Koripallo.com

Eteläinen 6.divisioona

Viestejä
635
Nonniin henkissä selvittiin kovasta pelistä Beepee:tä vastaan. Ottelun ensimmäinen erä oli aikamoista tervanjuontia Jakarin porukalta. Kaverit naureskelivat kentällä ja kentän laidalla omille hienoille epäonnistumisille. Toisen erän alkuhetkillä yhteisen päätöksen voimin Jakarin poijjaat repäsivät 19-0 parin neljä minuutin jakson.Ottelu oli aikaslailla ratkennut jo puoliajalle mentäessä. Tuomari pari hoiti hommansa erittäin tyylikkäästi. Muutenkin kiitokset Beepee:n joukkueelle rehdistä vastuksesta. Seuraava peli on myöskin vieraissa Elannon möllejä vastaan. Ei vaan ole vielä minkään näköistä ilmoitusta pelin ajankohdasta tullut kuitenkin tällä viikolla pitäisi peli pelata. Toivottavasti loukkaantumiset nyt olisi pikkuhiljaa takanapäin. Ei ole kauhean kiva 5 terveellä pelaajalla ja parilla rammalla lähteä vieras peleihin.
 
LoU

Liskokulta sanoi:
Pikkaisen voisi lähteä spekuloimaan jo nousijoista. A-Lohkosta Namika KiU on varma jatkoon pääsijä. Bc Hukat myös vahva nousijakandidaatti. Roipa, Maski ja Hunks ja Air taistelevat tasaisesti kahdesta nousupaikasta. Loput lohkon joukkueet jäävät 6. divariin. B-lohko on tasoltaan paljon kovempi. Kolme selkeää kärkijoukkuetta Papo, JKS-JAKARI ja Lou. Varmasti tulee ristiin pelaamisia näiltä kolmelta joukkueelta. Jakari on kuitenkin kotonaan erittäin kova vastus kaikille.  Viimeisestä paikasta kamppailevat El Tahto, Sudet ja Klaukkala. El Tahto kuitenkin näistä selkeästi monipuolisin joukkue. Muilla joukkueilla ei pahemmin saumaa jatkoon ole. Jakarin ensimmäinen jatkosarjan peli on 14.1 sunnuntaina vieraissa Beepeetä vastaan. Odotettavissa on erittäin kuuma peli koska Beepeellä on riveissään entisiä JKS:n kasvatteja. Ehdottomasti kauden kohokohta kaikille Jakarin pelaajille.

El Tahto on ehdottomasti kevään vaikein peli.Sudet ja Klaukkala eivät Tahtolle mahda mitään. Jakari kauraa, vaikka syksyllä onnistuvatkin voittamaan. Kevät on kevät ja joukkueiden rosterit kuulemaan mukaan täydentyneet.
 
Vilosovi

LoU sanoi:

Hauskaa seurata tätä alimman sarjatason hehkutusta ja varsinkin LoU-JaKaRi kädenvääntöä. Vaikuttaa juitenkin ihan siltä, että toinen osapuoli on aivan liian tosissaan, ovat saaneet mielestään kokoon varsinaisen 6.divarin dram teamin parilla sammuneella ent. tähdellä varustetuna, millä nousu kakkoseen sarjaporras/vuosi on saletti. Mutta sitten kuin salamana kirkkaalta taivaalta sarjaan on ilmestynytkin toinen "mean team" niin ikään parhaat päivänsä koripalloilijoina nähneistä hemmoista muodostuva joukkio, millä on huumori tallella, ja ihan vaan läppänä heittää tänne kaikkea juttua muka tosissaan, ja siihen taas se toinen "totisten torvensoittajien joukko" menee mukaan ihan aikuisten tosissaan ! ;D
 
montako

Vilosovi sanoi:

Kuinkahan monta henkilöä kyseisistä joukkueista tänne kirjottelee. Veikkaus: pari/kolme kummastakin, muita ei varmaankaan kiinnosta tämä kirjoittelu paskaakaan. ;)
 
Vilosovi

montako sanoi:
Kuinkahan monta henkilöä kyseisistä joukkueista tänne kirjottelee. Veikkaus: pari/kolme kummastakin, muita ei varmaankaan kiinnosta tämä kirjoittelu paskaakaan. ;)
No näinhän se varmaan on, kummasta sä oot ?  :eek:
 
Viestejä
14
Niin, siis Lou voitti 71 pisteellä (119-48) ja ekan neljänneksen jälkeen tilanne taisi olla luokkaa 50-4, jos sillä on mitään merkitystä. Voitto kuin voitto...
 
Ballisti

Eli lohjan dream team oli beebeetä vastaan tokalla jaksolla vain 28 pistettä parempi. Aika heikosti sanoisin...  ;D
 
DIH

Viestejä
439
Ballisti sanoi:
Eli lohjan dream team oli beebeetä vastaan tokalla jaksolla vain 28 pistettä parempi. Aika heikosti sanoisin... ;D

Heikosti se onki. :) naura pois vaan.
 
