- Viestejä
- 9 123
Kova kisa painohallinnan kanssa epäonnistuneen Lari Kankaan kanssa dokkarin parhaan hahmon tittelistä.
Erikseen erinomaiset, yhdessä ylivertaiset...
Kova kisa painohallinnan kanssa epäonnistuneen Lari Kankaan kanssa dokkarin parhaan hahmon tittelistä.
Täysin aliarvostettu pelaaja. Jenkit tällä kaudella ovat ilmeisesti mysteeri toistaiseksi. Pinkstonista en pidä.
Mitä roolipelaajan kriteereitä Skamo ei täytä?
Nyt yhden nukutun yön jälkeen, ei tuo eilinen tappio toisaalta ole mikään maailmanloppu, pisteen häviö lokkien tasoiselle porukalle, ei ole paha, tapa jolla se tuli oli kyllä kirvelevä, mutta eilinen on mennyttä ja eikun kohti huomista ja pyrsän kaatoon. Mielestäni niin kuin on jo mainittukin on Jonttu pelaamassa, ehkäpä jopa parhainta kauttaan, nuoret kehittyy koko ajan ja uskon kuitenkin jenkuloiden olevan ihan hyviä vahvistuksia, ainoastaan Langfordin otteet huolestuttaa. Viime syksy meni ihan penkin alle ja silti yllättiin mitaleille joka oli minulle ainenkin ihan hyvä saavutus.
Kyllähän vallan hyvin riittää että saadaan rivit kuntoon ja ollaan keväällä taas pleijareissa. jolloin kaikki ollaan samalla viivalla ja syksyn huonoa alkua ei muista enää kukaan. Seuraavat kolme peliä on meille tärkeitä. näistä voittoja niin siitä se lähtee, itse uskon vielä ihan täysillä että kyllä me taas keväällä mitalleista taistellaan, tsemppiä
Haluaisin vielä lisätä, että tämä koko haastattelu on silkkaa Hemingwayta.
TK: ”Moni asia on pilalla, ja pelkkää paskaa tilalla.”
Haastattelija: ”Onko mitään mihin olet tyytyväinen?”
TK: ”Meidän peliin.”
Tästä on hyvä jatkaa.
Edit: Ja kaiken lisäksi puolet KTP:n omasta ennakosta illan otteluun käsittelee viime ottelun tuomaritoimintaa. Taitaa olla Kamisen johdolla koko organisaation fokus vähän väärissä asioissa tällä hetkellä.
Voidaanko tuomaria rangaista hänen virheistään?
Voidaanko tuomaria rangaista hänen virheistään?