Koripallo.com

Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

Viestejä
9 123
Näin on. Ja tämä ero tulee jatkossa vain kasvamaan. Kolmesta suurimmasta mestarisuosikista kaksi tulee Idästä, Boston ja Cleveland. Lakers on ainoa Idän edustaja tässä porukassa. Orlando ja New Orleans ovat kehittyviä ykköshaastajia, tosin tuskin oikeasti realistisia vaihtoehtoja kolmen suuren jälkeen edes on. Houston kuuluisi myös joukkoon, jos pelaajat pysyisivät terveenä. Mutta eivät pysy, joten ei auta itku markkinoilla.

Lännellä on etulyöntiasema haastajien määrässä, mutta niin Phoenix, Dallas kuin San Antoniokin ovat kaikki viimeisillä jaloillaan ja kohta odotettavissa on syöksylasku lopullisesti ulos mestaruuskuvioista. Idässä Detroit on samassa asemassa. Utahista ei tässä vaiheessa oikein ota selvää, potentiaalia toki kotiedun myötä olisi. Loukkaantumiset vain pilaavat tämän skenaarion.

Idästä löytyykin sitten suuri joukko kehittyviä jengejä. New Jersey pisti palettiaan uusiksi ja Harrisin johdolla ovat alkukaudesta olleet todella positiivinen yllätys. Philly hankki EB:n ja ovat varmasti vielä kovia tällä kaudella. Toronto konttaa tällä hetkellä, mutta myös siellä on tehty asioita oikein. Miami ja Atlanta kruunaavat up-and-coming porukan idästä. Myöskään New Yorkin ja Chicagon tilanteet eivät näytä yhtä huonolta kuin viime vuonna. Molemmat ovat tällä kaudella täysin uskottavia koripallojoukkueita. Lännellä on heittää toki tähän Portland, joka saattaa vuoden parin sisällä olla todella kovan luokan jengi. Denver piristyi Billupsin tulon myötä, mutta taso ei kuitenkaan vain riitä millään.

Milwaukee, Charlotte ja Indiana ovat sitten sitä Idän pohjaa, mutta niissäkin on yritystä ja ajatusta takana. Washington on ainoa murheenkryyni, kupla on vihdoinkin puhjennut. Lännessä suuntansa kanssa täysin hukassa olevia joukkueita on sitten senkin edestä. Oklahoma City on ylivoimaisesti koko NBA:n paskin jengi, samoin Sacramento, Memphis, Golden State, LA Clippers ja Minnesota tuntuvat olevan aivan ulapalla, vaikka muutamiin näistä on hankittu tähtipelaajia ja toiset ovat jo vuosia kahmineet parhaat prospectit Drafteista itselleen.

Näkemys ja osaaminen kuitenkin puuttuu, joten kokonaisuutena voitaisiin sanoa, että Idän terävin kärki on mennyt jo ohitse Lännestä. Lisäksi nousevia joukkueita on Idässä enemmän, vaikka Lännellä vielä "haastajamonopoli" onkin. Lännessä ne huonoimmat jengit myös todella ovat sitä, erittäin huonoja joukkueita.

Eastern Conference = Beastern Conference
Western Conference = Not-so-Bestern Conference ::)
 
Viestejä
4 452
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

Ohhoh, en olisi uskonut, että noin järkevää ja hyvää tekstiä pystyt suoltamaan. Olen todella, todella positiivisesti yllättynyt. Piilotus lähti pois. Jatka samaan malliin!
 
Viestejä
2 459
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

"Idän terävin kärki on mennyt jo ohitse Lännestä." Jos tällä tarkoitetaan sitä, että Boston on tällä hetkellä paras joukkue, allekirjoitan väitteen.

Mutta niin kauan kun lännessä on 9 joukkuetta joista jokainen itään siirrettynä ottaisi kotiedun pudotuspeleihin en soustu uskomaan, että itäinen konferenssi olisi muka jotenkin kovempi kuin länsi.
 
Viestejä
1 448
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

Pesre sanoi:
Mutta niin kauan kun lännessä on 9 joukkuetta joista jokainen itään siirrettynä ottaisi kotiedun pudotuspeleihin en soustu uskomaan, että itäinen konferenssi olisi muka jotenkin kovempi kuin länsi.
Itä voittanut Lännen: 61 kertaa tällä kaudella
Länsi voittanut Idän: 47 kertaa tällä kaudella

Helppo siellä on Lännen joukkueiden pyöritellä noita omia peräpään joukkueitaan.

