Ostan ajatuksen Laban tarpeesta paremmin joukkuehyökkäystä pyörittävästä pointista, mutta Cleary on tilaston huonoin pelaaja, koska pelaa eniten sarjan huonoimmassa jengissä.Vielä loppuun tuosta +/- -tilaston tarkastelusta. Jos Cleary pelaisi voittavaa koripalloa, niin hän ei olisi tuossa tilastossa ylivoimaisesti sarjan heikoin pelaaja.
Vielä loppuun tuosta +/- -tilaston tarkastelusta. Jos Cleary pelaisi voittavaa koripalloa, niin hän ei olisi tuossa tilastossa ylivoimaisesti sarjan heikoin pelaaja. Eli kyllä sen tilaston käyttäminen on ihan relevanttia. Otetaan nyt vertailupohjaksi vaikka viime kauden Chris Clarke, jonka usage rate ja rooli olivat hyvin samanlaisia kuin Clearyllä. Hän oli sarjan kuudenneksitoista paras pelaaja tuossa samaisessa tilastossa, vaikka laba oli sarjan toiseksi huonoin joukkue.
Monta asiaa Jaakon tarinasta tunnistan, mutta silti joskus en ole varma katsommeko samaa peliä. Otanta on pieni, mutta tein epäviralliset ja sinnepäin statsit Cleary pallollisesta pelaamisesta Kataja-pelissä. Cleary pelasi palloa pelin aikana 70 pallonhallinnan aikana ja sai pallon noilla vuoroilla haltuunsa yhteensä yli 80 kertaa. Hyökkäyksiä, joissa Cleary sai syötti pallon joukkuekaverille ja sai saman pallonhallinnan aikana takaisin, oli yhteensä noin 15 kpl. Menetyksiin Clearyn pallonkäsittely johti muutaman kerran (alle 5 kertaa). Syöttöjä Clearylle merkittiin 4 kpl, mutta näiden lisäksi hän syötti 2-3 kpl täysin vapaisiin heittopaikkoihin, joista joukkuekaverit heittivät ohi. 26 kertaa hän yritti pelitilanneheittoa, joista kolme kertaa vapareille ja niistä syntyi 31 pistettä suoraan ja 5 pistettä vapareista. Menetysten ja heittojen lisäksi hän laittoi syötöllä palloa eteenpäin noin 40-50 kertaa. Ja sitten se plärääminen...Tyypillinen laban hyökkäys on sellainen, jossa Cleary plärää palloa 15-20 sekuntia ja yrittää luoda etua, usein siis hyvää heittopaikkaa itselleen
Kuljetuksen kesto (sek) | Kpl |
0-5,9 | 29 |
6-10,9 | 30 |
11-15,9 | 10 |
16-20 | 1 |
Jakso | Kuljetuksen kesto keskimäärin (sek) |
1 | 6,1 |
2 | 6,3 |
3 | 7,4 |
4 | 7,1 |
R2D2 taisikin jo tarkistella miten väite että Cleary plärää palloa pitkään pitää paikkansa. Itse tarkastelin nyt vähän tätä ideaa, että hän syöttää joukkue kavereilleen viimeisen viiden sekunnin aikana haastettuun heittopaikkaan.Näin juuri. Kaiken maailman trueshooting tilastoja voidaan toki tuijotella, mutta se mikä tilastoissa ei näy on juuri tuo koko joukkueen asettaminen huonoon tilanteeseen. Heittokellossa 5 sekuntia ja pallo syötetään kaverille surkeaan paikkaan josta on pakotettu ottamaan matalaprosenttinen heitto. Jos sattuu menemään sisään --> Clearylle syöttö, jos ei --> ei mitään tilastomerkintöjä. Ja vaikka kuinka heittäisi hyvälläkin prosentilla nuo isolation heitot sisään, ei sillä ole mitään tekemistä voittamisen kanssa. Eiköhän moni meistä ihan omasta kokemuksestakin tiedä, kuinka turhauttavaa pelata joukkueessa jossa yksi kaveri keskittyy vain omiin ratkaisuihin vaikka hyvin koreja tekisikin. Ihan samalla tavalla homma toimii ammattilaiskentilläkin, väkisinkin muiden pelaajien motivaatio panostaa puolustuksessa tai juosta hyökkäyspään settejä kunnolla laskee. Joukkueesta on kuitenkin kentällä samaan aikaan 5 pelaajaa eikä yksi.
