Vs: Itä-Suomen paikalliskamppailu Kataja-LrNMKY pe 9.11. klo 18.30
Kulehan sie Kataja aina! Ulander ei todellakaan ollut tänään mikään vitsi, vaan dominoi korinaluksia molemmissa päissä ja Petekin pelasi hyvän pelin, jonka tuomarit olivat lähellä pilata parilla kyseenalaisella virheellä.
Edelleen sitä mieltä, ettei Namikan puolustus ollut syynä rökäletappioon, vaan se olisi kyllä riittänyt siedettävään tappioon. Ihan pihalla oltiin kuin lumiukot, vaikkei lunta vielä paljon olekaan.
Syyttävä sormi edelleen Papparaisen suuntaan. MIKSI SE EI OSAA SELITTÄÄ HINNANTILLE, ETTÄ PITÄÄ HEITTÄÄ ENEMMÄN? Muistellaanpa vain paria edelliskautta, jossa Pete otti ratkaisuja. Kyllä se Hinnantti yhtä hyviin, jos ei parempiinkin prosentteihin pystyy, jows vain tajuaa viestin.
PS. Kuinka kauan Papinahon koeaikaa aiotaan jatkaa? Heiska varmaan myhäilee ja odottaa Törmälän soittoa? Ehei, ei tämä mitään selkäänpuukotusta ole, mutta joskus vaan tosiasioita pitää katsoa silmiin ajoissa, kun kuitenkin päävalmentajan tehtävät ovat käsittääkseni tulosvastuullisia?
No voihan olla, ettei sitten Katajan tavoite olekaan kuin sarjassa säilyminen, mutta sellaisesta ei ole kyllä missään kirkossa kuulutettu?