Eihän nämä mitään uusia asioita olleet, tietääkseni jollain tasolla nämä säännöt ovat olleet voimassa jo aiemmin.Vai ns. Lex pelko, Lex kateus, Lex laiskuus? Mutta oli mikä vaan niin hyvä että tähän tuli selkeät säännöt/ohjeet seuroille vihdoin niin ei tarvii kyräillä ja jupista näistä enää
Ihan positiivisella mielenkiinnolla samaa asiaa mietin. Seuroissa tasapainotellaan kuitenkin jatkuvasti toiminnan laajuuden ja talouden niukkuuden kanssa. Eli jos tähän olisi Grahamilla tai jollain muulla jokin neuvo tarjota, niin omasta puolestani olisin jopa valmis vähän siitä neuvosta maksamaanEdeltäjä-Omniasta kerrottiin ihailevissa jutuissa, kuinka harrastaminen on ilmaista varusteita myöten.
Dokumentti katsottu. Sitä ei oltu tehty lainkaan provosoivassa mielessä vaan oli hyvin myönteisellä tulokulmalla kyhätty kasaan.
Omien tietojeni mukaan, koko OBA hanke/projekti on lopetettu. Huff ei myöskään enään valmenna OBA:ssa.Dokumentti katsottu. Sitä ei oltu tehty lainkaan provosoivassa mielessä vaan oli hyvin myönteisellä tulokulmalla kyhätty kasaan. Sarjan mielenkiintoisin anti tuli viimeisen jakson aikana, kun nerokkaalla tavalla oltiin editoitu Detun ja Justicen puheenvuoroja peräkkäin. Siihen suolaksi Maukan kommentit ja tästä syntyi todella paljastava vuoropuhelu. Vuoropuhelu, joka nosti esiin eroavaisuudet näkökulmissa ja syyt sille miksi Grahamilla voi tulla hankalaa suomalaisessa koripallokulttuurissa saada aikaan haluamaansa muutosta.
Grahamin puheenvuoroissa nousi esiin todella vahvasti yksilön näkökulma sekä usko jenkkimalliin ja omaan visionääriseen tekemiseensä. Grahamilta ei saatu tähän suomalaista korista dissaavaa puheenvuoroa, joka siis muiden lähteiden perusteella on faktaa hänen osaltaan. Dettmann taas korosti suomalaisen yhteiskunnan, koulutusjärjestelmän ja kollektiivisen yhdessä tekemisen tärkeyttä viime aikoina nähdyn suomalaisen korismenestyksen takana. Pratesi näyttäytyi sillanrakentajana tässä välissä, jonka tehtävä oli tuoda yhteen Grahamin sinällään ansiokas jenkkisysteemiä ymmärtävä tekeminen + moninaisista taustoista tulevien yksilöiden hallinta ja "dettmannilainen" kollektiivinen koripallokulttuuri yhteiskunnallisilla vastuilla.
Lopputulos? Graham halusi enemmän vapauksia omaan tekemiseensä ja Pratesi ei niitä Omnian edustajana antanut = Graham lähti perustamaan Driveä, joka on tämän syksyn aikana ottanut ensimmäisiä, ilmeisen menestyksekkäitä askeliaan. En tiedä mikä Grahamin loppupeli itsensä osalta on, mutta nyt nähdyillä näytöillä suunta ei näytä hyvältä. Suomalainen systeemi ei täysin omilla pelisäännöillään pelaavaa individualistia suostu sulattamaan, joten näkymät eivät näytä hänen kannaltaan lupaavilta halusi hän joko kehittää Driveä tai saada itseään systeemissä arvovaltaisempaan asemaan. Pahimmassa tapauksessa hänen kiistaton osaamisensa suomalaisen ja yhdysvaltalaisen koripallokulttuurin välissä pelkistyy yksittäisten yksilöiden luotsaamiseen. Lopulta vielä vääjäämätön katkeroituminen lopputuloksena, jonka jälkeen seurauksena usein on marginalisoituminen.
Tietääkö joku miten Omnian projekti jatkuu? Huff vetää harkkoja valmentajan ominaisuudessa? Onko hänellä minkälainen määrä pelaajia työstettävänä ja onko tarkoitus saada joukkueita sarjaan kaudelle 2024-2025? Vai onko koko Omnia-projekti kuopattu Grahamin kupattua kaikki potentiaaliset pelaajat mukanaan.
Onhan vain positiivita että joku uskaltaa "tuulettaa" suomalaista "hyvävelikoripalloa".... Toki tarvittiin nyt ulkopuolinen ulkomaalainen...Dokumentti katsottu. Sitä ei oltu tehty lainkaan provosoivassa mielessä vaan oli hyvin myönteisellä tulokulmalla kyhätty kasaan. Sarjan mielenkiintoisin anti tuli viimeisen jakson aikana, kun nerokkaalla tavalla oltiin editoitu Detun ja Justicen puheenvuoroja peräkkäin. Siihen suolaksi Maukan kommentit ja tästä syntyi todella paljastava vuoropuhelu. Vuoropuhelu, joka nosti esiin eroavaisuudet näkökulmissa ja syyt sille miksi Grahamilla voi tulla hankalaa suomalaisessa koripallokulttuurissa saada aikaan haluamaansa muutosta.