Ehkä kuitenkin liian aikaista vielä tehdä mitään johtopäätöksiä tommosenkaan otannan perusteella, koska otteluohjelmat ovat voineet olla melko erilaisia. Toinen asia on sitten kertooko tuommoinen tilasto muutenkaan mitään? No ehkä konferensseja vertaillessa mieluummin käyttäisin itse tuota kuin joukkueiden siirtämistä suoraan samoilla voitto% toiseen konfferenssiin.
 
Viestejä
953
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

&%¤¤&%#¤% sanoi:
Itä voittanut Lännen: 61 kertaa tällä kaudella

Helppo siellä on Lännen joukkueiden pyöritellä noita omia peräpään joukkueitaan.

Täytyy muistaa, että itä pelaa myös noita lännen rupusakkeja vastaan.
 
Viestejä
1 448
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

S13M sanoi:
Täytyy muistaa, että itä pelaa myös noita lännen rupusakkeja vastaan.
Ei niin usein kuin lännen joukkueet, mikä voi osaltaan selittää lännessä tällä hetkellä viivan yläpuolella olevien kovempia voittoprosentteja.

Tietysti tommonen vertailu on pitkälti riippuvainen joukkueiden otteluohjelmista.
 
Viestejä
1 722
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

Hyvä avaus. Vaikka "idän miehiä" olenkin, niin en silti uskaltaisi vielä lähteä näin kärkkäästi väittämään, että itä on kovempi kuin länsi. Miksi?
- Lakers, Boston ja Cleve ovat pelanneet lähes pelkästään heittopusseja vastaan tähän mennessä ja sillä ei mielestäni ole väliä kummassa lohkossa paskat jengit pelaavat.
- Lännen paskimmatkin jengit saattavat jonain päivänä yllättää muutaman superstaransa voimin kovankin jengin.
- Liigassa on ennätysmäärä hyviä joukkueitta.

Yksi syy tähän illuusioon on se, että idässä on ollut muutama hyvä joukkue menneinä vuosina ja nyt hyviä joukkueita on huomattavasti enemmän. Huomattavaa on kuitenkin, että idässä on tasan kolme joukkuetta, jotka taistelevat paikasta idän finaaleissa. Lännessä tilanne on täysin päinvastainen. Lakersin peli saattaakin olla fraagilimpi kuin mitä veikkailtiin, ja useat joukkueet ovat tapelleet loukkaantumisten kanssa. All-Star tauon jälkeen tilanne saattaa olla hyvin erilainen, kun Utahilla on kaikki rivissä ja Houstonilla edes puolet. New Orleans, San Antonio sekä Dallas ovat selvinneet kammottavista aluistaan ja taas mukana taistelemassa kotiedusta. Phoenix saattaa nostaa profiiliaan hieman uusimalla hankinnallaan, ellei Porter päätä hidastaa peliä vielä entisestäänkin. Denver taas on Billupsin johdossa näyttänyt täysin uudestisyntyneeltä

Kyllä lännen top 8 on edelleen hieman kovempi kuin idän vastaava. Mutta top 10 alkaa kääntyä idän hyväksi.
 

._.

Viestejä
593
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

&%¤¤&%#¤% sanoi:
Ei niin usein kuin lännen joukkueet, mikä voi osaltaan selittää lännessä tällä hetkellä viivan yläpuolella olevien kovempia voittoprosentteja.

Tietysti tommonen vertailu on pitkälti riippuvainen joukkueiden otteluohjelmista.
Jos yrität todistaa jotain vertailemalla konferenssien välisiä voittosuhteita keskenään niin mitä konferenssien sisäisillä otteluilla on sen kanssa tekemistä?
Lännessä on tän kauden 6 huonointa joukkuetta. Muut 9 löytyvätkin sitten Bostonin, Clevelandin ja Orlandon kanssa liigan top 12:sta.
 
Viestejä
9 123
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

Ja löytyvät nimenomaan sen takia, että harrastavat peppupenetraatiota Minnesotan ja Oklahoman kaltaisten rupusakkien kanssa.
 
