Vs: Eteläinen II-divari
Hesaannamika –Kaspalakit 90-61 (41-22)
Lähtöaskeleet: Kaspalakit olivat kovin iloisia, sillä Otto S. oli löytänyt motivaationsa ja ilmestyi peliin. Noin 10 minuutin lämmittely edusti sarjan ääripäitä. Namikan nuoret atleetit paukuttivat heti kentälle päästyään palloa alaspäin ja heittelivät tarkasti. Toisessa päässä ikämiehet (joihin Arttukin kroonisen huonon kunnon ja polvivaivojen vuoksi kuuluu ilman muuta) hölkkäsivät setappia kuin rautakanget.
Matsi: oli taputeltu noin viidessä minuutissa. Namika riisti, puolusti yli, ajoi ohi ja loppujaksolla vielä heitti kaukaakin paremmin. Kaspalakit saivat sattumilla aikaiseksi 11 pinnaa kotijoukkueen tehdessä 26.
Toisella kympillä kotijoukkueen tahti hiipui hieman hyökkäyspäässä. Puolustus oli kuitenkin edelleen rautaa. Isot pojat Teemu Siitonen ja Mikael Kauhanen pitivät Wessmanin ja Surovin täysin pihdeissään. Jo tässä vaiheessa ottelua Namika pyöritti koko rosteria kentällä, joten kaikki pääsivät tekemään koreja.
Puoliajan jälkeen Kaspalakeilla alkoi myös motivaatio olla säästöliekillä –syöhän se miestä kun 15 vuotta nuoremmat menee heittämällä ohi ja hakee vielä levypallotkin kummassakin päässä. Kaspalakit säästi täydelliseltä nöyryytykseltä Jukka Aho, joka paukutti jaksolla 13 pistettä todella kovilla yksilösuorituksilla. Jakso 34-22.
Viimeisestä jaksosta ei kyllä keksi mitään. Namika vei ja vieras puuskutti.
Namikan rosteri oli tänään parasta, mitä vastaan on tällä kaudella tullut. Liukkaita ajoja, aktiivista levypallopelaamista, kovaa puolustusta ja tekemisen meininkiä. Ainoastaan kaukoheittopeli ei vakuuttanut, mutta siinäkin voi olla syynä se, että pelaajat nautiskelivat ja miettivät turhan kauan, ajaisiko ohi vai syöttäisikö koriinjohtavan. Siitonen ja Kauhanen olivat kummassakin päässä vakuuttavia. Vallila ja Engelvuori sairaan nopeita. Erityismainintana jälkimmäisen komea donkki hitaassa hyökkäyksessä. Eetu Nieminen teki kelpo prosenteilla päivän korkeimman pistemäärän.
Yleisöä oli paikalla useampi kymmenen ja kahviokin oli auki. Kiitos ja anteeksi, ettei parempaa ollut tänään tarjolla.
Kaspalakeista Aho oli ainoa, joka pystyi haastamaan puolustajansa kunnialla. Laatikainen toi kyllä luotettavasti pallon ylös, mutta siihenpä se tänään jäi. Muille kertyi todella paljon menetyksiä.
Namika: Meldo 10, Engelvuori 7, Vallila 15 (Estrella-pelaaja*), Rista -, Virtanen 7, Siitonen 8, Kantonen 12, Kauhanen 9, Nieminen 19, Kallela 4.
Kaspalakit: Otto S. 5, Sell 2, Ansas -, Aho (Estrella-pelaaja*) 19, Riihimäki 9, Ollila -, Laatikainen 4, Wessman 5, Vuorinen 10, Surov 4.
Entä sitten? Kelo ja Namika ovat omia suosikkejani nousukarsintoihin. Namikalle etua tuo joukkueen tärkein osa, eli sentteriosasto; Siitonen ja Kauhanen versus Nordman ja, noh ei siellä ole oikein ketään.
Kaspalakeille ei näytä oikein sopivan vastustajat, jotka ovat nopeampia, kimmoisampia, parempikuntoisia ja paremmin heittäviä. Tällaisia joukkueita vastaan tuppaa aina tulla käkättimeen enempi taikka vähempi. Tänään tuli enempi.
Kaspalakeilla koittakin nyt kuukauden tauko. Tunnelmaa pidetään yllä veteraanisarjojen otteluilla, joihin pelaajien nopeusominaisuudet näyttävät sopivan huomattavasti paremmin.
Muoks* Joukkueen saatua oikean sponsorin, MVP-pysti on vaihtunut rapisevaan Estrella-tuotepalkintoon, joka annetaan kummankin joukkueen parhaalle pelaajalle aina kun ei oteta käkättimeen rumin lukemin.