Vs: Korisliigan nykytila
Yleensä ottaen on fyysisenvalmennuksen osaajilla palloilujoukkueiden kehittämiseen hyvin suuri merkitys. Vääränlaiset liian kuormitavat tai löysät ohjelmat vievät pelaajat ja joukkueet jumiin jo hyvin nuoressa vaiheessa, jos ei valvonta/testaus ole kunnossa. Varsinkin poika/miespuolella tapahtuu palloilulajeissa liiankin suuria henkilökohtaisia sivuun luisumisia molempiin suuntiin. Kehityksen määrätyssä vaiheessa halutaan isoja lihaksia vääriin paikkoihin ja liikkuvuus joka on koko urheilun ISO asia jää pieneksi.
Nimenomaan tuo pelajan itsensä usein hoidettavaksi jäävä osuus - liikkuvuus - on monelta jäänyt menneinä vuosina hyvinkin vajaaksi. Vasta viimeisen 5-10 vuoden aikana on asiaan voimakkaammin paneuduttu ja urheilulajien erilaisuus osataan ottaa huomioon.
Puhtaista painonnostokulttuureista on siirrytty enemmän lajia palvelemiin ohjelmiin. Myös fysioterapian kehittyminen on avustanut tässä hyvinkin voimakkaasti. Ennen palloilu oli vaan palloilua ja yksiölajit olivat sitä oikeaa urheilua. Onhan tämänmoista ajattelua vieläkin olemassa, mut se on jäämässä vähemmistöön. Liikunnallisesti palloilut ovat toistensa sisaruksia, mitä tulee kentällä liikkumiseen. Ymmärretään enemmän palloilun ainutlaatuisuus suunnanvaihto- ja reaktiivispainotteisena urheiluna.
Omalla kohdallani on siunaantunut kaksi merkilläpantavaa fyysisenpuolen treenaria. Maajoukkueen fyysisenpuolen sydän Jussi Hirvonen sekä Jorma "Jore" Jaatinen. Molemmat pikajuoksutaustaisia urheilijoita, jotka täydellisesti paneutuivat palloilukulttuurin erillaisuuteen jo 80 luvulla. Käyttäen kummankin hokemaa, siitä miten pitää aina katsoa myös palloiluvalmentajan vetämät harjoituset. Koskaan ei tiedä miten heidän mieleensä tulee palloiluharjoituksen aikana. Mennäänkö löysästi vain piiskataanko kovaa, jolloin fysiikkatreeneri joutuu paikkaamaan asioita harjoituksen jälkeisellä osalla, ns. fyysisellä osalla ja palautusosalla.
Tästä sekoilusta on palloilussa tulta aikamolinen matka eteenpäin.
Kun tätä nyt aloin kirjottamaan pitää lisätä junioriaikaisen kehityksen merkitys huippun kehitykseen. Mitä huonomman pohjan koululaitos ja juniorivalmennus antaa nuoren kehitykselle, sen suurempi loukkaantumis alttius heillä huippukautenaan on.
JOKAISESSA ITSENSÄKUNNIOTTAVASSA PALLOILUSEURASSA PITÄSI OLLA JO MINI- JA MIKROVALMENNUSVAIHEESSA VALMENTAJAT, JOTKA YMMÄRTÄVÄT FYYSISYYDEN MERKITYKSEN URHEILIJAN URALLA. EI VASTA SITTEN KUN KASVU ON KASVETTU.