- Viestejä
- 233
Vs: Kori-80 2009-10
Kerava on aloittanut kautensa yllättävän vahvasti. Plakkarissa jo kaksi hienoa voittoa ja tosiaan kovemmilta jengeiltäkään ei ole aina otettu turpaan niin paljon kuin olisi ennen kauden alkua voinut arvailla. Eri peleissä on nähty eri pelaajien onnistumisia, ei kaikki ole vain yhden tai kahden "staran" harteilla. Hyvä niin.
Mitä tuohon yksittäisten pelaajien kehittämiseen vs joukkueen kehittämiseen tulee, niin mielestäni on toisaalta hieman hassua keskustella näistä kahdesta asiasta täysin erillään. Ihan kuin yksilö ei voisi kehittyä kovaksi pelaajaksi joukkuetta kehittämällä tai päinvastoin joukkue ei voisi kehittyä kovaksi yksittäisten pelaajien tasoa nostamalla. Mielestäni nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä, joukkueiden tavassa toteuttaa tätä on vain suuriakin eroja. Pelaajan kehittyminen on kiinni niin monista tekijöistä, ettei pelkästään yli 30 min peliaika jokaisessa pelissä tee kenestäkään kovaa pelaajaa. Vastuksen kovuus niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä kehittää, joukkuetovereiden liikkuminen ja apu kehittää, motivaatio ja intensiteetti peleissä ja harjoittuksissa kehittää jne. Joku kehittyy pelikaverin antamaa esimerkkiä seuraamalla, toinen kehittyy valmentajan yksityiskohtaisia neuvoja kuuntelemalla, kolmannelle 1 vs 1 tilanteet ovat se suurin kehityksen apu. Jossain pelissä joukkueen etu kehittää myös niitä potentiaalisimpia yksilöitä ja toisissa peleissä yksilön etu kehittää pidemmällä tähtäimellä myös joukkuetta. Joukkue koostuu yksilöistä, yksilöt tarvitsevat toisiaan. Olipa kyse sitten 16-vuotiaasta tai 23-vuotiaasta pelaajasta, niin kehittyminen SM-sarjatasolla kovaksi pelaajaksi on mielestäni mahdollista molemmille. Potentiaalia joukkueessa on mielestäni paljon, mutta se on vain minun mielipiteeni penkkiurheilijana ja innokkaana lajin seuraajana/harrastajana.
Joku tuossa jo aiemmin ihmettelikin sitä Keravan hyökkäyspelin huonoa organisointia ja itsekin olen muutaman pelin nähneenä kiinnittänyt huomiota samaan. Itse pitäisin suurimpana "puutteena" sitä, että vahvistukseksi tilattu Mitchell tuntuu olevan aika usein ihan hukassa hyökkäysjuttujen suhteen. Niissä peleissä, jotka minä olen tällä kaudella nähnyt, vahvistus ei ole paljon väläytellyt, vaan on lähinnä vaikuttanut siltä, että Savander joutuu käyttämään aivan liikaa aikaa hänen ohjaamiseensa ja opettamiseensa. Kun sisältä puuttuu se "iso uhka", niin muunkin pelin organisointi on huomattavasti vaikeampaa. Pallonmenetyksiä toisensa jälkeen, hävittyjä poustipaineja ja turhautumista jalkojen hitauteen. Onko kukaan muu huomannut samaa vai olenko täysin yksin tämän arvioni kanssa? Kovasti tässä oppii kaikenlaista uutta ihan näitä nettijuttujakin lukemalla, kun pitää ihan aivonystyröitä rasittaa miettiessä, meneeköhän ne asiat nyt niin vai näin. ;D
Tästä Mitchellin haahuilusta johtuen Paavola joutuu ottamaan harteilleen paljon enemmän vastuuta isona sisäpelaajana. Toivottavasti kauden edetessä hän saa korin alle enemmän apuja niin kehittyvistä junioreista kuin vahvistuksestakin. Mutta milloinkas yhteispeli on millään joukkueella ollut kauden alussa ihan saumatonta! En yleensä pidä siitä, että syytä vieritettäsiin yhden pelaajan harteille, enkä tee niin nytkään. Tämä asia on vain pistänyt silmään, tietenkin myös muu jengi on usein siellä aika hukassa. Se johtunee ennen kaikkea ilmeisesti juuri siitä, etteivät naiset tiedä, miten heidän oikeastaan pitäisi pelata. Olisiko sitten niin, että kyseessä on jopa pieni kielimuuri ja päävalmentaja ei saa kunnolla vahvistukselle viestiä perille siitä, miten toivoisi tämän pelaavan? Ei olisi mitenkään harvinainen skenaario tämäkään, kun viesti on välillä vaikeaa toimittaa perille omalla äidinkielelläänkin.
Nopeiden hyökkäyksien puuttuminen olen myös havainnut. Se tosin oli viime kaudellakin aika iso ongelma, jos oikein muistan.
