Vs: Eteläinen II-divari
Kaspalakit – KeloHonka 71-84 (39-34)
Lähtöaskeleet: Syksyn vähämaalisessa painissa Kaspa oli pisteen verran parempi. Tänään kummallakin joukkueella oli riittävän kokoinen rosteri.
Ottelu: Kumpikin joukkue oli latautunut alusta alkaen, eikä puolustuksessa annettu kummassakaan päässä tuumaakaan periksi. Vaikka koreja ei syntynyt kummassakaan päässä, oli ottelun taso todella korkea verrattuna keskimääräiseen M2D-höntsämatsiin. Erotuomaripari Hewitt-Ahonen puhalsi alusta alkaen tarkasti, mikä sekoitti hieman peliä ja aiheutti pieniä purnauksia. Useammankin kerran levypallotaisto päättyi vihellykseen, jonka jälkeen odoteltiin Hewitin päätöstä siitä, kumpi joukkue saa pallon.
Ensimmäisen jakson hahmo oli Kirjavainen, joka jakeli namupasseja Wessmanille ja teki ohessa muutaman korin. Honka ampui paljon kaukaa, mutta ainoastaan Järvi osui naruihin. 19-18. Kaspalakeille vihellettiin kunnioitettavat 10 joukkuevirhettä heti ensimmäisellä kympillä, Hongalle 7.
Toisella kympillä mentiin edelleen tasatahtiin ja virheitä puhallettiin yhteensä ainoastaan 7. Kaspalakit pitivät sitkeästi pintansa ja voittivat jakson 20-16.
Ison tauon jälkeen homma meinasi lässähtää Hongalle, kun vaihdossa/pimennossa koko ekan puoliskon ollut Blomster innostui tekemään alle viidessä minuutissa 14 pistettä. Kaspalakkien onneksi Blomster otettiin vaihtoon ja Kaijansinkko pääsi heittämään kolmosellaan Kaspalakit jakson päätteeksi tasoihin.
Viimeinen jakso olikin sitten aika synkkä ja noudatti seuraavaa kaavaa: Vanjoet tai Järvi tekee korin – Kaspa tuo palloa – Svärd riistää tai aiheuttaa menetyksen - Vanjoet tai Järvi tekee korin ja niin edelleen. Viidennen menetyksen jälkeen eroa oli sen verran, että peli alkoi olla taputeltu. Kun eroa oli 6 pinnaa, Honka koomasi pallon vielä Kaspalakeille. Aho sai yrittää kolmosta useammankin kerran, mutta tällä kertaa heitot kolisivat rautoihin. Jakso Hongalle 12-26 ja ansaittu voitto.
Hongasta Järvi osui murhaavalla tarkkuudella, kun sai vapaan heittopaikan. A. Vanjoki ei kaukaa osunut, mutta nosteli ajoista ja korin alta useammankin kovan korin. Svärd on kyllä sairaan vikkelä ja inhottava puolustaja ja käänsi lopulta ottelun ilmiömäisellä yhden miehen koko kentän prässillään.
Kaspalakeista Kirjavainen huslasi joka paikassa ja toimi vielä oivallisena pelinjohtajana (paitsi lopussa kun Svärd otti pallon pois). Wessmanin screenit ja leikkaukset poikivat komean pistesaldon. Eipä muillakaan huono päivä ollut, vähäisempi treenaaminen ja keskimäärin 15 ikävuoden ero oli vain tällä kertaa liikaa.
Kaspalakit: Sell 6, Ansas 5, Aho 13, Kirjavainen 13 (MVP), Riihimäki 4, Ollila 7, Kaijansinkko 3, Laatikainen 2, Lahtinen 5, Wessman 12
Honka: Järvi 22, Blomster 14, Tarjanne 2, V.Vanjoki 9, Wuorenjuuri 8, Svärd 5, Koivisto 2, Nordman 1, A. Vanjoki 18 (MVP), Saarela 2, A. Koivisto 2.
Entä sitten? Hongan puolustus ja tekemisen meininki on ehdottomasti divaritasoa. Heikomman heittopäivän sattuessa joukkue on ahtaalla, sillä Nordmanista ja muista sentterin tontilla pelanneista ei illan otteiden perusteella ole apua pätkän vertaa, kun edes levypallot eivät näppeihin tarttuneet. Sentteriuhkan puuttuessa pelisetit puuroutuvat ja päätyvät järjestään kaukoheittoihin.
Kaspalakkien tilanne sarjataulukossa on pikkasen tukala. Illan otteiden perusteella ei joukkueella pitäisi kuitenkaan olla suurta hätää hoitaa itsensä kuiville.