Muistaako kukaan yhtään suomalaista alle 2m pelaajaa, joka olisi menestynyt näissä kovien konferenssien kouluissa. Utah on perinteisesti ollut hyvä koulu, mutta vie aikansa kun hyväkin koulu näyttää hyvältä BIG12 konferenssissa.
Noissa NCAA konferensseissa on samanlaiset erot kuin Liigassa ja divareissa - valtavat.
Oikeastaan tällaisia pelaajia on ollut vain yksi -- Jacob Grandison Illinoisissa 2020-22 (erityisesti 2021-22) ja tietyin varauksin myös viimeisenä vuotenaan 2022-23 Dukessa.
Juha Luhtanen pelasi vakiorotaation miehenä Mississippin yliopistossa (SEC) vuosina 1990-93, mutta noina vuosina SEC ei tainnut olla aivan viimevuosien tapainen kärkikonferenssi. Ainakaan Ole Miss ei tuolloin pärjännyt ollenkaan.
Andre Gustavsonin (Richmond) sekä Ville Tahvanaisen (Bradley) voisi ehkä mainita tässä yhteydessä siksi, että heidän joukkueensa olivat parhaimpina vuosinaan kuitenkin top-100 kamaa ja joillain mittareilla (ainakin Richmond) parempia kuin tämän kauden Utah tai kohta mainittava South Carolina.
Littlen ohella tällä kaudella isoja minuutteja ok tehoilla kärkikonferenssissa on pelannut siis myös Morris Ugusuk (South Carolina). Hän on mielestäni lentänyt hieman suomalaisten tutkien alapuolella koko peliuransa, vaikka ainakin tässä suomalaisessa NCAA-kontekstissa nuori mies on hyvin poikkeuksellinen tapaus. Littlen rooli Ugusukiin verrattuna on kuitenkin todella paljon monipuolisempi ja Little on ollut tällä kaudella siinä mielessä poikkeuksellinen ja historiallisesti katsottuna ainutlaatuinen suomalainen takapelaaja, että hän on oikeasti koko ajan pelin keskiössä kentällä ollessaan. Toki pari viimeistä peliä on mennyt hänellä ja Utahilla joukkueena todella huonosti ja seuraava peli Iowa Statea vastaan tuskin tätä trendiä kauheasti muuttaa. Utah hävinnee kaikki Big12 pelinsä, jos he heittävät joukkueena kaukaa yhtä huonosti kuin viime pelit. Siksi ja etenkin peliminuuttiensa vuoksi Littlen tulisi saada noihin heittoprosentteihinsa jotain rotia.
Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta näkisin että lähivuosina Samu Adlerilla ja Aaron Ekwerellä on hyvät mahdollisuudet menestyä alle kaksimetrisinä NCAA-ympyröissä, mahdollisesti kovissakin konferensseissa. Jos Elmeri Abbey osaisi heittää kaukaa edes keskinkertaisesti, niin hänellä olisi mielestäni edellytykset vastata NCAA-maailman hyvienkin takakenttien nopeuteen, pallonkäsittelytaitoon ja urheilullisuuteen -- nuo ominaisuudethan siellä kaaren takaa noissa peleissä valtaosin jylläävät -- ei niinkään iso koko. Mutta kuten sanottua, heittotaito on hänellä(kin) iso rajoite.