Koripallo.com

Junnukoriksen tila Suomessa

Tästä on jo ehkä kulunut aikaa, mutta Hannon opissa pelasi yksi tyyppi. Hän pelasi sen jälkeen Arizonan yliopistossa ja pelasi pitkän uran ammattilaisena ulkomailla. Oletko kenties häneltä kysynyt pystyikö Hanno antamaan hyviä vinkkejä esimerkiksi korin alla pelaamiseen?

Hän oli myös 213cm pitkä, heittokykyinen ja liikkuva laituri, joka olisi voinut pelata
missä tahansa ja päästä pitkälle
 
Tästä on jo ehkä kulunut aikaa, mutta Hannon opissa pelasi yksi tyyppi. Hän pelasi sen jälkeen Arizonan yliopistossa ja pelasi pitkän uran ammattilaisena ulkomailla. Oletko kenties häneltä kysynyt pystyikö Hanno antamaan hyviä vinkkejä esimerkiksi korin alla pelaamiseen?
Sinähän jo kerroit että olet ihan itse omin silmin nähnyt Hannon vetämiä treenejä ja voit tällä perusteella vakuuttaa että Hanno on erinomainen juniorivalmentaja ja pelaajakehittäjä. Kuulostaa niin vakuuttavalta että eihän me muita todistajia asialle tarvita? Uskotaan vain omaan mantraamme että me kyllä osaamme täällä Suomessa ja hyvältähän tuo kehitys poikamaajoukkueiden puolella näyttääkin. Jatketaan samaan malliin samoilla ihmisillä ja ei muuteta mitään, niin kenellekään ei tule paha mieli ja voidaan liiton valmentajapäivillä taas taputella toisiamme selkiin viinerikahvien lomassa. Kyllä me ollaan sitten hyviä, ai että.
 
Hän oli myös 213cm pitkä, heittokykyinen ja liikkuva laituri, joka olisi voinut pelata
missä tahansa ja päästä pitkälle
Oli se luojan lykky että Hanno otti tämän pelaajan kehitettäväkseen. Ajatella, ei olisi muutoin tuskin päässyt Hongikon Nuorisoseuran Urheilijoita pidemmälle.
 
Tämä juuri, tälläkin palstalla näyttää olevan muodissa Liiton ja varsinkin HBA:n jatkuva arvostelu. Varmasti parannettavaa löytyy ja julkisin varoin rahoitetut toiminnot ovat aina suurennuslasin alla.
Kai nyt kuitenkin seuroillakin on jonkinlainen ona vastuu pelaajien kehittämisestä. Keskiverto korispelaaja tänä päivänä on varmaankin aloittanut harrastuksen siinä 6-10 vuotiaana. Eli 10-6 vuotta enne mahdollista HBA:ta sekä ensimmäisiä juniorimaajoukkueita. Kuten lainauksessa todettiin, onko meillä pienimmissä osaavimmat valmentajat?
Vai onko heti tärkeää saada voittoja pelaajakehityksen kustannuksella jotta saadaan lisää imua seuraan ja lisää maksavia vanhempia seuran koneistoa pyörittämään. Tämä piikki meni varsinkin kolmelle suurelle suomalaisseuralle josta ei yhtään edustusta ollut poikien U-16 joukkueessa, sentään tytöissä oli useampi.
En tiedä mitä kisarostereita olet lukenut, mutta suurimman seuran edustus kisajoukkueissa on ollut melko katkeamaton. Taisi olla tällä kertaa 3 poikaa joukkueessa, joten vähän tarkkuutta väitteisiin. Valitettavasti meillä Hongassa ei ole löytynyt pelaajia joukkueisiin, mutta siinä ei voi syyttää valmennusta vaan potentiaaliset pojat ovat kärsineet harmillisista pitkäaikaisista loukkaantumisista. Toki U16 joukkueen #4 Varila on Hongan kasvatti, niin hänet voi laskea honkalaiseksi vaikka namikaa edustaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Takaisin
Ylös