Vs: Koponen Himkin kanssa Eurooppaan 2012-2013!
Samoja aatoksia näillä postinumeroilla kuin Roopella tuossa yllä.
Petskun ensimmäinen runsas kuukausi Himkin kanssa sujui vielä uuden opettelun merkeissä. Suomen maajoukkueessa ja pitkälti myös Virtuksessa Petsku on saanut kahden vuoden ajan olla kingi, jolla on ollut esikoisoikeus järjestää joukkueen hyökkäys omien vahvuuksiensa ja näkemyksiensä mieleiseksi. Himkissä edessä oli paluu ruotuun, ja alkukauden skagaamiset ja kolmen minuutin jämämatsit voidaan varmasti osaksi (vahvalla mutu-tuntumalla) selittää sillä, että Coach USSR Rimas antoi piiskaa nuorelle jannulle, joka ei pelannut kirjan mukaan.
Marraskuussa Petsku alkoi nähdäkseni ensiksi saada pakkinsa ojennukseen (tämä ei ollut kansanmiehen näkemys himkiläisten blinikojujen hygieniasta) ja sen myötä mukautua myös joukkueen hyökkäykseen. Ihan samaa mieltä Roopen kanssa siitä, että Petskun pallonkäsittelytaidon ja ratkaisukyvyn huomioon ottaen hänen peluuttamisensa kakkospaikalla – ja etenkin Himkin pelikirjassa, jossa kakkosen rooli on käytännössä olematon – on kummallista.
Parhaimmillaan Petsku onkin ollut pallollisena, kuten aina. Tämä tuottaa siinä mielessä mielenkiintoisen jatkopäätelmän, että mielestäni Himki on ollut parhaimmillaan pelatessaan small ballia kolmen takurin ja Sergei Monian ollessa viisikossa ja pallonkäsittelyvastuun jakautuessa kolmen takurin kesken. Etenkin hitaampia, romuluisempia joukkueita vastaan Himki on saanut vastustajansa täysin säkkiin. Toimipa ymmärtääkseni TsSKA:takin vastaan PBL-liigassa.
Zoran Planinic on Himkin ehdoton päällikkö, ei siitä ole kahta sanaa. Hillitön pallonkäsittely-, viimeistely- ja pelinlukutaito noin kankean oloiseksi mieheksi. Fridzon ja Rivers ovat meikäläisen kirjoissa Koposen kanssa pitkälti samoilla tasoilla. Koposen peliminuutit ovat nähdäkseni jääneet Fridzonia ja Riversiä alhaisemmiksi juuri alkujännityksestä johtuen: Fridzon on jo käytännössä seuraikoni ja Rivers pelaa kuten amerikkalaisen palkkasoturin tulee. Petsku on ollut mukavuusalueellaan vain ajoittain. Euroliigassa parempaan on aineksia, kuten vaikka viime kesän EM-karsinnat osoittivat.
Khvostovin peluuttaminen on mennyt yli kaiken ymmärrykseni, koska kaverin ainoa vahvuus tuntuu olevan puolenvaihto: vastustajat antavat aina Khvostoville puolitoista metriä tilaa, koska kaveri ei tunnu edes haluavan etsiä omaa ratkaisua. Kaiketi tässä pedataan piiitkällä tähtäimellä Khvostovista Venäjän sarjajyrää ja Punakone-maajoukkueen nelospointtia.
Pitkällä tähtäimellä, niin, vaikea sanoa. Planinic on sen sortin kurko, että vaikea on kuvitella Petskun parissa vuodessa Zorania Himkin avauspointtina syrjäyttävän. Eikä Fridzonkaan tuosta ehdi hidastua ennen kuin Petskun sopimus päättyy. Tietenkin kyse on kilpaurheilusta ja haaste on Petterille positiivinen, mutta Euroliigassa pitkälle kypsymisprosessille on vielä vähemmän tilaa kuin Serie A:ssa tai jopa NBA:ssa, jossa pelejä on enemmän ja rosterit laajempia. Jos Petsku jarruttelee Euroliigassa, äkkiäkös sieltä värvätään joku Daniel Ewing takalinjoille.
Melkein Suomi-koriksen fanina toivoisi, että jatkosarjassa Petskun minuutit nousisivat 15-20 minuuttiin per matsi, ja että EM-kisakesän jälkeen Planinic olisi pari kuukautta sivussa Koposen pokatessa avauspointin avaimet. Yleensä Petsku on vastannut haasteisiin menestyksekkäästi, ja sen mukanaan tuoma henkinen kasvu on aivan omaa luokkaansa.
Aivan varmana mainos kerää enemmän huomiota kun joku kentänlaitamainos.