Viestejä
1 448
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

. sanoi:
Jos yrität todistaa jotain vertailemalla konferenssien välisiä voittosuhteita keskenään niin mitä konferenssien sisäisillä otteluilla on sen kanssa tekemistä?

En todistanut, spekuloin... Tuolla ylempänä puhuttiin joukkueiden voittoprosenteista - oma pointtini oli, että lunnollisesti lännen joukkueet saavat idän joukkueisiin verrattuna jonkun verran "hyvää" siitä, että pelaavat enemmän matseja sarjan huonoimpia jengejä vastaan. En jaksa laskea / pysty hahmottamaan, kuinka paljon / vähän tämmöinen vaikuttaa yhden joukkueen voittoprosenttiin.

Yritin pohtia kummalla numeropohjaisella tavalla saa paremman vertailun aikaiseksi. Varmasti joku pystyisi löytämään tai kehittämään paremmankin tavan.

Kunhan petaan paikkaa hamahakkimiehelle...

Jajoo, oon nähnyt ihan pirun vähän pelejä tällä kaudella.
 
Viestejä
7 524
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

Jos mietitään, onko parempi Itä vai Länsi parempi, konferenssien sisäisillä otteluilla ei ole mitään merkitystä.

Ainoa tapa, jolla voidaan verrata kokonaisia konferensseja keskenään, on tarkastella konferenssien välisiä otteluita.

Tällä kaudella Idän ja Lännen edustajat ovat kohdanneet 108 kertaa ja Idän joukkue on voittanut otteluista 61 ja hävinnyt 47.

Tällä perusteella ei voida ainakaan väittää Lännen menestyneen konferenssien välisissä otteluissa paremmin.

Idän voiton todennäköisyyden 95%-luottamusväliksi saadaan [0.466, 0.653], joka siis sisältää arvon 0.500. Näin ollen ei voida perustellusti väittää, että tämän havaintoaineiston perusteella Idän voittoprossa Länttä vastaan poikkeaisi arvosta 0.500.

Yhteenvetona: Itä voittanut enemmän pelejä, joten Länsi ei ainakaan ole parempi. Kuitenkaan ero voittojen lukumäärässä ei ole niin suuri, että voitaisiin puhua tilastollisesti merkitsevästä erosta (ero voi olla peräisin satunnaisvaihtelusta!).



Tässä tarkastelussa ei siis oteta mitään kantaa siihen kumman konferenssin parhaat joukkueet ovat parempia tai mistä konferenssista löytyy enemmän varteenotettavia mestariehdokkaita. Tähän voimme joskus palata paremmalla ajalla...
 
Viestejä
2 459
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

Samalla logiikalla kahden joukkueen vertailussa pitäisi tarkastella vain näiden joukkueiden keskenäisiä otteluita... ja hetken miettimisellä jokainen varmaan tajuaa, että ei se paremmuus ihan niin selviä.
 
Viestejä
7 524
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

Pesre sanoi:
Samalla logiikalla kahden joukkueen vertailussa pitäisi tarkastella vain näiden joukkueiden keskenäisiä otteluita... ja hetken miettimisellä jokainen varmaan tajuaa, että ei se paremmuus ihan niin selviä.

Tarjoamasi analogia on pesreestä, koska kahden joukkueen sarjassa toimittaisiin juurikin ehdottamallani tavalla. Myönnettäköön, että jos joukkueita on useampia, kahden joukkueen välistä paremmuutta ei voida suoraan päätellä vain joukkueiden välisistä otteluista.

Vastaavasti, jos vertailtaisiin eri divisioonia toisiinsa (6 kpl), olisi syytä tiputtaa divisioonien sisäiset ottelut tarkastelusta, sillä jokaisen divisioonan joukkueiden rekordit olisivat muotoa X voittoa - X tappiota. Divisioonien väliset voimasuhteet arvioitaisiin sitten divisioonien välisten otteluiden tuloksista.

Mutta kun vertaillaan kahta konferenssia toisiinsa, ei voida tehdä muuta kuin verrata konferenssien välisiä otteluita toisiinsa, koska konferensseja on vain kaksi!!!