Eniten kai KET:n toiminnan kehittyminen on kiinni siitä, miten hyvin Savander saa joukkueen hioutumaan yhteen tässä syyskauden aikana, jotta kevätkaudella voidaan sitten todella haastaa myös niitä sarjan kovempia joukkueita. Viime kaudella hyökkäyspelistä puuttui luovuus, kun samoja kuvioita pelattiin väkisin läpi ja usein ilman ajatusta jatkosta. Tällä kaudella on ehkä yritetty hieman vapaampaa ja luovempaa pelitapaa, jotta pelaajat oppisivat liikkumaan paremmin suhteessa toisiinsa jne. Tai voihan se olla, että naiset eivät vain muista sovittuja kuvioita kunnolla, mutta sitä hieman epäilisin. Eiköhän jokaisen kaaliin nyt pari peruspeliä aina mahdu. Olisiko sitten niin, että Keravalla on annettu vapaammat kädet hyökkäyspelin suhteen, jotta sitä ei sidottaisi liikaa kaavamaiseen liikkumiseen? Vai mistä se hyökkäyspelin jämähtäminen ja pelaajien "törmäilyt" voivat johtua? Mene ja tiedä.
Puolustuspelaamisessa on pistänyt silmään se, ettei puolustusmuotoja ole vaihdeltu. Olen nähnyt tällä kaudella vain muutaman pelin, joten en voi tehdä siitä sen kattavampaa analyysiä, mutta puolustuksen korkeutta ja puolustusmuotoja muuttelemalla voi joskus saada joukkuetta heräteltyä peliin ihan eri tavalla. Näkemissäni peleissä on pelattu alusta loppuun alle puolesta kentästä miespuolustusta. Onko tilanne ollut sama muissakin peleissä? Onko puolustuksessa ollut vaihtelua tarpeeksi?
Joka tapauksessa Keravalla on hyvä nousu päällä ja sen toivon jatkuvan kauden loppuun asti. Toivottavasti yleisökin hieman herää kannustamaan kotijoukkuetta pelin alkumetreiltä lähtien eikä vasta sitten viimeisessä erässä... On masentavaa seurata ottelua, jossa katsomosta on yli puolet täynnä, mutta vain kaksi ihmistä taputtaa käsiään yhteen. Joukkue tarvitsee tukea alusta asti, ei vasta viimeisillä minuuteilla.
(Pahoittelen kirjoituksen huonoa rakennetta. Sunnuntaikirjoittelu pitäisi kieltää lailla, kun ei meinaa silmät jaksaa lukea kaikkea tätä tekstiä.)
Kerava on aloittanut kautensa yllättävän vahvasti. Plakkarissa jo kaksi hienoa voittoa ja tosiaan kovemmilta jengeiltäkään ei ole aina otettu turpaan niin paljon kuin olisi ennen kauden alkua voinut arvailla. Eri peleissä on nähty eri pelaajien onnistumisia, ei kaikki ole vain yhden tai kahden "staran" harteilla. Hyvä niin.
Mitä tuohon yksittäisten pelaajien kehittämiseen vs joukkueen kehittämiseen tulee, niin mielestäni on toisaalta hieman hassua keskustella näistä kahdesta asiasta täysin erillään. Ihan kuin yksilö ei voisi kehittyä kovaksi pelaajaksi joukkuetta kehittämällä tai päinvastoin joukkue ei voisi kehittyä kovaksi yksittäisten pelaajien tasoa nostamalla. Mielestäni nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä, joukkueiden tavassa toteuttaa tätä on vain suuriakin eroja. Pelaajan kehittyminen on kiinni niin monista tekijöistä, ettei pelkästään yli 30 min peliaika jokaisessa pelissä tee kenestäkään kovaa pelaajaa. Vastuksen kovuus niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä kehittää, joukkuetovereiden liikkuminen ja apu kehittää, motivaatio ja intensiteetti peleissä ja harjoittuksissa kehittää jne. Joku kehittyy pelikaverin antamaa esimerkkiä seuraamalla, toinen kehittyy valmentajan yksityiskohtaisia neuvoja kuuntelemalla, kolmannelle 1 vs 1 tilanteet ovat se suurin kehityksen apu. Jossain pelissä joukkueen etu kehittää myös niitä potentiaalisimpia yksilöitä ja toisissa peleissä yksilön etu kehittää pidemmällä tähtäimellä myös joukkuetta. Joukkue koostuu yksilöistä, yksilöt tarvitsevat toisiaan. Olipa kyse sitten 16-vuotiaasta tai 23-vuotiaasta pelaajasta, niin kehittyminen SM-sarjatasolla kovaksi pelaajaksi on mielestäni mahdollista molemmille. Potentiaalia joukkueessa on mielestäni paljon, mutta se on vain minun mielipiteeni penkkiurheilijana ja innokkaana lajin seuraajana/harrastajana.
