- Viestejä
- 635
Hurja taistelu eilisillalta on nyt takana ja Jakarin pojat selvisivät hengissä, juuri ja juuri. Elannon isokokoiset karpaasit olivat aiheuttaa yllätyksen mutta lopussa hurjaa taistelutahtoa esittänyt Jakarin pojat nousivat 11 pisteen voittoon. Roihuvuoren luola on kyllä maineensa veroinen koripallo pyhättö. Ottelussa nähtiin välillä aika roiseja otteita molemmilta joukkueilta mutta kuitenkin onneksi oli sen verran urheiluhenkisiä herrasmiehiä että käsirysyiltä vältyttiin. Jakarin jo pitkään loukkaantuneiden listaan saatiin yksi pelaaja lisää. Huomiseen peliin on kuitenkin vallan paljon latausta luvasssa. Lohjalla on vastassa eilisestä rypemisestä sisuuntunut joukkio.