Koripallo.com

Eteläinen V divisioona

Tulos

Vs: Eteläinen V divisioona

Eukoista en tiedä, mutta Äijät haki kymmenen pinnan voiton Porvoosta.
 
Viestejä
423
Vs: Eteläinen V divisioona

Kakkoskori Akatemia kävi häviämässä harjoitusottelun KaVolle (IV-div) Tuusulan Jokelassa tuloksella 53 - 73.

Akatemia on osittain uudella kokoonpanolla mukana, joten ottelu antoi hyvän kuvan missä tällä hetkellä mennään. KaVo otti alussa 20 pisteen shokkijohdon, josta Akat palasivat pikku hiljaa hyvin mukaan, eron ollessa parhaimmillaan alle kymmenessä. KaVo heitti hyvin, kun taas Akoilla jyvä oli hieman kateissa.

Vitosdivarin kauden alkua varten ottelussa oli paljon hyvää, ja on todennäköistä ettei nelosessakaan moni joukkue hae pisteitä Jokelasta. Akatemia aloittaa kautensa tasan viikon päästä sunnuntaina, jolloin ensimmäinen kynittävä joukkue on SuperMasu.

Valitettavasti statsheet jäi sille tielleen.
 
Viestejä
423
Vs: Eteläinen V divisioona

Kakkoskori Akatemia aloitti kauden voitolla ja kyykytti SuperMasua joku 15. Ottelu oli tiukka viimeisen neljänneksen puoleen väliin asti, kunnes Akat hoitivat muutaman tärkeän stopin. Molemmat joukkueet tulevat olemaan todennäköisesti lohkon kärkikahinoissa. Läskipaikkaa ei pelattu.

Lopputulos 46 - 60

Masun pisteitä etunimillä, koska sukunimet haastavia: Rasmus 9, Timo 6, Ville 6, Atte 5, Marko 4, Aaro 4, Mikko 4, Tom(i) 3, Niko 2, Olli 0. Joku piste tais puuttua.

Akatemia: Iivonen 18, Palotu 11, Sissala 9, Raskunen 7, Luukkonen 6, Abrahamsson 3, Lindroos 2, Vänttinen L 2, Sakke ja Tomba 0, numerolle 13 2p?
 
Viestejä
423
Vs: Eteläinen V divisioona

Lisäillääs eloa V-dirren topicciin...

Kakkoskori Akatemian kausi jatkuu sunnuntaina Nikkarin teurashallissa Eukkoja vastaan. Joukkueen rosterista ei ole mitään tietoa, joten sen kummempia ennakkoasetelmia on vaikea laittaa. Tosin joukkue on tainnut hitsata ja vuosia V-divaria, ja samalla porukalla mennään?

Akatemia hoiteli ensimmäisessä pelissä vieraissa SuperMasun, jonka pelurit hakkasivat viime vuonna pääosin IV-dirreä. Alku oli hyvä, mutta parannettavaa jäi. Jo viime vuonna tavoitteet olivat nousussa neloseen, mutta tällöin lopputulos jäi hieman laihaksi. Tälle kaudelle on saatu muutamia uusia pelureita, mutta myös menetyksiä nähtiin, pistelinko Penttilän siirtyessä Atlantin toiselle puolelle.

Uusia pelureita ovat aiemmin Kakkoskorissa III-divaria pelanneet Iivonen, Luukkonen ja Kauppi, pelikengät uudelleen löytänyt Roni Raskunen, HNMKY:n korispiireistä tuttu Tom Abrahamsson, ja Vänttisen Laten pikkuveli Sakke. Pera Kyyrö on pelaillut enemmän tai vähemmän III- ja IV-divaria viime vuosina, mutta on tälle vuodelle sitoutunut Akatemian mukaan.

Muuten joukkue jatkaa tutulla porukalla, johon kuuluvat Nerves Of Steel Sissala, Ile "Lätkä-Ile" Lindroos, Tomba "Pomppukone" Heinonen, Chris "viru taxo" Palotu, Pyry "Lupaus" Pulkkinen, Late "Audi-mies" Vänttinen, joka tosin taitaa nykyään ajaa BMW:llä.

Leiman määrässä otetaan haaste vastaan. Tatskaliikkeiden varauskirjoja vaan täyttämään.

ps. Kaupilla on kuulemma mittarissa nykyään 100kg. Toiveista huolimatta tätä ei kotisivuille laitettu. http://www.kori-80.net/joukkueet/kakkoskori-akatemia/

_ND80306.jpeg
 
Viestejä
534
Vs: Eteläinen V divisioona

Huhut NCAA:sta kertovat, ettei Akatemiassa viime kaudella jokusen kolmosen (ohi) heittänyt Penttilä lyönyt itseään Lindenwood Universityn kokoonpanoon loistavasta tryout-heittovireestä huolimatta. Joukkueen General Manager paljasti valmennusjohdon etsineen "jotain 6foot5" hyvin itseään koordinoivaa monilahjakkuutta jota ei lopulta löytynyt ollenkaan 20 walk-on -pelaajan ryhmästä.