Joku tuossa jo aiemmin ihmettelikin sitä Keravan hyökkäyspelin huonoa organisointia ja itsekin olen muutaman pelin nähneenä kiinnittänyt huomiota samaan. Itse pitäisin suurimpana "puutteena" sitä, että vahvistukseksi tilattu Mitchell tuntuu olevan aika usein ihan hukassa hyökkäysjuttujen suhteen. Niissä peleissä, jotka minä olen tällä kaudella nähnyt, vahvistus ei ole paljon väläytellyt, vaan on lähinnä vaikuttanut siltä, että Savander joutuu käyttämään aivan liikaa aikaa hänen ohjaamiseensa ja opettamiseensa. Kun sisältä puuttuu se "iso uhka", niin muunkin pelin organisointi on huomattavasti vaikeampaa. Pallonmenetyksiä toisensa jälkeen, hävittyjä poustipaineja ja turhautumista jalkojen hitauteen. Onko kukaan muu huomannut samaa vai olenko täysin yksin tämän arvioni kanssa? Kovasti tässä oppii kaikenlaista uutta ihan näitä nettijuttujakin lukemalla, kun pitää ihan aivonystyröitä rasittaa miettiessä, meneeköhän ne asiat nyt niin vai näin. ;D
Tästä Mitchellin haahuilusta johtuen Paavola joutuu ottamaan harteilleen paljon enemmän vastuuta isona sisäpelaajana. Toivottavasti kauden edetessä hän saa korin alle enemmän apuja niin kehittyvistä junioreista kuin vahvistuksestakin. Mutta milloinkas yhteispeli on millään joukkueella ollut kauden alussa ihan saumatonta! En yleensä pidä siitä, että syytä vieritettäsiin yhden pelaajan harteille, enkä tee niin nytkään. Tämä asia on vain pistänyt silmään, tietenkin myös muu jengi on usein siellä aika hukassa. Se johtunee ennen kaikkea ilmeisesti juuri siitä, etteivät naiset tiedä, miten heidän oikeastaan pitäisi pelata. Olisiko sitten niin, että kyseessä on jopa pieni kielimuuri ja päävalmentaja ei saa kunnolla vahvistukselle viestiä perille siitä, miten toivoisi tämän pelaavan? Ei olisi mitenkään harvinainen skenaario tämäkään, kun viesti on välillä vaikeaa toimittaa perille omalla äidinkielelläänkin.
Nopeiden hyökkäyksien puuttuminen olen myös havainnut. Se tosin oli viime kaudellakin aika iso ongelma, jos oikein muistan.
Eniten kai KET:n toiminnan kehittyminen on kiinni siitä, miten hyvin Savander saa joukkueen hioutumaan yhteen tässä syyskauden aikana, jotta kevätkaudella voidaan sitten todella haastaa myös niitä sarjan kovempia joukkueita. Viime kaudella hyökkäyspelistä puuttui luovuus, kun samoja kuvioita pelattiin väkisin läpi ja usein ilman ajatusta jatkosta. Tällä kaudella on ehkä yritetty hieman vapaampaa ja luovempaa pelitapaa, jotta pelaajat oppisivat liikkumaan paremmin suhteessa toisiinsa jne. Tai voihan se olla, että naiset eivät vain muista sovittuja kuvioita kunnolla, mutta sitä hieman epäilisin. Eiköhän jokaisen kaaliin nyt pari peruspeliä aina mahdu. Olisiko sitten niin, että Keravalla on annettu vapaammat kädet hyökkäyspelin suhteen, jotta sitä ei sidottaisi liikaa kaavamaiseen liikkumiseen? Vai mistä se hyökkäyspelin jämähtäminen ja pelaajien "törmäilyt" voivat johtua? Mene ja tiedä.
Puolustuspelaamisessa on pistänyt silmään se, ettei puolustusmuotoja ole vaihdeltu. Olen nähnyt tällä kaudella vain muutaman pelin, joten en voi tehdä siitä sen kattavampaa analyysiä, mutta puolustuksen korkeutta ja puolustusmuotoja muuttelemalla voi joskus saada joukkuetta heräteltyä peliin ihan eri tavalla. Näkemissäni peleissä on pelattu alusta loppuun alle puolesta kentästä miespuolustusta. Onko tilanne ollut sama muissakin peleissä? Onko puolustuksessa ollut vaihtelua tarpeeksi?
Joka tapauksessa Keravalla on hyvä nousu päällä ja sen toivon jatkuvan kauden loppuun asti. Toivottavasti yleisökin hieman herää kannustamaan kotijoukkuetta pelin alkumetreiltä lähtien eikä vasta sitten viimeisessä erässä... On masentavaa seurata ottelua, jossa katsomosta on yli puolet täynnä, mutta vain kaksi ihmistä taputtaa käsiään yhteen. Joukkue tarvitsee tukea alusta asti, ei vasta viimeisillä minuuteilla.
(Pahoittelen kirjoituksen huonoa rakennetta. Sunnuntaikirjoittelu pitäisi kieltää lailla, kun ei meinaa silmät jaksaa lukea kaikkea tätä tekstiä.)