En ole seurannut keskustelua/tilannetta mutta omat kokemukset joukkueista menee suunnilleen näin
Akatemialla on nuori joukkue jonka rosteriin kuuluu muutamia Hongassa kokeilemassa/pelaamassa käyneitä. Huhuja on liikkunut joukkueen pois jäämisestä karsinnoista, itse pistäisin nämä vielä sinne 5 metristen jenkkien osastoon. Kuvittelisi että Honka haluaisi reservijoukkueen ykköseen eikä Eero Saarista varmasti haluta käyttää eteläisen alueen 2. divarin valmentajana.
Itse toivottaisin mielelläni Akatemialle onnea ykköseen, sillä olen kyllästynyt muutaman kauden jatkuneisiin n. 30 pisteen tappioihin kyseistä joukkuetta vastaan!
Joukkueen vahvuus on varmasti nopeus ja prässipuolustus, heikkous saattaa olla massan puute isoja joukkueita vastaan. Kauden aikana rosterista on myös välillä puuttunut tärkeitä pelaajia.
Salpasta sen sijaan löytyy sekä kokemusta että voimaa (Ensin tulee mieleen Luigi). Käytiin ottamassa Salpalta viime vuonna karsinnoissa Salossa n. 8 pinnaa kuonoon, joten kokemus perustuu vuoden takaiseen tilanteeseen. Kotiyleisön kannustus oli järjettömän komeaa. Miten käy kun pelataan vieraissa? Jokatapauksessa, ilmeisesti vahvistuksia on hankittu edellisen yrityksen jälkeen joten viime vuoden Wartti tappio yritetään tosissaan korjata tällä kaudella.
Turun mahdollisuuksia on pikaisesti vilkaistuna vähätelty, mutta täytyy muistaa että Turku on kuitenkin pelannut pari viime kautta ykköstä, jonne joukkueet tässä karsinnassa pyrkivät eli kovia pelejä on alla. Kaksi vuotta sitten kun Turku nousi ykköseen kävimme ottamassa nihkeän pisteen tappion joka sinetöi silloin joukkueen nousun. Varmasti paljon muutoksia rosterissa, mutta en veikkaisi niin heikoksi mitä aikaisemmissa kommenteissa arvioitiin.
Rovaniemi, ei mitään käsitystä joukkueesta tai alueen pelien tasosta. Lisäksi ensimmäisten karsintojen tilanteista ja tuloksista saa siinä mielessä ristiriitaisen kuvan että JyWeä ja Salamoita vastaan kahden edellisen vuoden karsinnoissa pelanneena täytyy sanoa, että mikäli mielii ykköseen ei näiden joukkueiden kanssa saisi olla ongelmissa, vaikka ihan kovan luokan joukkueista onkin kyse. Toisaalta, lopputulos ratkaisee.
Mutta kuten suomalaisessa koripallossa (ainakin tällä tasolla), hyvällä vahvistuksella tilanne voi olla täysin toinen.
Paha lähteä sanomaan mitkä joukkueet reissaavat ensi vuonna vähän enemmän, mutta mielenkiintoiset karsinnat tulossa. Ja pakko lähteä sinne Mankkaalle katsomaan ensimmäisen vaiheen pelejä.