- Viestejä
- 534
No on rankaistukin, olikohan Littleä, ja vähän samantyylisestä asiasta kuin Kamista nyt.
Erotuomari Little kahden viikon toimintakieltoon
Juuri olin kopioimassa linkkiä, ehdit ensin.
Tuomaritoiminta ei missään nimessä ole virheetöntä, ja myös tuomareiden on osaltaan pystyttävä ottamaan rakentavaa kritiikkiä vastaan niin liiton, kollegoiden kuin joukkueiden osalta. Ei ole mielestäni kuitenkaan kohtuutonta odottaa, että tämä kritiikki annetaan tuomareille asiallisesti ja keskinäisen kunnioituksen hengessä, ei alatyylisesti tai henkilökohtaisuuksiin menemällä. Vaikka historiallisia yksittäistapauksia varmasti löytyisikin, eivät valmentajatkaan lähtökohtaisesti joudu ottelun aikana tuomareille esittämiinsä kysymyksiin kuulemaan vastaukseksi v*ttuilua, turhapäistä huutoa, tai isoeleistä käsien levittelyä. Vastauksiin ei aina olla tyytyväisiä tai niiden koetaan olevan puutteellisia, mutta henkilökohtaisuuksiin tuomarit eivät mene. Mikäli esim. koutsilla on taustaa provosoinnista/voimakaseleisestä reagoinnista tai vaihtoehtoisesti tuomari ei ole ulospäinsuuntautuvaa sorttia, voi keskinäistä kemiaa olla vaikea löytää. Se ei kuitenkaan tarkoita että kumpikaan on huono omassa roolissaan.
Siinä missä tuomareiden tehtävä ei ole arvostella pelaajien tai valmentajien tekemien ratkaisujen järkevyyttä kentällä (siis siinä kontekstissa että oliko tuo nyt hyvä heitto tai kannattiko tuo pelaaja laittaa kentälle), ei valmentajien tai pelaajien tehtävä/velvollisuus ole kertoa tuomareille että "v***u kun olit tänään perseestä" tai "kaikki vihellykset meni kaverin suuntaan." Haluaisin kuulla vaikkapa valmentajilta, että ajattelevatko he alatyylisen ja kovaäänisen palautteen vievän tuomareiden toimintaa jollain tavalla eteenpäin tai parantavan keskinäisiä suhteita? Valtaosa, ellei kaikki pääsarja- ja Korisliigatasolla viheltävät tuomarit tarkastelevat toimintaansa jälkikäteen videoilta ja klipeistä, ja ovat kriittisiä omasta tekemisestään jos ja kun sille on aihetta. Sen edistämiseen ei tarvia suoraa v*ttuilua tai aggressiivista elehtimistä, oli seura/kaupunki kuinka voimakastahtoinen tahansa.
Viimeksi muokattu: