Hieman huolta herättää myös Kouvojen terveystilanne. Knihtinen ja Melson olleet jo tovin pitkäaikaispotilaina sivussa, mutta nyt myös ilmeisesti divarissa itseään loukannut Storgård remontissa. Kaiken lisäksi tänään Severi jätti matsin syystä tai toisesta kesken ja istui penkillä lähes koko toisen puolikkaan.
Myös Nuolivirran pelikunto herättää ainakin itsellä pieniä kysymysmerkkejä. On niin kovin vaikean ja varovaisen näköistä menoa, että vaikea uskoa miehen olevan täydessä kunnossa.
Ja tänään vielä kaiken lisäksi Woodson oli merkattu otteluun GTD25%, eli myös hänellä jotai häikkää.
Vahvasti epäilyttää, että Kouvoissa tehdään tällä hetkellä jotain todella pahasti päin peetä. Ukot on klesana ja peli on aivan hirveää skeidaa. Rääkätäänkö pelaajat aivan loppuun harjoituksissa, vai eivätkö he harjoittele tarpeeksi, vai onko fysiikkaharjoittelussa ongelmia? Jossain on joka tapauksessa probleemaa ja se pitäisi pystyä korjaamaan, sillä ilman muutoksia Kouvot on tällä hetkellä sarjan surkein joukkue. Piste.
Ps. Olisiko kannattanut odottaa Ojan ja Hurrin jatkopahvien kanssa edes hetki? Tällä hetkellä seurajohto näyttää aivan idiootilta.
Melsonin ja Knihtisen loukkaantumiset selkeästi tapaturmaisia. Sinällään ikäviä, mutta näitä tulee enkä usko fysiikassa olleen vikaa näiden herrojen tapauksessa.
Se että vastikään tulleella Woodsonilla on kenties jotain kremppaa ja Kaukiainen joutui jostain syystä olemaan puolikkaan pelaamatta (kaiketi eka tällä kaudella) tuskin on osoitus mistään kummoisesta ongelmasta fysiikkatreeneissä tms.
Pitkän kauden aikana näitä tulee, toki Melsonin&Knihtisen yhtäaikainen pitkä poissaolo hankala. Varmaan olis voinut laajemmalla peluutuksella hiemanparemmin varautua.
Vaikeammaksi tilanteen on kuitenkin tehnyt se Sheltonin paljastuneet ongelmat pakissa sekä uuden sentterin tulon viivästyminen. Suber pelaa ok divarista tulleeksi, mutta hänen myötään systeemi on mennyt uusiksi ja se näkyy - syötöt viipyy ja kommunkaatio ei pelaa. Toivottavasti parempi sentteri on kohta rivissä.
Nuolivirta on mielestäni aina pelannut varovaisesti eikä siinä mikään ole muuttunut. Valitettavasti ei ole ottanut kehityssteppiä eteenpäin aiemmasta. Fysiikka ja osin jonkinmoinen asenne kovaa pelaamiseen yms ei vaan oikein ainakaan vielä riitä. Veikkaisin kremppojen sijaan ennemmin olevan lähtökohtaisesti turhan varovainen arastellen tilanteita. Kenties Vilin ja Teemun oppiin ja vähän rämäpäisyyttä sekä taistelua kehiin.. Pakissakaan seisoskelu kädet ylhäällä ei oikein riitä varsinkin, kun on liian helposti tönittävissä sivuun. Osin voimakysymys, mutta asenteella paikkaisi paljon kuten esim Suber tekee.
Aika syvissä vesissä mennään, mutta sieltä voidaan hyvin vielä nousta ja pleijarit on sitten aina hieman eri peli mikäli sinne päästään. Toivottavasti herätys tulee hyvän sentterin myötä ja loukkantuneet saadaan riviin.