Koripallo.com

Kouvot 2022-23

Viestejä
849
Kokemattomuus ja hermostuneisuus. Siinäpä suurimmat syyt tappioon. Voitto oli tarjolla, mutta pää ei kestänyt, kun Vilpas alkoi taistella ja hivuttautua lähemmäs. Turhia tekuja, Taylor jätti 5 pinnaa viivalle ja kun piti tehdä kori, niin nosteli leipäheittonsa eturautaan. Loppuun taas pakotetut ajot Feazellin blokkiin, kuten jo pari kertaa aiemmin tällä kaudella.

Quan oli unten mailla ja pistetehtailu oli liikaa kahden miehen varassa. Kotimaisilta ei hyökkäyspäässä apuja saatu.

Jos jotain hyvää, niin parketilla nähtiin taas taisteleva Ipe ja puolustuskin oli kohtuullisen hyvää. Viikon päästä pelataan matsi loppuun asti ja lähdetään taas viikon tauolle 1-1 tasatilanteesta.
 
Viestejä
1 739
Taylor ei ole enää samassa vireessä kuin syksyllä. Yli kuukauden huili juuri ennen pudotuspelejä on tehnyt tehtävänsä. Lisäksi Pöllän kauden päättyminen tarkoitti myös käytännössä Kouvojen kauden päätöstä, mahdollisuudet mitaliin menivät siinä. Liian myöhään piti uudistaa koko puolustus. Edes Jyle ei siihen pysty.

Muutenkin kausi on ollut yksi vitun Via Dolorosa mutta jotenkin Kouvot oli runkosarjan 5. Jotkut kutsuisivat sitä venymiskyvyksi jota se varmaan olikin mutta kun huomaa että runkosarjan kolmannen sijan saa sillä että voittaa vain kolme ottelua (ja niistä kaksi Kouvoja vastaan jolta puuttuu Pöllä) ylemmässä loppusarjassa niin tämän kauden runkosarja voidaan tuomita luokattomaksi sonnaksi pois lukien kahden kärki jotka pelaavat historiansa parasta koripalloa.

Nyt vastassa on Salo joka jälleen kerran tuhlaa resursseja oikein huolella. Palkkabudjetti melkein 200 000 euroa suurempi kuin Kouvoilla ja joukkueessa on kolme susijengi statuksen pelaajaa. Tällä saavutettiin runkosarjassa 2 pistettä enemmän kuin Kouvot vaikka Kouvot pelasi yhden ottelun vähemmän. Päävalmentajan jatkosopimus olikin käsittämätön ratkaisu.

Tässä sarjassa Kouvojen pitää venyä rajojensa ylätasoille että voittoihin olisi mahdollisuus. Salolla voittoihin riittäisi jo se että saisi pelaajamateriaalistaan irti perusmaanantait. Jussi Savolaisen johdolla se ei ole kovin yleistä.

Harmittaa että kotimaisilla tuplatorneilla on homma jäänyt loukkaantumisten takia pahasti piippuun.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
18
Taylor ei ole enää samassa vireessä kuin syksyllä. Yli kuukauden huili juuri ennen pudotuspelejä on tehnyt tehtävänsä. Lisäksi Pöllän kauden päättyminen tarkoitti myös käytännössä Kouvojen kauden päätöstä, mahdollisuudet mitaliin menivät siinä. Liian myöhään piti uudistaa koko puolustus. Edes Jyle ei siihen pysty.

Muutenkin kausi on ollut yksi vitun Via Dolorosa mutta jotenkin Kouvot oli runkosarjan 5. Jotkut kutsuisivat sitä venymiskyvyksi jota se varmaan olikin mutta kun huomaa että runkosarjan kolmannen sijan saa sillä että voittaa vain kolme ottelua (ja niistä kaksi Kouvoja vastaan jolta puuttuu Pöllä) ylemmässä loppusarjassa niin tämän kauden runkosarja voidaan tuomita luokattomaksi sonnaksi pois lukien kahden kärki jotka pelaavat historiansa parasta koripalloa.