Grahamin puheenvuoroissa nousi esiin todella vahvasti yksilön näkökulma sekä usko jenkkimalliin ja omaan visionääriseen tekemiseensä. Grahamilta ei saatu tähän suomalaista korista dissaavaa puheenvuoroa, joka siis muiden lähteiden perusteella on faktaa hänen osaltaan. Dettmann taas korosti suomalaisen yhteiskunnan, koulutusjärjestelmän ja kollektiivisen yhdessä tekemisen tärkeyttä viime aikoina nähdyn suomalaisen korismenestyksen takana. Pratesi näyttäytyi sillanrakentajana tässä välissä, jonka tehtävä oli tuoda yhteen Grahamin sinällään ansiokas jenkkisysteemiä ymmärtävä tekeminen + moninaisista taustoista tulevien yksilöiden hallinta ja "dettmannilainen" kollektiivinen koripallokulttuuri yhteiskunnallisilla vastuilla.
Lopputulos? Graham halusi enemmän vapauksia omaan tekemiseensä ja Pratesi ei niitä Omnian edustajana antanut = Graham lähti perustamaan Driveä, joka on tämän syksyn aikana ottanut ensimmäisiä, ilmeisen menestyksekkäitä askeliaan. En tiedä mikä Grahamin loppupeli itsensä osalta on, mutta nyt nähdyillä näytöillä suunta ei näytä hyvältä. Suomalainen systeemi ei täysin omilla pelisäännöillään pelaavaa individualistia suostu sulattamaan, joten näkymät eivät näytä hänen kannaltaan lupaavilta halusi hän joko kehittää Driveä tai saada itseään systeemissä arvovaltaisempaan asemaan. Pahimmassa tapauksessa hänen kiistaton osaamisensa suomalaisen ja yhdysvaltalaisen koripallokulttuurin välissä pelkistyy yksittäisten yksilöiden luotsaamiseen. Lopulta vielä vääjäämätön katkeroituminen lopputuloksena, jonka jälkeen seurauksena usein on marginalisoituminen.
Tietääkö joku miten Omnian projekti jatkuu? Huff vetää harkkoja valmentajan ominaisuudessa? Onko hänellä minkälainen määrä pelaajia työstettävänä ja onko tarkoitus saada joukkueita sarjaan kaudelle 2024-2025? Vai onko koko Omnia-projekti kuopattu Grahamin kupattua kaikki potentiaaliset pelaajat mukanaan?
Onhan vain positiivita että joku uskaltaa "tuulettaa" suomalaista "hyvävelikoripalloa".... Toki tarvittiin nyt ulkopuolinen ulkomaalainen...
Sama. Varmasti olisi tarvetta yhteistyötaidoille Drivessä, mutta moni toimija voisi myös katsoa peiliin ja miettiä miksi me emme ole ulkomaisissa turnauksessa seurajoukkueena. Lisäksi Driven pelaajien kärki on selvästikin aika kovaa, ja saavat pelata vahvuuksillaan. Jossain vaiheessa on arvioitava myös maju-toiminnan onnistumista, jos samat pelaajat eivät ole mahtuneet oikein edes leireille mukaan.Ja hieman vielä jatkoa edelliseen. Paljon on ollut viimeaikoina mediassa puhetta lasten ja nuorten harrastusten hinnoista ja siitä että ne pitävät jotkut kokonaan ulkopuolella koska vanhemmilla ei yksinkertaisesti ole varaa.
Tämä ei liene Driven suurimmista ongelmista, jo meneillään olevan EYBL liigan lisäksi instan mukaan seuraavat päivät menevät Belgiassa kovatasoisessa turnauksessa ja uudenvuoden jälkeen edessä reissu jenkkilään turnaukseen.
Nostan hattua huoltajien lompakoiden kestävyydelle tai joukkueen sponsorien hankinnoista vastaavalle. Töitä löytyisi varmasti suuremmastakin organisaatiosta noilla taidoilla.
Laitatko linkin tuohon uutiseenNäyttää HBA myös suuntaavan ulkomaille helmikuun alussa. Kohde USA:n Rhode Island ja National prep school invitational. Lienee sama turnaus missä taannoin vierailivat ja mistä näkyi pätkiä myös Ylen HBA dokkarissa.
NPSINäyttää HBA myös suuntaavan ulkomaille helmikuun alussa. Kohde USA:n Rhode Island ja National prep school invitational. Lienee sama turnaus missä taannoin vierailivat ja mistä näkyi pätkiä myös Ylen HBA dokkarissa.
Veikkaan että kulut kuitataan veronmaksajien taskusta. Siinä on Grahan keksinyt itselleen hienon täyspäiväisen työn. Käyttää maahanmuuttajataustaisia nuoria pelinappuloina että saa kaiken maailman kotoutusteollisuuden rahastoilta vähän reissurahaa.Ja hieman vielä jatkoa edelliseen. Paljon on ollut viimeaikoina mediassa puhetta lasten ja nuorten harrastusten hinnoista ja siitä että ne pitävät jotkut kokonaan ulkopuolella koska vanhemmilla ei yksinkertaisesti ole varaa.