Vs: Kouvot 2007-2008
Onhan Kouvoilla vielä ihan hyvät mahdollisuudet nousta vaikka kakkoseksi, mutta kannattaisi myös pohtia, mikä olisi Kouvoille mieluisin vastus pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Kotiedunhan Kouvot saa joka tapauksessa, jos sijoitus on 2-4.
Nelospaikalta vastaan tulisi todennäköisesti Lahti, jonka Kouvot on voittanut tällä kaudella kolme kertaa. Lahti olisi myös sopivan lähellä oleva vastus.
Kolmospaikalta vastaan tulisi varmaankin Pyrintö, joka on voittanut Kouvot Tampereella ja on muutenkin esittänyt vahvoja otteita kotonaan. Kouvolassahan Pyrintö on tosin hävinnyt kaksi kertaa.
Kakkospaikalta vastaan tulisi todennäköisesti Kataja tai Korihait, sillä en usko Tarmon tai KTP:n yltävän pudotuspeleihin.
Kataja on ollut Kouvoille paha vastus koko kauden ja onnistui voittamaan Kouvot Joensuussa jopa Papinahon alaisena. Kouvolassa Kataja haastoi Kouvot aina jatkoajalle asti ja tullee parantamaan otteita vielä kauden loppua kohden, jos Lehtoranta saadaan sairastuvalta takaisin.
Korihait on myös voittanut Kouvot kotonaan ja kuten Katajakin haastoi Kouvot aina jatkoajalle Kouvolassa.
Joensuuhun ja Uuteenkaupunkiin tulee myös pitkät bussimatkat.
Mikä sitten olisi Kouvoille helpoin vastus? Itse en ainakaan haluaisi, että Kouvot joutuu kohtaamaan Katajan ensimmäisellä kierroksella. Lahden näkisin mieluiten Kouvojen taisteluparina pleijareiden ensimmäisellä kierroksella.