Tästä huolimatta koulun sisäisessä, poikkeuksellisen kilpailullisessa Intermural-korisliigassa Keravan organisaation "toinen porilainen" on mättänyt mukavat 20 kolkkia kolmessa ensimmäisessä pelissä, joukkueiden panostaessa enemmän hyökkäys- kuin puolustuspelaamiseen.


Perästä kuuluu...GO AKATEMIA!
 
Viestejä
14
Vs: Eteläinen V divisioona

Tuosta kuvasta ja Kori-80 Old Boysista päätellen tatuoinnit ovat korostetun keravalainen ilmiö.
 
Viestejä
423
Vs: Eteläinen V divisioona

Kakkoskori Akatemia - EukKo 74 - 60

Tatska-ukot kohtasivat sunnuntaina Espoon Ukkokoriksen. Tatskamiehillä rosterissa koko porukka Pyrger Pyry Pulkkista lukuunottamatta. Vastustaja saapui paikalle seitsemällä Espoon ukolla.

Akatemia lähti otteluun hyvällä asenteella ottaen heti alkuun n. 16-4 runin. Loppua kohti tilanne tasottui ja ensimmäinen neljännes oli lopulta 20-11. Alun pommituksesta vastasi Roni Raskunen, joka löi heti alkuun kaksi kolmosta putkeen. Akatemia hoiti myös hyökkäyspään levypallot vahvasti omiin käsiin, ja osittain näillä avuin mentiinkin puoliajalle tilanteessa 40-31.

Koko ottelun ajan ja toisella puolikkaalla Akatemia sortui huomattavan usein pallonmenetyksiin ja muutamaan otteeseen hölmöihin virheisiin. Tämä kostautui ja Eukot tulivatkin alle 10 pisteeseen. Lopulta Akatemia veti kuitenkin eron n. 20 pisteeseen, ja viimeinen neljännes sitten palloiltiinkin ja heiteltiin vuorotellen päästä päähän. Voittajasta ei missään vaiheessa ollut epäselvyyttä, eikä Eukolla oikeastaan ollut hirveästi mahdollisuuksia. Lopputulos olisi voinut olla rumempi.

Kiitos Eukkosille hyvästä ja mukavasta pelistä!

Akatemia pisteet: Iivonen 18, Luukkonen 11, Kyyrö 8, Palotu 8, Vänttinen S. 8, Vänttinen L. 7, Raskunen 6, Heinonen 3, Lindroos 3, Kauppi 2, Sissala ja Abrahamsson 0

EukKo: Turunen 20, Lorenzo 12, Isaksson 11, Lankinen 7, Virtanen 7, Keller 3, Eetu 0
 
Viestejä
14
Vs: Eteläinen V divisioona

Hyviä raportteja, sekä Satunnaiselta tarkkailijalta että Moenniselta. Persesilmä kiittää informaatiosta ja lukuhetkistä.
 
Viestejä
174
Vs: Eteläinen V divisioona

Ebt3 oli tämän vuoden eka "markan" puhkoja. 102-42 päättynyt ottelu oli iloista korijuhlaa, jossa nähtiin kovalla prosentilla onnistunut espoolaisporukka. Ebt pakoitti ajoittain jopa koko kentän miesprässillä vastustajansa helppoihin virheisiin ja iski nopeista vastaan. Huomenna Diapami testaa espoolaispelureidn taidot.
 
Viestejä
423
Vs: Eteläinen V divisioona

Persesilmä sanoi:
Hyviä raportteja, sekä Satunnaiselta tarkkailijalta että Moenniselta. Persesilmä kiittää informaatiosta ja lukuhetkistä.

Kiitos! Mitään iloittelua meikäläisen raporteissa ei ole ollut, mutta toisaalta samaa voi sanoa myös Akatemian peleistä. Voitot on kuitenkin haettu.

Moennisen raporttiin liittyen voisi kommentoida, että tämä "Pihlajajojo" tai mikä lie ei toivottavasti pelaa enää millään tasolla ikinä koripalloa, jos nyrkit pystyssä on menty. Nämä pellet voivat kokeilla onneaan korkeintaan Kalen kiskan nakkijonossa klo 04 jälkeen, ja toivottavasti tässäkin tapauksessa elämä kouluttaa.
 
