Vs: Eteläinen II-divari
Espoonlahti sanoi:
Ottelujärjestelyt olivat esimerkilliset. Pöytäkirjan- ja tulostaulun pitäjät olivat erittäin kauniita ja osaavia, 24s:n laitteen kaikki ledit paloivat ja ainakin toisella joukkueista oli yhdenmukaiset lämmittelyasut. Vielä vahvistamattomien tietojen mukaan Petäjä jätti kuitenkin pelin jälkeen protestin, koska Kelon pelaajien paidoissa oli vääriä ja harhaanjohtavia nimiä. Aikalisällä sovittu miespuolustus meni täysin puihin, koska esimerkiksi Vanttaja ei ollutkaan Vanttaja eikä Liimo ollut nähnytkään Liimoa. Kelo vastasi protestiin omalla vastaprotestilla, jonka mukaan Petäjä ei pelannut pelin aikana miestä ollenkaan.
Juurikin näin.
Ottelun tapahtumista lyhyesti:
Petäjä-Kelohonka 71-90 (41-39)
Erät: (17-18, 24-21, 14-23, 16-28)
Petäjä oli ilmeisesti suorittanut kovaa sarjataulukon ekstrapolointia kevätkautta ajatellen ja oli jättänyt kovimman rosterinsa jo pikkujoulun viettoon. Nikke Toiviaisen sikiöasento vaihtopenkin päällä ennen ottelun alkua kertoo varmaan jotakin oleellista kotijoukkueen hyvissä ajoin alkaneesta valmistautumisesta illan otteluun.
Ottelun alku oli rehellisesti sanottuna aikamoista scheissea, syötöt lensivät enimmäkseen seinille ja puolustus oli puolitehoista. Ketään ei varmaankaan yllätä, että Petäjä pelasi läskipaikkaa. Alkujähmeyden jälkeen joukkueet alkoivat saada palloja pussiin ja ottelua edettiin varsin tasaisissa merkeissä. Ehkä yllättävintä oli kuitenkin Petäjän hienoinen passiivisuus hyökkäyspään levypalloissa - jos palloa ei saatu muutaman metrin päähän korista akselille Rautajoki-Toiviainen, niin Petäjä oli jokseenkin aseeton. Kelohongan ei kuitenkaan onnistunut hyödyntää Petäjän vaisuutta vielä ensimmäisessä erässä. Toisessa erässä peli alkoi näyttää jo koripallolta. Kelohongan kannalta erän tähtihetki koettiin n. kolmen minuutin kohdalla kun Kaarnin Clasu kiskaisi kolmosen säkkiin ja Petäjään Kelosta loikannut Neva - Ville - heitti yläviitosen ilmassa. Lopputuloksena neljän pisteen hyökkäys. Seuranneessa Petäjä-hyökkäyksessä Suurahon Ville säkitti kuitenkin kolmosen naruihin, joten Kelo sai jälleen heittää haaveensa karkumatkasta. Erän loppua kohden Kelohonka oli saanut kasvatettua kaulaa kuutisen pistettä, mutta Petäjä näytti jälleen kovuutensa. Kelohongan epäonnistuttua helpoissa heitoissa korin läheltä Petäjä nakutteli pisteitä läheltä ja kaukaa. Lopputuloksena koukkupolvien johto kaksi pistettä puoliajalla.
Kolmanteen erään Kelohonka lähti sumputtamaan korin alustaa luottaen vahvasti Villejen Suuraho ja Neva tiiliskiviin. Taktiikka purikin kohtuullisen hyvin; Petäjän pallonsiirtely hyökkäyspäässä vaikeutui huomattavasit ja vierasjoukkue pääsi juoksemaan nopeita kuppeja. Allu Wuorenjuuren nojaavat lay-up kauhaisut olivat kuitenkin pitelemättömiä ja Petäjä roikkui edelleen pelissä mukana. Erän loppua kohden Petäjän rosterin kapeus alkoi kuitenkin näkyä ja tossu painaa. Varsinkin kun Kelohongalla oli 11 miehen rotaatiostaan heittää aina tuoreita jalkoja painostamaan koukkupolvia. Kelohongalta hyökkäyspäässä etenkin Olli Nikitin otti roolia säkittämällä seitsemän pinnaa. Erän tähtihetki oli ehdottomasti Kelohonkaan jääneen nuoremman Nevan "Lebron Jamesmainen" lay-back, jossa tosin koko ponnistusvoima oli kohdistettu siirtymiseen horisontaalisessa suunnassa korin etupuolelta taakse. Pexin ilmava veivi pomppi rautojen kautta koriin ja masensi Petäjän kaksimarkkaiset. Petäjän tähtihetki oli (?) Nikke Peltosen suolapatsasjaloilta ottama vasemman käden hook-heitto. Kolmas erä päättyi vierasjohdossa 55-62. Neljännessä erässä kauden jäähyväispeliään pelannut
"Kelohongan ässä hihasta-pelaaja Suominen pelasi todennäköisesti M2D-uransa parhaat hetket" naulaamalla kolmosia Petäjän levätessä syvässä paikkapuolustuksessa. Nikke Toiviaisen erän puolivälissä kiskaisemasta kovasta kolkista huolimatta Petäjän löpö loppui n. viiden minuutin jälkeen, minkä jälkeen kotijoukkue jo enemmän tai vähemmän passaili kymmenen pistettä takana. Suomisen Tommi säkitti erän loppuun vielä kuusi pistettä. KasPa-lakeille muuten tiedoksi: nämäkään hetket eivät vetäneet Tommin arvoasteikolla vertoja kymmenen vuoden takaiselle kakkosdivariväännöille Gerald Lee Seniorin kanssa samassa paidassa.
Pisteet:
Petäjä: Toiviainen 21, Rautajoki 17, Suuraho 16, Neva 7, Wuorenjuuri 6, Ristola 2, Peltonen 2
Kelohonka: Kaarni 15, Koivisto 12, Suominen 11, Saarela 11, Niktin 11, Mattila Marcus 9, Kivistö 5, Sorri 5, Ropponen 5, Neva 4, Mattila Mark 2