Vs: Joensuun Kataja 2012-2013
Ihmiselämän ilahduttavimpia hetkiä ovat aina ne, jolloin voi myöntää oman tietämättömyytensä:
Pari kuukautta sitten aprikoin täällä suurin sanankääntein, kuinka Johnell Smith on Katajan mestaruusjunan heikoin lenkki. Nyt pari Katajan EuroChallenge-peliä ja yhden Korisliiga-pelin nähneenä vedän sanani siinä mielessä takaisin, että en tajunnut Jonte Flowersin pelaavan noin paljon pallollisena.
Oletustilanteena pidin automaattisesti sitä, että Smith ja Virtanen ovat käytännössä Katajan ainoat pallolliset pelaajat nyt, kun Kanervo on – täysin oikein – upotettu kakkospaikalle.
Lisäksi olen kuulopuheista päätellyt Smithin olevan epävarma pallonkäsittelijä, mitä en voi näkemäni perusteella allekirjoittaa. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että Katajan jatkuvasti elänyt rotaatio on hetkittäin kaikunut kommunikaatio-ongelmina, ja joukkueen ykköspelinrakentajana Smith on joutunut ottamaan turhankin paljon vastuuta epäselvissä tilanteissa. Näiden lastentautien olettaisi paranevan kevääseen mennessä.
Enkä voi olla muistuttamatta Rudy Tomjanovichin kesän ’95 mestaruushokemasta. Venezuelan, Tanskan ja Ruåttin mestaruudet kertovat, että Smith tietää, miten mennä viidakon läpi. Hyvät pelaajat tapaavat pelata paremmin playoffseissa ja minulle on hiljalleen kasvanut usko siihen, että Smithistä on tähän rooliin.