Nyt vastassa on Salo joka jälleen kerran tuhlaa resursseja oikein huolella. Palkkabudjetti melkein 200 000 euroa suurempi ja joukkueessa on kolme susijengi statuksen pelaajaa. Tällä saavutettiin runkosarjassa 2 pistettä enemmän kuin Kouvot vaikka Kouvot pelasi yhden ottelun vähemmän. Päävalmentajan jatkosopimus olikin käsittämätön ratkaisu.

Tässä sarjassa Kouvojen pitää venyä rajojensa ylätasoille että voittoihin olisi mahdollisuus. Salolla voittoihin riittäisi jo se että saisi pelaajamateriaalistaan irti perusmaanantait. Jussi Savolaisen johdolla se ei ole kovin yleistä.

Harmittaa että kotimaisilla tuplatorneilla on homma jäänyt loukkaantumisten takia pahasti piippuun.
Erittäin hyvä kirjoitus.

Kieltämättä Taylor tekee paljon pinnoja mutta onko se joukkueen etu? Loukki huilin jälkeen pallo pysähtyy Taylorille ja liian usein johtaa epätoivoiseen puskemiseen puolustuksen keskelle. Tänään hänellä kaikilla sektoreilla vaikeaa, viivalle jäi hänen tasoonsa nähden aivan liikaa pinnoja, 2p flouter toimi ekan 20min mutta tokalla 20min liikaa pakotettuja 4-5m flouttereita kolisi eturautaan, 3p edellisten lisäksi vaatimaton 2/8.

Nyky Kouvot ilman Hannesta on todella vaatimaton sisäpelin suhteen, vaikka Ipe hoitikin riparit tänään kiitettävästi, mutta Ipellä on liikaa puutteita hyökkäypelissä. Ipen kehityskaari on ollut huikea siitä mitä hän oli tullessaan Kouvoihin, mutta valitettavasti maksimit on nähty eikä ne riitä top-4 jengejä vastaan. Helakorpi on valitettavasti joutunut aivan liian isoihin saappaisiin paikkaamaan Hannesta, yritystä on mutta ei vaan riitä.

RKMn kanssa samaa mieltä ettå jos Kouvot vetää tämän sarjan aivan limitillä on välierä paikka mahdollinen, ei mahdoton.
Toki uskomattoman vaikean kauden jälkeen runkosarjan sijoitus 5 on uskomaton suoritus kun kotietukin oli otettavissa.
Iso peli viikon päästä Kouvolassa, jos Kouvot tasoittaa sarjan on kaikki auki, jos vilpas vie pelin niin menee enemmän kuin haastavaksi.

Pakko tarttua tuohon Susijengi statukseen, Koivistolla parasta ennen päiväys mennyt jo aikoja sitten Susijengiin, toki aikanaan heittäjänä ok, mutta kun se pakki
Nepposen "vanhoilla" päivillään nousu Susijengin rosteriin kertoi enemmän Suomi koriksen isojen tasosta kun Nepon hyvyydestä.
Blomgren on potentiaalinen, urheilullinen ja puolustus orientoitunut pelaaja, jonka kehityksen kannalta olisi tärkeää päästä pois Korisliigasta kehitymään vaativampaan ja tasokkaampaan joukkueeseen.

Palkkabudjetista riittänee se että ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa..

Kouvot venyy,venyy ja venyy mutta valitettavan todennäköistä on että kausi päättyy viimeistään välierään, toki JOS sinne asti venytään on se kaikkien vaikeuksien jälkeen kiitettävä suoritus.

Toivottavasti nyt kun hoki on Kouvolassa kesälomalla niin yleisö löytää MLL-areenalle viikon kuluttua ja tsemppaa Kouvot tasoittamaan sarjan.
 
Viestejä
445
Ensi kaudesta on luvassa Kouvoille melkoinen ohikausi, joten isosti toivoisi joukkueelle ja seuralle välieräpaikkaa.

