Jos itse toimisin Strasbourgin urheilutoimenjohtajana ja tavoitteenani olisi Ranskan liigan pudotuspelit ja siellä vaikkapa Euroliigajengien väistäminen ensimmäisellä kierroksella, niin en itse ikinä palkkaisi Maxhunin tapaista pelaajaa joukkueen aloitusviisikkoon tai muutenkaan isoille minuuteille.
Maxhuni on mielestäni parhaimmillaan juuri selvissä altavastaajajoukkueissa, jotka voittavat kyllä kilpakumppaneista aivan heikoimman (tai kaksi), mutta muuten odotusarvoisesti ottavat turpaan suurimman osan ajasta. Mitä Maxhuni sitten tuo pöytään noissa joukkueissa on se, että noita ennakkoonkin vahvempia joukkueita vastaan kauden mittaan kuitenkin kertyy muutamia yllätysvoittoja sellaisina iltoina, kun Maxhunin itseluottamus ja ranne sattuvat väreilemään täsmälleen samalla aallonpituudella tuottaen äärimmäistä varianssia joukkueen hyökkäykselliseen suorituskykyyn.
Mutta jos joukkueen tarkoituksena on voittaminen, tehokas ja ailahtelematon hyökkäystyöskentely sekä varma puolustaminen, niin Maxhuni ei ole ollenkaan parhaimmillaan -- ainakaan isoissa Eurooppalaisissa sarjoissa. Tämä sama dynamiikka soveltuu mielestäni myös Suomen maajoukkuepeleihin. Valheellisesti yksinkertaistaen, ja rajaten analyysin typerästi yhteen pelaajaan, niin sanoisin, että Suomi voi arvokisaturnauksessa ottaa ehkä yhden selvän yllätysvoiton Maxhunin kanssa, mutta Euroopan taso huomioonottaen, niin tuolla lähtökohdalla neljännesvälieränkin voitto EM-kisoissa on useimmiten epätodennäköinen.
www.bebasket.fr
