Vs: Miesten EM-karsinta 2011
Hyvä peli ja hyvä tapahtuma!
Kuten maajoukkueen valmistautumisvaiheen aikana on huomattu ja täälläkin todettu, on joukkueen ratkaisijoiden laajuus silmiinpistävää. Jos Unkari-matsissa pääosassa olivat Muurinen, Lee ja Rannikko, niin tänään esiin nousivat Kotti, Huff ja Salin. Sasusta tuli puolenkymmentä parkettiin syöksymistä myöhemmin Suomen puolustuskonseptin ruumiillistuma, Tuukka pelasi vahvan all-around-pelin ja Shawn oli hyvän heittopelin lisäksi päättämässä hyökkäyksiä useamman kerran oivaltavilla syötöillä.
Otteluhan sujui hyvin pitkälti Suomen käsikirjoituksen mukaan, aivan kuten Unkarissakin viimeisen erän jäätymistä lukuun ottamatta. Suomella oli mahdollisuus tappaa peli jo hyvissä ajoin ennen neljännen erän loppua, mutta pelkästään huonon heittopelin taakse ei voida mennä. Portugali oli todella erilainen vastustaja kuin Unkari, mikä näkyi mielestäni etenkin ensimmäisellä puoliskolla kärsimättömyytenä. Siinä missä Unkari tuli koko ajan iholle ja esti kaikki syöttölinjat, antoi Portugali tilaa aivan eri tavalla. Tämä varmaan sekoitti pelaajia siinä määrin, että ei maltettu hakea sitä parasta heittoa vaan laitettiin palloa ilmaan, kun "kerrankin" oli siihen paikka. Kaikkiaan hyvä opetus koko joukkueelle, ja täytyy todeta, että eihän missään vaiheessa tullut edes mieleen että Suomi olisi voinut tänään hävitä.
Etenkin Leen puolustamisessa Portugalin taktiikka toimi hyvin. Palloa ei saatu pelattua ihan yhtä hyviin paikkoihin kuin vierasmatsissa, ja siinä vaiheessa kun Junnu oli hetken ehtinyt pakittaa kohti koria, tuli tuplaus, jonka seurauksena tuli useampi menetys tai huono heitto. Toki muutaman hienon syötönkin Lee jakoi etenkin pelin loppupuolella, mutta yleisesti näiden tilanteiden havaitsemisessa miehellä on vielä parannettavaa. Koponen toki ansaitsee kritiikkiä päivän esityksestään, mutta taitaa mies itse olla se kovin kriitikko pelilleen. Tänään oli ilahduttavaa nähdä, miten erilainen Petsku tuli kopista toiselle puoliajalle. Okei, heitto ei vaan tänään pudonnut, mutta puolustuspeliin tuli yksi vaihde lisää niin, ettei nyt olisi voinut tulla kyseenalaisiakaan virheitä, sillä niin puhdasta ja hyvää difu oli. Lisäksi samanlaista ajouhkaa nyt ei vaan kenelläkään toisella suomalaisella ole.
mieky sanoi:
Löytyykö täältä vielä uskoa Koposen ja Salinin kaukoheittopelin taianomaiseen korjaantumiseen?
En epäile hetkeäkään. Koponen tulee jo Unkari-pelissä myös pistesarakkeeseen kovaa.
Nostetaanpa ylös vielä Mäkäläinen, joka sai jo toisessa pelissä yllättävän paljon peliaikaa (nyt 11 minuuttia). Kyllähän mies on paikkansa ansainnut, ansiokkaita puolustusesityksiä tänäänkin. Etenkin illan suurimman vihellyskonsertin aiheuttaneessa tilanteessa Vesa puolusti katsomoon nähtynä aivan uskomattoman hienosti ja puhtaasti portugalilaisen ajon, vaikka siitä nyt virhe vihellettiinkin. Mielenkiintoista nähdä ketkä väistyvät kokonpanosta jos Möttölä ja Haanpää ovat kondiksessa - Iisalo varmaan tippuu ensimmäisenä (tänään heti ensimmäiset pari tilannetta nyt vaan menivät huonosti ja itseluottamus siinä samalla), mutta toista en lähde edes arvaamaan.
6000 ihmistä korismatsissa näyttää ja kuulostaa hienolta, mutta aivan samaan tunnelmaan ei päästy kuin Energia Areenan Romania-, Italia- ja Ranska-otteluissa. Nyt oikeastaan ainoaksi ääneksi jäi puolustuksen aikaiset rytmitaputukset, joihin kylläkin suuri osa porukasta lähti aina mukaan. Sen sijaan jonkun porukan pitäisi etenkin hiljaisina hetkinä (aikalisillä?) lähteä vetämään rohkeammin jotain "Suomi - klap, klap, klap"- tai vaikka "Kuka voittaa - Suomi"-chänttejä. Cheerleader-porukan Suomi-huudot hukkuivat aina aika lailla täysin taputusten alle.
Hieno fiilishän tästä jäi, ei muuta kuin innolla sunnuntaita kohti. Toki ensin torstaina pidettävät korismessut/avoimet harjoitukset voisivat olla tsekkaamisen arvoinen homma.