- Viestejä
- 921
Vs: Kouvot 2008 - 2009
Ei kyllä paljon jäännyt Kouvojen pelistä muisteltavaa. Tukholma taisi tehdä neljännellä neljänneksellä about 4 pongoo. Se taitaa kertoa oleellisen vastustajan tasosta. Tosin Joakim mikälie pelasi ihan kelpo pelin ja oli ainoa joka pääsi yli 20 pisteen. Myös levypalloja tarttui mukavasti kouraan.
Kouvoilta eniten peliaikaa sai tällä kertaa Nuutinen (yli 32 minuuttia) ja käytti kyllä hyvin ajan hyväkseen. 11 pinnaa sekä kourallinen -jos on pienet kädet - hyökkäyslevypalloa. Lisäksi esitte varsin kypsiä otteita etenkin hyökkäyspäässä. Suonio pelasi taas mainion pelin, vaikka heitto ei aivan edellisen pelin malliin uponnut. Kuitenkin muutama nätti syöttö irtosi, joista tosin vain yksi merkattiin, sekä hyviä otteita puolustuspäässä. Jenkeistä ei pahemmin muuta kehuttavaa, kuin että Walls vaikuttaa aivan mainiolta persoonalta. LeMelle vaikutti aika lapaselta puolustuksessa.
Semmosta..
Ja Solna on muuten kova. Ekan neljänneksen ainakin Katajan rooli oli vikistä.