Minua on viime aikoina alkanut mietityttämään, miksi niin harva Korisliigan joukkue ja valmentaja uskoo perinteiseen suomalaisen palloilun menestysreseptiin. Pellajamateriaali ei ole aina tai jopa useimmiten pärjännyt vertailussa vastustajiin, mutta laajalla peluutuksella, yhtenäisellä konseptilla ja joukkueen taisteluhengellä ollaan saatu voitettua usein paperilla ylivoimaisiakin vastustajia. Laaja peluutus yhtenäisellä konseptilla on mahdollistanut vauhdin pitämisen ja tähtisikermienkin kaatamisen.
Jopa susijengikin on välillä toteuttanut tätä menestyksekkäästi, mutta Korisliigassa se tuntuu olevan kovin harvinaista. Tekeekö laaja ulkomaisten vahvistusten määrä sitten tämän mallin käyttämimisen mahdottomaksi? Mielestäni ei vaikka vaatiikin toki työtä ja uskoa siihen myös mahdollisen tappion tai tappioiden jälkeen. Eihän tällaista systeemiä millään yhdellä tai kahdella pelillä ajeta sisään. Jos heti luovutetaan, niin ei se ikinä onnistu.
Kimmokkeen podintaan aiheutti toissapäivän Kouvojen peluutus Lahti Baskettia vastaan, joka oli jatkoaikaottelussa todella tiivis. Sitö edeltävänkin pelin jälkeen sitä jo haastattelussa kyseltiin valmentajalta ja hän mietti, että tarvitsee tarkastella peluutusta. Seurauksena taisi tiivistyä entisestään..
Shelton 41:25
Melson 40:43
Barden 39:34
Kaukiainen 37:59
Gonzalvez 36:57
Penkiltä:
Knihtinen 12:20
Lommi 6:19
Nyman 6:08
Nuolivirta 3:35
Tänään on sitten seuraava matsi alle 2 vuorokautta edellisen päättymisen jälkeen, toivottavasti avauksen kunto kestää. Tällä menollahan muut eivät pääse missään vaiheessa edes pelirytmiin.
Oma vinkkelini on paljon Kouvojen peleistä lähtöisin ja kaipaisinkin ajatuksia muista joukkuieista ja niiden tilanteesta. Vilpas on esimerkiksi välillä mielestäni toteuttanut laajempaa mallia eikä ole heti pienten takaiskujen jälkeen lähtenyt peluuttamaan vain avausta. Toki sen pelaajamateriaalikin on varsin laadukasta hyvällä laajuudella.
Runkosarjan tässä vaiheessa kuitenkin ihmetyttää kuinka kapeaan peluutukseen ollaan menty ja miksi. Ei voida olettaa, että joku yhden pelin kokeilu tms saisi penkkiä kuluttavat heti rytmiin ja homma otimisi alusta lähtien. Mutta onko valmentajilla voittopaineissaan kanttia tehdä muuta vai päätyvätkö he aina peluuttamaan kapeaa rosteria tavallaan turvallisena ratkaisuna? Kausi on pitkä ja loukkaantumisiakin tulee. Jos yhden miehen loukkaantumisella on katastrofaaliset vaikutukset, niin ei ole pelkästään kyse hänen erinomaisuudestaan vaan myös heikosta varautumisesta sekä pelaajien kehittämisen laiminlyönnistä.
Itse uskon, että pitämällä vauhtia laajalla peluutuksella ja yhtenäisellä konseptilla voisi saada hyviä tuloksia aikaan Korisliigassa. Nyt näkee usein kuinka pakki alkaa yskiä ja hyökkäys hidastua johtuen pelaajien väsymisestä. Hyökkäykseen mennään välillä ensin puhaltamaan ja siirtelemään pallo kaarella ja joku jenkki sitten pelaa yksi yhtä vastaan.
Mitä ajatuksia aiheesta?
www.hs.fi
