Kyllä Tupamäki ja Nyman ovat olleet tässä pariin otteeseen KSML-radiossa finaalivuosina puhumassa JBA:sta, ja siellä kumpikin on puhunut siitä, että pyritään rakentamaan korkeakoulujoukkue, joka lopulta myös pelaisi Korisliigaa. Onko se sitten "virallinen tavoite", on sitten oma asiansa. Itse olen sitä mieltä, että divaritason korkeakoulujoukkue on ihan tavallinen divarijoukkue eikä mikään akatemia. Jos ei siinä iässä ole korisliigatasoa, tuskin kovin merkittäväksi ammattilaiseksi kehittyy myöhemminkään. Mun mielestä tuo JBA:n suunnan ja tavoitteen arvuuttelu on aika turhaa. Ovat saaneet viime vuosina monta hyvää pelaajaa korisliigaan, ja Yalaho on pärjännyt hyvin myös NCAA:ssa. Jos miettii, että tuottaako JBA nuorille lisäarvoa vai kerääkö vain kasvattajaseurojen kunnian, voi katsoa vaikka, miten Rokas Civilis on kasvanut kahdessa kaudessa. Nykyään se viimeinen kasvun askel haetaan usein näistä akatemioista, ja mikäs siinä, kun tulosta syntyy. Itse arvostan myös korkealle sen, että JBA:ssa puhuvat siitä, että koulu tulee ennen pelaamista, ja näin sen kuuluu mennäkin.