Vs: Koripallo.com NBA Fantasy League 2012-2013
Leikki- ja seikkailumielellä kauteen lähtenyt King James on saanut sen verran hyvän vireen purjeisiin huolimatta Gewin Lowen poissaolosta, että päätimme kiristää ruuvia hiukan tavoitteiden osalta. Edelleen primääritavoite on playoffseissa, mutta nyt lähdetään kiusaamaan parempia ns. "toden teolla". Siinä määrin kilpailuhenkisyyttä pitää olla, että ei ihan tankata ensi kautta varten vain. Toki fakta on myös se, että liigan parhaiden keepereiden omistajat omaavat tällä hetkellä niin huikeat lähtökohdat ensi kauteen, että tämän kauden jälkeen seuraava tavoite King Jamesin tallilla on asetettu vasta kaudelle 2014-2015. Onnittelut .C.:lle ja PoorMansMailmanille ensi kauden mestaruudesta!
Luodaanpa katsaus kikkeinnäyttäjien rosteriin:
kik jamsin kikkeinäyttäjät:
PG:
Ricky Rubio (K) - Pointtiosaston liiderinä erinomaisella playoffs-ohjelmalla varustettu Rubio, jonka mielestäni hankin "high risk, high reward"-periaatteella + pientä "buy lowta" mukana. Tekemäni tilastoanalyysi rookiekaudelta antoi Rubion arvoksi 110 pintaan + luontainen kehittyminen vielä paremmaksi pelaajaksi mukaan, niin kaverin katto on jossain 115 kietteillä. Rubiosta tekee mielenkiintoisen ja hauskan omistettava tapa, jolla hän kumuloi pisteensä. Syötöt, stiilit, pointiksi hyvät levarit ja kyky myös päästä vapariviivalle ihan ok. Pointseja saisi toki scoorata enemmänkin, joka kattoa rajoittaa, mutta uniikki pelaaja statsien keräämisessä. Juuri kik jamsin näköinen pelaaja. Isona riskinä toki tuo polvi, mutta näiden kanssa on vain elettävä. Pysyis nyt loppukauden edes kunnossa.
Isaiah Thomas - Suuri syy Raymond Feltonin ulostamiseen oli peliajan saaminen Isaiah Thomasille. Jälleen pieni riski, mutta Thomas on osoittanut avauksen pointtina olevansa saman tason jannu Feltonin kanssa, mutta ei olisi päässyt kentällä tai olisi syrjäyttänyt Feltonin, jos olisi tullut valituksi. Luotetaan Keith Smartiin!!!
George Hill (SG) - Tuli mukana Rubion treidissä nostamaan PG/SG-paikkojen tasoa. On aiemminkin ollut kikkeinnäyttäjien palveluksessa ja tarjolla isoa roolia pudotuspeleissä, joihin tarjoaa hyvän otteluohjelman.
Avery Bradley (SG) - Hyvän playoffs-ohjelman filleri penkin päähän. Voi tulla käyttöä tai sitten ei. Helppo pudottaa tiukassa paikassa waiverille.
Åckså: Brandon Knight, Patty Mills (
)
SG:
Paul Pierce (SF) - Paul Pierce nousi Georgen poistumisen myötä SG/SF-osaston liideriksi. Last 30 106 fapo ja valmis johdattamaan kik jamsin joukot kiimaiseen playoffs-taisteluun erinomaisella otteluohjelmallaan. On myös kolmoskeeper tällä hetkellä, kuten on ollut myös ennen Georgen treidiä.
O.J. Mayo - Mayon uniikki pudotuspeliohjelma tulee tarpeeseen, mutta mies itse voisi alkaa hunttaamaan henkilökohtaisia statseja hieman tarmokkaammin. Taso menossa uhkaavasti kohti 80, kun sen pitäisi pysyä edes 90 lähimaastossa.
Brandon Knight (PG) - Käsitykseni Brandon Knightin tasosta ovat realistisia. Hän on 80 pisteen jannu, jolla potentiaalia heittää jytkyjä tai kadota viikoiksi waivertasolle. Toivomme mahdollisimman tasaisia suorituksia loppukauden ajalta, ainakin peliaika tuntuu olevan taattu Jose Calderonin vieressä. Tuli sisään Feltonista, koska tarjoaa 3-3-4 otteluohjelmastaan huolimatta lisäpelin mahdolliselle finaaliviikolle ja helpon option lisäpeleille myös puolivälieriin.
Åckså: George Hill, Avery Bradley, Trevor Ariza
SF:
Terskan Ilyasova (K) (PF) - The Big Tersk. Ailahtelevuus on edelleen iso ongelma, joka on estänyt Terskanin nousun yli 90 pisteen janmpaksi. Keeper-tasolla elättelen toiveita Monta Ellisin tai Brandon Jenningsin ulostamisesta ensi kaudeksi, jolloin joukkue pääsisi parempaan tasapainoon -> Terskanilla uniikkina SF/PF-position pelaajan paremmat mahdollisuudet tasaiseen statshuntiin.
Shawn Marion (PF) - Matrix tuli SF/PF-pelaajana tribuuttina Achillesille joukkueeseen. Tuskin 75-80 tasoa parempi pelaaja, mutta erittäin käyttökelpoinen pudotuspeleissä.
Trevor Ariza (SG) - Hyvä otteluohjelma ja ajoittaiset jytkyt pitävät miehen kuvioissa mukana. Toivotaan pudotuspeleihin muutamia +100 pelejä.
Åckså: Paul Pierce
PF:
Blake Griffin - Harmillisesti treidit loppuivat kesken, joten Fuck Griffen jäi kik jamsille käteen pudotuspelien ajaksi. Big Al Jefferson olisi maistunut, mutta näillä mennään. Toivon Chris Paulin loukkaantumista.
David West - Indianan PF on ollut todellinen yllätys. Operoinut viime ajat tukevasti 100 fapoin paikkeilla. Noussut omissa kirjoissani Griffenin ohi joukkueen ykkösisoksi.
Åckså: Ersan Ilyasova, Shawn Marion, Kevin Love*
C:
Emeka Okafor - Sentteriosastolla hieman ohutta. Emeka operoi toistaiseksi ainoana pelaajan, toivon mukaan pysyy kunnossa. Paljon vastuuta luvassa pudotuspeleissäkin.
Kevin Love (PF) - Kentsun paluuta odotellessa. Pitäisi tietojen mukaan palata joko ensimmäiselle tai toiselle pudotuspeliviikolla. Instrumentaalisessa roolissa menestyksen suhteen. Jos tykittää 110 tasolla, niin vain taivas on kattona. Live and die by Gewin Lowe.