Ilmeisesti ainakaan nelikosta Permanto, Mäntynen, Pöllä, Toikkanen yksikään ei ole jatkamassa Kouvolassa.

Tähän yhtälöön kun otetaan huomioon Kouvojen matala palkanmaksukyky ja divarijoukkueesta luopuminen niin on hyvin mahdollista että kärkisijoista ei tarvitse lähivuosina taistella.

Tähän asti Kouvojen valtti houkutella nuoria pelaajia hyvin edullisesti on ollut juuri tuo mahdollisuus pelata myös divarissa, joten pakko edelleen ihmetellä että miksi akatemiasta ei pidetty tiukemmin kiinni.

Nyt tulevaisuudessa Kouvot tulee varmasti joutumaan maksamaan pelaajistolleen enemmän, jolloin taloudellisesti divarista luopuminen tuskin oli kannattavaa, vaan pitkässä juoksussa ehkä jopa päin vastoin.
 
Viestejä
772
Erittäin hyvä kirjoitus.

Kieltämättä Taylor tekee paljon pinnoja mutta onko se joukkueen etu? Loukki huilin jälkeen pallo pysähtyy Taylorille ja liian usein johtaa epätoivoiseen puskemiseen puolustuksen keskelle. Tänään hänellä kaikilla sektoreilla vaikeaa, viivalle jäi hänen tasoonsa nähden aivan liikaa pinnoja, 2p flouter toimi ekan 20min mutta tokalla 20min liikaa pakotettuja 4-5m flouttereita kolisi eturautaan, 3p edellisten lisäksi vaatimaton 2/8.

Nyky Kouvot ilman Hannesta on todella vaatimaton sisäpelin suhteen, vaikka Ipe hoitikin riparit tänään kiitettävästi, mutta Ipellä on liikaa puutteita hyökkäypelissä. Ipen kehityskaari on ollut huikea siitä mitä hän oli tullessaan Kouvoihin, mutta valitettavasti maksimit on nähty eikä ne riitä top-4 jengejä vastaan. Helakorpi on valitettavasti joutunut aivan liian isoihin saappaisiin paikkaamaan Hannesta, yritystä on mutta ei vaan riitä.

RKMn kanssa samaa mieltä ettå jos Kouvot vetää tämän sarjan aivan limitillä on välierä paikka mahdollinen, ei mahdoton.
Toki uskomattoman vaikean kauden jälkeen runkosarjan sijoitus 5 on uskomaton suoritus kun kotietukin oli otettavissa.
Iso peli viikon päästä Kouvolassa, jos Kouvot tasoittaa sarjan on kaikki auki, jos vilpas vie pelin niin menee enemmän kuin haastavaksi.

Pakko tarttua tuohon Susijengi statukseen, Koivistolla parasta ennen päiväys mennyt jo aikoja sitten Susijengiin, toki aikanaan heittäjänä ok, mutta kun se pakki
Nepposen "vanhoilla" päivillään nousu Susijengin rosteriin kertoi enemmän Suomi koriksen isojen tasosta kun Nepon hyvyydestä.
Blomgren on potentiaalinen, urheilullinen ja puolustus orientoitunut pelaaja, jonka kehityksen kannalta olisi tärkeää päästä pois Korisliigasta kehitymään vaativampaan ja tasokkaampaan joukkueeseen.

Palkkabudjetista riittänee se että ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa..

Kouvot venyy,venyy ja venyy mutta valitettavan todennäköistä on että kausi päättyy viimeistään välierään, toki JOS sinne asti venytään on se kaikkien vaikeuksien jälkeen kiitettävä suoritus.

Toivottavasti nyt kun hoki on Kouvolassa kesälomalla niin yleisö löytää MLL-areenalle viikon kuluttua ja tsemppaa Kouvot tasoittamaan sarjan.
Hieman eri mieltä tuosta Ipen kehityskaaresta. Mies otti kyllä ison harppauksen Kouvolaan tullessaan, mutta viimeiset kaudet mies on junnannut paikallaan. Minuutit ovat parin viime kauden aikana laskeneet sekä sitä myöten myös tehot. Tämän kauden minuutit hieman hämää, koska Pöllän ollessa kunnossa, olisivat ne olleet vieläkin alhaisemmat. Hyökkäyspään sisäpeliä ei olla saatu miehelle opetettua, mikä hieman ihmetyttää. Ipelle varmasti ihan hyvä vaihtaa maisemaa paikkaan, jossa hän olisi ns. selkeä ykkössentteri.
 
Viestejä
849
Ipelle varmasti ihan hyvä vaihtaa maisemaa paikkaan, jossa hän olisi ns. selkeä ykkössentteri.
Eikös Kouvoissa ole ykkössentterin tontti auki, jos Pöllä lähtee? Vai ollaanko palaamassa jenkkisentteriin, vai siirrytäänkö ensi kaudella peräti sentterittömään pelitapaan?
 
Viestejä
118
Erittäin hyvä kirjoitus.

Kieltämättä Taylor tekee paljon pinnoja mutta onko se joukkueen etu? Loukki huilin jälkeen pallo pysähtyy Taylorille ja liian usein johtaa epätoivoiseen puskemiseen puolustuksen keskelle. Tänään hänellä kaikilla sektoreilla vaikeaa, viivalle jäi hänen tasoonsa nähden aivan liikaa pinnoja, 2p flouter toimi ekan 20min mutta tokalla 20min liikaa pakotettuja 4-5m flouttereita kolisi eturautaan, 3p edellisten lisäksi vaatimaton 2/8.

Nyky Kouvot ilman Hannesta on todella vaatimaton sisäpelin suhteen, vaikka Ipe hoitikin riparit tänään kiitettävästi, mutta Ipellä on liikaa puutteita hyökkäypelissä. Ipen kehityskaari on ollut huikea siitä mitä hän oli tullessaan Kouvoihin, mutta valitettavasti maksimit on nähty eikä ne riitä top-4 jengejä vastaan. Helakorpi on valitettavasti joutunut aivan liian isoihin saappaisiin paikkaamaan Hannesta, yritystä on mutta ei vaan riitä.
..
Ehkä kommentoin tuohon
 
Viestejä
118
Ehkä kommentoin tuohon

Ei tuo avauspeli ainakaan mennyt alamittaisesti nuorelta kaverilta. Sentterit eivät ole 20-vuotiaina vielä valmiita, koska massan kasvatus vie aikansa, optimaalista jostakin 25 vuodesta ylöspäin. Pöllä ja Ipe alkavat olla nyt parhaassa sentteri-iässä ja Pöllä on toki fysiikaltaan muutoinkin poikkeuksellisen, harvinaisenkin massiivinen sentteriksi.
 
Viestejä
4

Mikäköhän on Helakorven tilanne ensikaudella jos joukkue saadaan täyteen vahvuuteen ja Hannes ja Ilmari palaavat, jatkaako mies kenties divarin puolella vielä vai vaihtuuko maisema
 
Viestejä
499

Eikös täällä puhuttu, että Toikkanen on menossa Kotkaan. Helakorpi ei tietenkään ainakaan Kouvolassa divaria pelaa
 
Viestejä
7 519
Tornionmäen S-Marketin itsepalvelukassalla kuultua.... Huomenna aamupäivästä ns. PAMAHTAA.
200.gif
 
Viestejä
4
Teemu Kristeri ei huhujen mukaan jatka Kouvoissa. Kukahan hänet markkinoilta nappaa?

Itse luulisin että koko ”divari nuorisokaarti” olisi jatkamassa ja uskon heidän löytävän paikkansa korisliigasta jo lähivuosina. Helakorpi, Kristeri ja Korkiatupa pelanneet kovilla tilastoilla divarin puolella jo pitkään
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös