- Viestejä
- 1 229
Vs: Kissa pöydälle: Itä kovempi kuin Länsi
Eli sisäinen palo Itää kohtaan on jopa voimakkaampi, kuin Lebron-farkkujen aiheuttama kuumotus intiimialueella? Mitenkäs käy nimimerkille jos Lebron Raymone James vaihtaa vaikkapa mainitsemaani Lakersiin, joka on kuitenkin aika tukevasti Yhdysvaltojen länsi-osissa?
King James sanoi:Sekoitat nyt puurot ja vellit. Ei puhuta joukkueista ja pelaajista, vaan konferensseista.
Isäni on kannattanut Itäistä Konferenssia 70-luvulta lähtien, joten syntyessäni minulle ei annettu paljoa valinnan varaa. Ensimmäisen East Is The Beast-paitani muistaakseni sain jo kaksi vuotiaana eli isäni vain kylmäverisesti päätti, että sinä kannatat Itäistä Konferenssia. En edes uskalla ajatella mitä olisi käynyt, jos olisin murrosiässä alkanut glooryhuntata esimerkiksi Läntistä Konferenssia.
Todellinen fanius alkoi minulla viisi kuusi vuotta sitten. Kuten sanoin niin Itäinen Konferenssi on ollut suosikkini jo pikkupojasta lähtien, mutta ei se ollut samanlaista kuin tänä päivänä. Kannattaminen on muuttunut rakkaudeksi ja intohimoksi. Nuoresta iästä huolimatta olen ehtinyt seurata Itäistä Konferenssia kuitenkin jo aika kauan, mutta vuosi vuodelta mielenkiintoni ja rakkauteni tätä konferenssia kohtana vain voimistuu. Kyllä voi sanoa, että Itäinen Konferenssi on iso osa elämääni, jota ilman en osaa, enkä halua elää.