Viestejä
119
Vilosovi sanoi:
Hauskaa seurata tätä alimman sarjatason hehkutusta ja varsinkin LoU-JaKaRi kädenvääntöä. Vaikuttaa juitenkin ihan siltä, että toinen osapuoli on aivan liian tosissaan, ovat saaneet mielestään kokoon varsinaisen 6.divarin dram teamin parilla sammuneella ent. tähdellä varustetuna, millä nousu kakkoseen sarjaporras/vuosi on saletti. Mutta sitten kuin salamana kirkkaalta taivaalta sarjaan on ilmestynytkin toinen "mean team" niin ikään parhaat päivänsä koripalloilijoina nähneistä hemmoista muodostuva joukkio, millä on huumori tallella, ja ihan vaan läppänä heittää tänne kaikkea juttua muka tosissaan, ja siihen taas se toinen "totisten torvensoittajien joukko" menee mukaan ihan aikuisten tosissaan ! ;D

Hahaa,hohooh ;D

EBT saa huomenna kyytiä....
 
Viestejä
635
Eikös se pikku maikki jo viime kerralla oppinut että saunakallion luola on oikein paha paikka pelata. Tälläkin kertaa Jakarin pojat ovat henkisesti valppaana. kuten viimeksikin kun Lou hävisi aika kovalla korierolla.!!!!
Ylihuomenna kova vieraspeli El Tahtoa vastaan ja ensi tiistaina El Iskua vastaan. aikamoiset härkäviikot tulossa. joutuu kai jopa puntilla käydä niin voi taas ottaa lohjan poijjiista kunnon pohojalaista niskalenkkiä.
 
VihtaRaappana

Taisi JaKaRin pojat ottaa tilastotappion kun joutuivat pelaamaan kerrankin suurella areenalla.
 
DIH

Viestejä
439
VihtaRaappana sanoi:
Taisi JaKaRin pojat ottaa tilastotappion kun joutuivat pelaamaan kerrankin suurella areenalla.

Katos Katos :D
Järvenpään Kollit saannu kauden ekan tappion.
Mites ny näin on päässy käymään?

07/06 El Tahto - JKS-JAKARI 99 - 95

Haluisin kyllä kuulla pelistä Jakareilta jo täällä tutuksi tulleen mittavan otteluraportin?
El Tahtolla kyllä iso sali, että loppuiko kunto Jakarien pojilta vai mistä kyse?
Vai onko El Tahto saannu jotain vahvistuksia Kevääksi jostain?

:edit:

9.2. Pelkoa ja inhoa

JaKaRi. Hyvinkää. Lyhyt sali. Kolkkeja mökkiin. Puoliaikajohto. Ahdistus. Eturauta.
Tuomari. Tuska. Levänen. Jalkaterä. Takarauta. Tappio. Kirosana. Toinen kirosana. Häpeä...

--- Waterboy ---

Lähde: http://www.jarvenpaankoripalloseura.fi/joukkueet/miesten_ii/jakari-blog/
 
killistis

El Tahton pelikuviot sopivat tällä kertaa yksinkertaisesti paremmin Hämeenkadun pikkuluolaan kuin JaKaRin vastaavat. Ei selittelyjä, päivän kunto ratkaisee. Ehkä Elannon Iskua vastaan ensi tiistaina JaKaRi pääsee taas voiton makuun ;D
 
Naakkamies

Mitäpä tuossa selittelemään, Hyvinkään pojat olivat selkeästi parempia (3 pistettä) kuin Jakarin vastaavat tuona kylmänä perjantai-iltana. Isojen miesten suorittaessa palvelustaan isänmaalle pikkupojat olivat liikenteessä ja jakarin pojat jäivät puhtaasti korinalustilanteissa kakkoseksi. Peli oli siirretty alkuperäiseltä isolta kentältä pieneen saliin jossa juoksupeliä ei millään muotoa voinut harjoittaa. Painikilpailussa ei vaan pärjätty ja Tahdon pojille kaksi sarjapistettä.

Puoliajalla Jakari oli vielä johdossa, mutta viimeisen neljänneksen huono heittopeli siirsi pelin lopulta vastustajille. Tahdon (vai Tahton?) heitto putosi varsin mallikkaalla prosentilla kun taas ruuti oli Järvenpääläisillä päässyt jo kastumaan. Viimeisellä minuutilla peli meni jännittäväksi johdon siirtyessä muutamaan kertaan, kunnes onnistunut suoritus vei Hyvinkään 3 pisteen johtoon. Tähän ei J:n pojilla ollut enää vastattavaa, vaikka heittoja saatiin bonusrajan takaa lähtemään vielä useita.

Hyvinkää pelasi hyvin ja järkevästi, heille ansaittu voitto. Kiitos vastustajan pelaajille rehdistä meiningistä ja huumorista vaikka välillä huutokuoro oli molemmilla puolilla aika kovaäänistä...
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös