- Viestejä
- 7 545
Kouvoilla ollut kyllä melkosen synkkää. Topo pelissä ilmeisimmin Gonner poissa. Silti väittäisin, että seuraavasta kolmesta ottelusta Topo voisi olla yllätettävissä (samoin kun Karhu, mikäli loukkaantumiset pitää paikkansa). Keskinäiset aikaisemmat ottelut ovat päättyneet kotivoittoihin. (mulla tuo basket.fi takkuilee, joten ei kaikkea ny voi tarkistella)
Topo on pelannut enemmän kuin ailahtelevasti. Tiukka voitto Lappeenrannasta alla, mutta sitä ennen tappiota sekä Katajalle, Namika Lahdelle ja Karhulle (mitä vastaan ei oikein ollut mitään asiaa). Kouvoilla sen sijaan kolmen ottelun tappioputki alla ja sitä ennen pinnan voitto Vilppaasta.
Jos vähän match-up henkisesti joukkueita ajattelee, niin Kouvojen kannalta onneksi Topolla on Wilssoni. Kaverin pökkelöjalat takaa sen, että aina löytyy väylää korille ja kaverin ohittaminen ei pitäisi olla ongelma sitten Nikkariselle, Seppälälle eikä Akpasollekaan. Mitä ohituksen jälkeen sitten tapahtuu, onkin asia erikseen. Mun mielestä aika selvä heikkous pakkipäässä siis ja toisaalta Möttöläkään ei enää ketterimmässä kunnossa ole vaikka edelleen osaakin puolustaa.
Muurinen on melkolailla virheherkkä ja ei tuota paljoa helpota asia, että joutuu olemaan kokoajan auttamassa. Lonkerokäsi on silti hankala vastus, mutta nyt toivoisi Kouvopelureilta sitä rohkeaa haastoa Browni etunenässä.
Kouvojen puolustuspäässä tää Wilssoni voi olla hankala kaveri. Kikkailija jolla ihan kivasti heitto uppoaa puolimatkastakin ja melko väkkärä vaikka ei nopea olekaan. Ongelmallisempi match-up lienee kuitenkin Griffin takureille.
Topo silti ennakkosuosikkina peliin ja kyllä Kouvoilla jälleen pitäis heiton osua, että voittoa tulee.