En ole mennyt mihinkään piiloon. Edellisestä käynnistäni forumilla on n. 12 tuntia, eli sen verran kuin edellisestä viestistäni.
Jos olette seuranneet "Huima vuosi 2005-2006"-aihetta, ymmärrätte paremmin, mistä tästä asiassa on kyse. Huiman toiminnanjohtaja Matti Hämäläisestä on ollut tuossa aiheessa keskustelua jo pitkään. Miehen toimia ja persoonaa on arvosteltu enemmän tai vähemmän asiallisesti, mutta myös puolustajia on ollut. Kritiikin aiheellisuudesta en voi sanoa mitään, sillä en tiedä taustoista.
Usein kuitenkin nuo kriittiset kommentit ovat olleet täysin asiattomia ja naurettavia navan alle -iskuja - ainakin joidenkin asiaa paremmin tuntevien mielestä - sillä Ylläpidolle ja Valvojille on tiukkaa palautetta ja joskus uhkauksiakin, että jälkikäteen tapahtuvan moderoinnin jälkeen forumille on jäänyt tällaisia asiattomia viestejä. Tätä on tapahtunut kerta toisensa jälkeen. Hämäläistä haukutaan, puolustetaan, haukutaan lisää ja Valvojia kutsutaan tehtäviin, yhä uudestaan ja uudestaan. Samat asiat on jo muutamaan kertaan jauhettu, eikä kukaan tunnu ottavan opikseen, minkä voi todeta taas kerran parista jo tähän aiheeseen ehtineestä viestistä. Monessa Huima-aiheeseen tulleessa viestissä on ilmaistu kyllästymistä tähän, itse koripallosta puhuminen kun on aiheesta jäänyt harmittavan vähiin.
Aina silloin tällöin joku on ehdottanut kritisoijille, että perustakaa oma aihe sille Hämäläiselle. Voin sanoa, että minultakin paloi käpy tuohon, ei pelkästään Valvojana vaan myös kp.com-keskustelijana, joten minä perustin tämä aiheen, ja kyllä se oli provosointia, ja epäilisin, että kaikki keille Hämäläis-asian käsittely Huima-aiheessa on tuttua, ovat tämä huomanneet.
Yllä annettua kritiikkiä Valavuorta tai Salmista koskevista otsikoista en allekirjoita, sillä sellaisia otsikoita en ole täällä nähnyt.
Otsikon "elämä ja teot"-kohta on lainattu NBA-palstalta, jossa Tim Duncanille perustettiin provo-mielessä oma aihe, kun häntä koskevat viestit tuppasivat monessa muussa alueen aiheessa tulemaan häiritsemään varsinaista keskustelua. Tämän aiheen perustaminen ei välttämättä ollut ainoa mahdollinen tai edes paras keino (paitsi ehkä meikäläisen ajatuskyvyllä varustetulta), mutta tarkoituksena on jollain tavalla puuttua tuohon Hämäläis-juttuun. Tulos jää nähtäväksi.