Vihdoin voitto, todella hienoa. Loukkaantumiset tavallaan pakottivat laajempaan rotaatioon ja nyt penkillä suuren osan alkukaudesta istuneet alkavat päästä peliin mukaan. Nymanilta iso tason nosto peliajan myötä ja tänään vihdoin pallot pomppivat koriin ja pääsi myös ajamaan korille.
Alkukaudesta hieman laajemmalla rotaatiolla päästiin hyviin tuloksiin ja toki vastustajat olivat vielä omissa kuvioissaan kenties keskeneräisiä. Melsonin noustua avaukseen ja pian peluutuksen muututtua neljän jenkin ja Kaukiaisen yli 30 min peluutukseen tapahtui merkittävä muutos, joka vei melkoiseen alamäkeen. Samalla Shelttonin kuherruskuukausi oli ohi ja vastustaja oppi kuinka häntä puolustetaan sekä kuinka hänen heikkoutensa puolustuksessa avaavat melkoiset mahdollisuudet korien tekemiseen samalla kaavalla.
Tiiviissä peluutuksessa vauhti ja pelisysteemi hävisi, alettiin pelata yksi yhtä vatsaan odotellen esim Melsonin omaa ratkaisua muiden seisoessa. Melson on kieltämättä hyvä pelaaja, mutta jotenkin joukkuepeli hävisi ja lisäksi penkki sai niin vähän peliaikaa, että tuntuma katosi. Lisääntynyt peliaika ei aina välttämättä johtanut parempaan tehokkuuteen. Koko joukkueen hyökkäyksessä näkyi, että osan aikaa hyökkäyspuoliskolla puhallettiin eikä jaksettu työntää palloa ylös nopeasti. Tällöin vastustajan puolustus kerkesi järjestäytyä ja oikein mitään paikkoja ei avaudu - vähän aikaa herotaan kaarella ja sitten yksykkönen..
Hieno taistelu ja tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä laajemmalla materiaalilla ja vauhdilla. Vaikka heitto ei edes kummoisesti kulkenut, niin silti voitto saatiin otettua ja vastustaja pidettyä noissa pistelukemissa.