Konferenssien sisäiset ottelut eivät kerro mitään konferenssien välisestä tasoerosta. Ehdottamassasi tilanteessa konferenssien sisäiset ottelut vastaisivat joukkueiden treeneissä pelaamia joukkueen sisäisiä pelejä. Hetken miettimisellä jokainen varmaan tajuaa, ettei joukkueiden sisäisillä otteluilla ole mitään merkitystä joukkueiden välisen paremmuuden selvittämisessä.
 
Viestejä
2 459
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

diibadaabaablaadidaa, ei se asia muutu paskasta miksikään muuksi vaikka sitä kuinka pitkästi ja hienosti kirjotetaan.
 

._.

Viestejä
593
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

Lännen 6 paskaa on huimat 6-36 itää vastaan. Vaikea tosta on tasoihin enää nousta muiden panoksella.
 
Viestejä
7 524
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

Pesre sanoi:
diibadaabaablaadidaa, ei se asia muutu paskasta miksikään muuksi vaikka sitä kuinka pitkästi ja hienosti kirjotetaan.

Ilmeisesti et kykene ymmärtämään, että "konferenssien vertailu" on eri asia kuin "konferenssien kovimpien joukkueiden vertailu" tai "miten ihmeessä Läntisen konferenssin sisäinen rekordi on 109-109??? Kyseessä on pakko olla joku Sternin salaliitto, koska se haluaa jännemmän pudotuspelitaistelun?!?".

Joka tapauksessa olen valmis nostamaan käteni ylös ja myöntämään, etten pysty tuollaiselle nuijalle asiaa enää selkeämmin esittämään.

Toivottavasti edes joku muu ymmärsi, miten tuo homma toimii.
 
Viestejä
921
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

hamahakkimies sanoi:
Toivottavasti edes joku muu ymmärsi, miten tuo homma toimii.

Eiköhän sen ymmärtänyt kaikki jotka sen ylipäätänsä haluavat ymmärtää.
 
Viestejä
9 123
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

Batman sanoi:
Eiköhän sen ymmärtänyt kaikki jotka sen ylipäätänsä haluavat ymmärtää.

Jep. Lännen fanipojilla voi ottaa tiukille, mutta sillehän ei voi mitään. Faktat ovat faktoja.
 
Viestejä
344
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

King James sanoi:
Jep. Lännen fanipojilla voi ottaa tiukille, mutta sillehän ei voi mitään. Faktat ovat faktoja.
Totta, ttä voi olla kovempi kun katsotaan kokonaisuutta, mutta lännen pleijarit ovat edelleen kovemmat kuin idän vastaavat. Ja niin kauan kun runkosarja jää kakkoseksi pleijareille, on länsi silmissäni kovempi. Eli toinen fakta kuuluu: Lännen playoff-joukkueet ovat kovempia kuin idän vastaavat. Tästä syystä tulen vieläkin kutsumaan itää Leastern conferenceksi. Sieltä kun on niin helppo lurahtaa finaaleihin.
 
Viestejä
185
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi

Buzzer Beater sanoi:
Tästä syystä tulen vieläkin kutsumaan itää Leastern conferenceksi. Sieltä kun on niin helppo lurahtaa finaaleihin.
No tätä en välttämättä menisi allekirjoittamaan, sen kylläkin että pidän länttä itää kovempana konfrenssina. Itä on kirinyt loistavasti, mutta siltikin lännestä löytyy niin paljon kovia, finaalipaikasta taistelevia jengejä. En pitäisi idästä finaaleihin "lurahtamista" mitenkään helppona juttuna, tänä vuonna Bostonin kanssa paikasta tuossa Auringossa taistelee kuitenkin ihan tosissaan Cleveland ja ainakin Orlando. Detroitin meininki ei tällä hetkellä pahemmin vakuuta. Sanotaanko, että idästä on varmasti helpompi selvitä finaaleihin, kärjen ollessa kuitenkin suhteellisen kapea verrattuna lännen vastaavaan.

Kehitys konfrenssien voimasuhteissa on kuitenkin paranemaan päin ja nähtäväksi jääkin, missä vaiheessa itää voi oikeasti pitää kovempana puolena liigaa. Teksasin kovilta hirmuilta vaan alkaa löpö pikkuhiljaa olla loppu ja esim. Portlandilla menee vielä kausi pari ennen kuin kaikki (toivottavasti) voivat vain todeta että "wow, tää on hirmu kova nippu". Toivottavasti Koponen on siinä vaiheessa osa tuota nippua... ;)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös