Noniin, 12 peliä pelattu eli olis pienen analyysin aika. 9 voittoa ja 3 tappiota, on varmasti paremmin kuin moni uskalsi edes toivoa. Tällä hetkellä taulukossa siis kakkosena heti Katajan jälkeen. Tasaiselta näyttää sarja niinkuin se olla pitikin. Ei mitään suurempia yllätyksiä toistaiseksi, suurimpana itse pitäisin nimenomaan KTP:n sijoitusta. Mutta mennäänpä asiaan, ja katsotaan ensin pelaajat läpi...
4 - Jari Vekkilä: 3.6 pinnaa 15 minuutissa, paremminkin olisi voinut mennä ja välillä on jo tuntunut että kapu vetää viimistä kauttaan. Hyökkäys on tkkinyt, tähän tietysti vaikuttaa aika paljon koko joukkueen "sekoilu" hyökkäyksessä, mutta kyllä se jalkatyö käy vuosi vuodelta vaan rankemmaksi Jarille. Parantaa pitää...
5 - Pasi Heinonen: Yksi piste enemmän kuin Vekkilällä samassa ajassa. Eli penkin alle on toistaiseksi mennyt Pasillakin. Lahti peli antoi jo lupauksia Kun Heinonen paukutti 15 täppää. Sitten loukkaantuminen ja 5 seuraavaa matsia siviilit päällä penkillä. Lehden mukaan voipi tehdä paluuta jo pika puoliin. Myös parannusta kaivataan...
6 - Jan-Michael Thomas: 34 minsaa 17.8 pinnaa ja 1.7 syöttöä!! Tuo tilasto kertoo jo paljon, ja kyllähän tästäkin herrasta on puhetta riittänyt. Pisteitä on tullut ihan kiva määrä, mutta tuo syöttötilasto ei vakuuta. Tästä puhuttiin jo ennen kuin koko sarja edes alkoi, katsomalla Thomasin vanhoja tilastoja Euroopasta melkein paljasti että kyseessä ei siis ole pelinjohtaja. Ailuksen kommenteista olen käsittänyt että häneen ei olla tyytyväisiä. Saapi nähdä haluaako Ailus käynnistää ruletin vai ei, mutta jos jotain meinataan tehdä se pitää tapahtua nopeasti.
7 - Mikko-Petteri Järvinen: Honkaa vastaan upotti 3 kovaa kolkkia, siinä melkein tämä kausi toistaiseksi. Taitaa armeija jonnin verran haitata tahtia, kyllä noin tarkalle snaipperille olis käyttöä muulloinkin kuin 5 minuuttia ennen loppua kun matsi on selvä.
8 - Jouni Eho: 9 minsaa ja tehot 2.1/2.1! Tilastot ei aina kerro kaikkea, ja Ehon kohdalla tämä pitää paikkansa. Kova taistelija joka on muutamassa pelissä näyttänyt osaamistaan oikein tosissaan. Kun vastuuta on tullut, on Jouni usein vastannut huutoon.
9 - Toni Ilmonen: 33 min/16.8 pojoa! Toni on ollut tulessa, toivotaan että loukkaantuminen ei ole paha ja että mies on kehässä mahdollisimman nopeasti. Ilman Ilmosta ollaan vaikeuksissa.
10 - Milos Dobras: Lappeenrannassa 7 pistettä, ja siinäpä se. Pelannut ainoastaan kolmessa sarjapelissä.
11 - Jerald Fields: 36 min 19p/10l. Alkukauden ykkönen. Monipuolinen. Vahva, mutta yllättävän liikkuva. Menee hitaimpien ohi ja pienempien yli. Todella Arvokas pelaaja.
12 - Juho Lehtoranta: Eipä ole paljon Juhostakaan sanottavaa, valitettavasti.
13 - Michael Pounds: Pounds on nyt sitten se pelaaja joka nuorista löi ensin itsensä läpi. Rehellisesti sanottuna odotin että Pounds tulee jäämään kehityksessä jälkeen muihin junnuihin verrattuna, mutta toisin kävi. Armoton tsemppaaja puolustuksessa, jaksaa tehdä töitä hyvällä sykkeellä. Heittokin on pudonnut kaaren takaa hienosti vähän erikoisemmasta tyylistä huolimatta
Ratkaisi Kouvot pelin...
14 - Maurice Ingram: Toinen puhutuista vahvistuksista. 25 min 8.5/8.8! En tiedä onko Reiska tyytyväinen vai ei, välillä tuntuu että ei todellakaan ole, mutta silti puolustelee lehdistölle aina Ingramia. Itse ainakin olisin vaihtanut tämän miehen heti.
15 - Andre Foreman: 30 min 12.8/6.9! Andren kone on hieman yskähdellyt aika ajoin, mutta kokenut kehäkettu tietää että ratkasupelit ovat vasta keväällä, säästellään säästellään! Ei ole ollut huono, mutta ei kyllä ole ollut ihan oma itsensä, liekö tärsky nenään vaikuttanut?
20 - Rasmus Roslund: Aika pienille minuuteille on Roslundkin jäänyt. Puolustusintoa löytyy, mutta hyökkäyspäässä tuntuu olevan vaikeuksia, etenkin heittotyöskentelyssä.
Kaiken kaikkiaan, vaikka hyvin onkin mennyt, niin joku pelissä mättää. Johtaja puuttuu kentältä, kun sitä pelinjohtajaa ei täksikään kaudeksi saatu. Thomas on hyvä pelaaja, mutta hänestä ei ole pelinjohtajaksi. Nyt todella tarvittaisiin sellainen pelaaja, joka pystyy ottamaan pelin haltuun, pystyy johtamaan peliä kentällä, osaa myös ratkaista kaukaa, on pallovarma ja nopea!! Näitä ominaisuuksia en Thomasista löydä vaikka kuinka etsin. Thomasilla riittää taitoa tuoda pallo ylös, mutta siinä se sitten onkin. On toki hyvä heittäjä, mutta se ei nyt vaan riitä. Puolustuksessakin on ongelmia, jos vastassa on nopea pelaaja, Thomasilla ei vaan jalat riitä. Eikä hänellä paljon ole ajouhkaakaan, nimenomaan hitauden vuoksi. En nyt väitä että Thomas olisi HIDAS, mutta ei myöskään tarpeeksi nopea. Hänestä mennään liian helposti ohi, eikä hän taas pääse ohi jos vastassa on samanmittainen pelaaja. Kun näitä jenkkipelaajia aletaan vaihtamaan kesken kauden, niin siinä on aina oma riskinsä ja tämä onkin varmasti se seikka mikä tällä hetkellä painaa vaakakupissa. Mutta niinkuin aiemmin sanoin, jos jotain pitää tapahtua, niin se on tapahduttava NYT!!!!
Toinen seikka mikä tulee mieleen, on Maurice Ingram. 8.5 pistettä ja 8.8 levypalloa ei kyllä ole sellaisia tilastoja mitä sentteriltä halutaan. Huomionarvoista on myös se, että monessa pelissä Ingram ei ole pelannut viimeisellä neljänneksellä ratkaisu vaiheessa. Jos olisin valmentaja, niin kyllä minä ainakin haluaisin että kun todella pelataan voitosta, niin kentällä on sellaiset pelaajat joihin eniten luotan. Maurice ei ole missään nimessä vielä(kään) fyysisesti siinä kunnossa missä koripalloilijan pitäisi olla. Itse ainakin toivoisin hänen tilalleen urheilullisempaa pelaajaa. Uhka hyökkäyskorilla on olematon, samoin puolustuspäässä on ongelmia urheilullisten pelaajien kanssa.
KTP on hävinnyt sarjassa toistaiseksi Lappeenrannalle, Hongalle ja Korihaille ja cupissa toistamiseen Hongalle. Näistä paras esimerkki on Honka, jolla on todella urheilullinen joukkue. Myös Namikalla ja Korihailla löytyy nopeutta, ja suoraan sanottuna nämä joukkueet on juossut Kotkalta jalat alta. Kotona on ollut vaikeuksia myös Karkkilaa ja Kouvoja vastaan, joilta myös löytyy nopeita pelaajia. Esimerkiksi Kouvojen Sandy vei kyllä Thomasia 100-0 hyökkäyksessä, ja jälleen tarvittiin Poundsia puolustuksessa. Jos nyt katsotaan fyysisiä ominaisuuksia, niin KTP antaa kyllä paljon tasoitusta, kun sentteri on mitä on, ja Thomaskin huomattavasti hitaampi kuin lähes tulkoon kaikki kollegansa. Ainakin jenkkipelaajista.
Hyökkäyspeli on pahimmillaan ollut yhtä kauhean näköistä kuin viime kaudella. Onneksi sentään puolustuspeli on pitänyt, jos sekin olisi ollut yhtä huonoa kuin viime kaudella niin tuskin montaa voittoa olisi tullutkaan. Puolustuksen ansiosta ollaan monta peliä hoidettu. Hyökkäyspää on viime kauden tapaan ollut monasti henkilökohtaisten suoritusten varassa. Tällä kaudella henkilökohtaista taitoa on vaan löytynyt enemmän. Ongelma on aika iso, mutta helpohkosti hoidettavissa. Thomas kotiin, ja toivottavasti joku kokenut pelinjohtaja tilalle. Mielestäni KTP:n olisi vaihdettava 2 pelaajaa, siinä on omat riskinsä mutta jotain on tapahduttava. Jos kaksi vaihtoa on liikaa, niin ainakin Thomas pois, aluksi.
Jos ennen kautta olisin nähnyt sarjataulukon 12 kierroksen jälkeen, niin tuskin paljon valittamisen aihetta olisi ollut. Mutta mutta, nälkä kasvaa syödessä, ja kun kerran näinkin hyvin on mennyt näillä pelaajilla, niin kyllä nyt kannattaisi katsoa kaikki kortit! Ei muuta kuin tsemppiä KTP:lle ja Ailukselle, hyvin on mennyt, ainakin tuloksellisesti...