Viestejä
14
Vs: Eteläinen V divisioona

Joo, vaikuttaa pelleltä se kaveri. Vaikka aladivareissa saa - ja pitääkin - pelata kovaa, niin jotkut ei vaan tajua, mitä se kovaa pelaaminen tarkoittaa. Seinään jyrääminen ilmeisesti läpiajotilanteessa on täysin ehdoton nou nou. Tiedän Katajanokan salin, ja seinä on todella lähellä päätyrajaa.

Sit nää turpaanvedolla uhoomiset on tosiaan niin noloja, että kertoo heti kaverin olevan väärän lajin parissa. Mun joukkueissa joutuis kaveri sisäisen kurinpidon kohteeksi.

Ja noihin raportteihin vielä. Ehkä on hyvä, että muut ei yritä kopioida Moennisen lennokkuutta. Omilla vahvuuksilla jokainen!

-PS
 

penkinlämmittäjä

Vs: Eteläinen V divisioona

Hyvä vääntö Hämeenlinnassa, vaikkakin hirveää peliä meiltä.
Taisi tulla kauden helaennätys näinkin varhaisessa vaiheessa kampanjaa.
Toisaalta hetkittäiset välähdykset osoittivat, että voi tästä jotain vielä tulla kunhan pelaajat tutustuvat toisiinsa ja oppivat pelaamaan joukkueena.
Sitä odotellessa onnittelut Mattilalle uran kolmosennätyksestä.
 
Viestejä
423
Vs: Eteläinen V divisioona

HNMKY PaPo - Kakkoskori Akatemia 42 - 68

Akatemia oli valmistautunut torstain myöhäispeliin pieksemällä menneenä sunnuntaina Eukkoset. Peli ei sunnuntaina ollut kaunista, eikä se odotusarvoltaan kauhean kaunista tulisi torstaina klo 20.45 alkavassa pelissä myöskään olemaan.

Kaunista se ei toden totta ollutkaan, vaan jos vastustajan jättää 42 pisteeseen, niin yleensä sillä voitto irtoaa. Näin tälläkin kertaa. PaPo juoksi paljon puolinopeita, ja antoi Steve Nash-Amare tyyppisesti pelin rollata screenien kautta, eikä heittoa säästelty. Etenkin Nordberg heitti ja ajoi enemmän tai vähemmän tehokkaasti, laittaen palloa ilmaan aina kun korirengas näkyi. PaPo onnistuikin nimenomaan puolinopeista yllättävän paljon.

Akatemia pyöritti tuttuun tyyliin peliään monipuolisesti, tosin normaaliin tapaan myös sudittiin vapaita layuppeja ohi, hukattiin palloa ja muutenkin sähellettiin. Edelleen asioita tehtiin oikeinkin, ja puolustus onnistui kuitenkin pisteiden valossa vähintäänkin hyvin. Heinonen ei tällä kertaa saanut pistesarakkeeseen kiikareita, ja Pulkkinen laittoi hyvin vapaat heittopaikat sisään. Näistä plussamerkinnät. Kova kolmikko Abrahamsson-Sissala-Lindroos defasivat myös papukaijamerkin arvoisesti. Rauman oma poika Samu Koski yritti antaa näyttöjä tulevia pelejä varten, mutta valmennusjohto ei vakuuttunut...

Akatemia jatkaa pelejään Kuha kakkosia vastaan parin viikon päästä Nikkarissa. Kuhilla on vielä edessään ottelut juuri Akatemian kouluttamia Eukkoja ja PaPoa vastaan. PaPo pelaa vielä tässä välissä Kukkakeppejä vastaan. Näiden pelien jälkeen ruvetaan pikku hiljaa näkemään voimasuhteita tulevia vuoden vaihteen jälkeen alkavia "nousukarsintoja" varten. Tällä hetkellä Power Rankingissa vahvoilla ovat Akatemia, SuperMasu ja Lepy Faijat. Nouseeko tähän porukkaan vielä joku muu? Ymmärtääkseni kaksi pääsee pelaamaan paikasta neloseen... Saa korjata, jos olen väärässä.


Pisteet PaPo: Nordberg 14, Hukari 10, Pokela 6, Laukkanen 5, Saarijärvi 4, Välimäki 3, lopuille kiikarit

Akatemia: Iivonen 20, Koski S. 9, Palotu 9, Pulkkinen 8, Heinonen 5, Sissala 4, Vänttinen L. 4, Lindroos 3, Abrahamsson 2, Luukkonen 2, Vänttinen S. 2, Hans ja Raskunen koutseina
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös