Vs: Korihait 2008-2009
rööriroope sanoi:
Ehdotuksia otetaan toki vastaan!
Minä olen sitä mieltä samoin kuin h dettman että turhat rajoitukset ovat pitkässä juoksussa aina haitaksi. Maailmasta kaatuvat kaikki fyysiset muurit, henkisetkin ovat koko ajan sortumassa. Ihmiset matkustavat jo lähes vapaasti ja saavat käydä töissä muissa maissa aika vapaasti.
Jokin aika sitten ulkomaalaispelaajien määrää ei rajoitettu. Siitä säännöstä luovuttiin selkeästi ulkopuolisen painostuksen (media, sidosryhmät) painostuksen alla. Luopuminen ei ollut kustannuskysymys, sen myönsivät kaikki. Syy oli että lähes kaikki olivat kyyllästyneitä näkemään niin paljon ulkomaalaisia kentällä, haluttiin kotimaisia pelaajia kentälle. Jopa seurajohtajat sanoivat tuolloin että ulkomaalaisten määrän rajoittaminen tulee lisäämään kokonaiskustannuksia, koska suomalaiset pelaajat ymmärtävät arvonsa ja hinnoittelevat itsensä puolikkailla tehoilla tuplajenkin hintaisiksi.
Ymmärrän että vallitsevassa tilanteessa olisi tosi tyhmää vaatia jenkeilleja muillekin ulkomaalaisille rajoittamatonta pelioikeutta. Mutta kuten Henkka osuvasti jossain lausunnossa sanoi, kaikki tällaiset rajoitukset ovat menneestä maailmasta. Nämä rajoitukset aina aiheuttavat häiriöitä markkinoilla, ihan niinkuin tavarakaupan tullit tai valtioiden sponsorointi joillekin tietyille tuotannon alueille. Jos Clifton Jones ja Damon Williams ovat ensi viikolla suomalaisia, ei sellaisen paperihomman pitäisi vaikuttaa meidän sarjaan. Aikoinaan Andre Foreman muuttui yhtäkkiä kiintiön ulkopuoliseksi kun joku Lappeenrannassa tunsi Kelan paikallisjohtajan niin että KELA-kortti ilmestyi hetkessä. Järkyttävää sääntöjen hengen kiertämistä, vaikka todennäköisesti täytti kaikki liiton säännöt.
Niin kauan kun meillä on näitä rajoituksia, joku keksii keinot niiden LAILLISEEN kiertämiseen. Herrasmiessäännön HENKENÄ JA TARKOITUKSENA oli hankkia suomalaisille pelaajille peliaikaa.
Kun joku yllytti yllä että muutkin joukkueet voisivat hankkia tällä tavalla nuoria pelaajia, niin minä luulen niiden harkinneen ja tulleen vaan siihen tulokseen että tie on niin vaikea ja epävarma ja kun se kuitenkin on hengen vastainen niin ei viitsi lähteä sille linjalle.
En ole niinkään Bojanin pelaamista vastaan, hieno pelaaja ja varsinkin Jyrin valmennuksessa hyvin kehittynyt, olen sitä vastaan että erilaisilla rajoituksilla pyritään rajoittamaan seurojen vapautta hankkia pelaajia. Jos Ukin rosterissa voi olla 5 ulkomaalaista, Vorssallakin tulisi olla sama oikeus ilman että jostain määrätään minkä ikäisiä, värisiä ja mistä kotoisin nuo pelaajat ovat. Tai onko niillä kelakortti, vai onko ne naimisissa suomalaisen kanssa tms.
Se mitä Bojanille on maksettu pojan tullessa palkka on täysin sivuasia, hän tuli Suomeen vain ja ainoastaan pelaamaan koripalloa ja sai täysin toimeentulonsa siitä. Olen antanut itselleni kertoa että herrasmiessäännön henkenä oli sallia sellaisten nuorten (Skamo, Dobras jne) pelaaminen jotka ovat muuttaneet Suomeen pakolaisperheissä ihan muista kuin koripalloilullisista syistä.
Anteeksi pitkä vuodatukseni, muuta pääsanoma ei ollut teilata Bojanin pelaamista, pääsanoma oli että aina kun rajoituksia tehdään, niitä osataan kiertää.
Hyvää alkavaa vuotta Ukiin ja varsinkin Bojanille joka on hieno pelaaja