Juuri näin. Jos Clearyn peliä analysoi muutenkin kuin fiilispohjalta, niin huomaa että ukko laittaa palloa aika usein lainaan, mutta tekee itsensä koko ajan pelattavaksi ja saa pallon uudestaan. Kaiken kaikkiaan pallo on pelin aikana Clearylla paljon, kun hän pelaa isoja minuutteja ja saa pallon usein myös silloin kun ei sitä itse ylös tuo. Kaikkiaan pallo taisi Kataja pelissä olla Clearyllä 7-8 minuuttia eli melkein 20 % peliajasta, joka on todella paljon. Mutta se on pienissä pätkissä - ei missään 15-20 sekunnin leipomisissa.R2D2 taisikin jo tarkistella miten väite että Cleary plärää palloa pitkään pitää paikkansa. Itse tarkastelin nyt vähän tätä ideaa, että hän syöttää joukkue kavereilleen viimeisen viiden sekunnin aikana haastettuun heittopaikkaan.
Löysin viime pelistä 5 lahden heittoa jotka otettiin alle 10s kellossa, joissa cleary oli syöttäjä. Niistä vain kaksi oli, kun kellossa oli alle 8 sekuntia (5 ja 7). Molemmat näistä heitoista olivat vapaita. Ainoastaan kaksi kunnolla haastettua heittoa nähdäkseni otettiin Clearyn syötöistä tuossa viime matsissa. Näistä molemmat olivat Saarijärven ottamia, kun aikaa oli 8 tai 15 sekuntia kellossa. Siitä voi miettiä kuinka pakotettuja sitten olivat.
Sen sijaan kun katsotaan miltä ne haastetut heitot alle 6 sekuntia aikaa kellossa näyttivät lahdelle:
- Yksikään niistä ei ollut syötöstä
- Tulos näytti seuraavalta: Terrell 0/3, Padgett 0/2, 1/2 Koivunen, Cleary 3/4
Itse en nähnyt tuota syöttämistä muille viime sekunneilla. Sen sijaan jos pallo oli Clearyllä ja aika alkoi loppua, niin hän yleensä pyrki ottamaan oman haastetun heittonsa eikä syöttämään palloa muille.
Bryantin aikana taidettiin voittaa vielä vähemmän pelejä kuin Clearyn aikaan...Lisään tästä nyt vielä sen verran, että ehkä tässä koko jutussa ei oikeasti ole kyse Clearystä. Tuntuu että ainakin osalla lahden faniporukasta täällä foorumeilla on joku idealistinen kanta sitä vastaan, että takamiehet eivät saa tehdä pisteitä. Tai jos tekevät niin olla ainakaan hyviä siinä.
Muistan pari kautta sitten, kuinka Clearyä vielä parempi Bryant sai saman tyylistä lokaa niskaan vaikka painoi yli 60% 2pt ja yli 40% 3pt. Toisaalta taas sitä edellisellä kaudella tuntui että Campbellistä vastaavasti samat naamat pitivät. Hänen kohdalla se samat noin 15 heittoa per peli ei haitannutkaan. Kai se oli, kun ei liian hyvin heitä niin silloin saa heittoja ottaa.
Sarjataulukko näyttää miten joukkue on pärjännyt. Ihmettelen kyllä tosiaan, että onko niin että Cleary olisi se ketä lähtisit vaihtamaan ja odottaisit että vaihtamalla Clearyn johonkin parhaimmassa tapauksessa Antto Nikkarisen tapaiseen peluriin alkaisi loppu porukka scoraamaan hurjilla tehoilla?Kyllähän sarjataulukko näyttää miten hyvin Cleary on onnistunut pelaamaan joukkueelle. Ja muu joukkue Clearylle! Se tilasto ainakin pitää kutinsa. Väittäköön statsit ja RDTuudee mitä tahansa
Ja näissä peleissä Bryantin koet olevan pääasiallinen ongelma? Selvä, katsotaans.Bryantin aikana taidettiin voittaa vielä vähemmän pelejä kuin Clearyn aikaan...