Vs: Eteläinen V divisioona
Pienen paussin jälkeen laitetaan kehiin lyhyet referaatit Yökoriksen kahdesta edellisestä kamppailusta.
Ensin vastaan asettui Wartin nuoriso-osasto. Kolme pelaajaamme oli eksynyt väärälle koululle, mutta ottelu saatiin kuitenkin käyntiin aikataulussa riittävän miehityksen ansiosta.
Jo lämmittelyssä havaittiin, että nyt voidaan puhua todellisesta kotikenttäedusta. Korien ripustus oli sen verran jännittynyt, että levy jäi heilumaan toviksi jokaisen heiton jälkeen (jos ei sukkana osunut) ja levypallot pomppivat todella kauas. Tähän sopeutuessa menikin pitkälti ensimmäinen neljännes, ja Wartti lähti ekalle tauolle reilun kymmenen pisteen johdossa. Toisen neljänneksen alussa loputkin pelaajat löysivät paikalle ja tasainen hivuttautuminen isäntien kantaan saattoi alkaa.
Viimeisellä neljänneksellä mentiin jo ohi ja saatiin pieni kaulakin aikaiseksi, kunnes pari minuuttia ennen ottelun loppua pelaajaltamme menee käsi sijoiltaan pallontavoittelutilanteessa. Äkkiä penkiltä joku kentälle, pari kaveria huolehtimaan loukkaantuneesta, ja itse menin ulko-ovelle opastamaan ambulanssin potilaan luo. Täten en nähnyt miten ottelu päättyi, mutta ilmeiseti kaaduttiin saappaat jalassa. Takkiin tuli kahdella pisteellä, ja kun ainakin yksi vapaaheitto ei ikinä löytänyt tietään pöytäkirjaan, voidaan todeta kyseessä olleen tiukka vääntö.
Jälkimmäisenä vastaan asettui kaikkien palstalaisten rakastama Dynamo. Vastustajan himomuussaus tuotti kohtuullista tulosta ja ottelu eteni melko tasaisissa merkeissä hyvinkin pitkään momentumin heilahdellessa joukkueelta toiselle. Jäätävällä massaylivoimalla vastustaja dominoi korinalusta ja sai turhan paljon toisia tilaisuuksia. Mittava määrä mustelmia ja yksi verta vuotava nenä jäivät näistä muistoksi. Vastustajan koosta johtuvaa hitautta osattiin kuitenkin hyödyntää, ja väsytystaistelu onnistui lopulta.
Vastustajan nro 16:ta kävi välillä melkein sääliksi, sillä joukkueen pienin kaveri laittoi kroppansa likoon kalastaessaan hyökkääjän virheitä. Kun vaan muistaisi, että korirenkaan alla on "törmäyskaarialue". Pari muuta kaveria eivät onnistuneet keräämään sympatiaa samaan malliin. Antikliimaksina voidaan pitää toimintaa ottelun lopussa, kun viimeisellä aikalisällä osa vastustajista keskittyi tappelun suunnitteluun sen sijaan, että olisivat yrittäneet voittaa. Onneksi porukassa oli mukana tarpeeksi järkeviä kavereita, jotka juoksuttivat rauhassa kellon loppuun välttääkseen rähinän.
Tulisieluisin kaveri oli nro 45, joka näki aiheelliseksi vielä lyödä puolustajaansa rintalastaan ja alkaa haastamaan riitaa kättelemisen sijaan. Toisaalta kaveri ja hänen toimintansa oli tuttua jo BTT:n vuosilta, joten tätä osattiin odottaa ja tilanne ei edennyt pidemmälle.