Koripallo.com

Miro Little - Utahissa tähdeksi?

Viestejä
867
Utahin väliaikainen päävalmentaja Josh Eilert sanoi pelin jälkeisessä mediatilaisuudessa, että jos päätös on hänestä kiinni, niin Utah osallistuisi vielä Las Vegasissa järjestettävään NIT-turnaukseen. Jos Utah olisi eilisen pelin voittanut, niin turnauskutsu olisi varmasti tullut, mutta tappion myötä Utah ei taida olla ensimmäisten ehdokkaiden joukossa NIT-komitean kirjoissa. Toki tuosta turnauksesta on viime vuosina kieltäytynyt niin moni yliopisto, että Utahillekin paikkaa saatetaan vielä mutkan kautta tarjota. Mutta jotenkin tuntuu ehkä siltä, että Utah on valmis jättämään tämän kauden taakseen ja haluaa liikkua jo kohti uutta Alex Jensenin johtamaa aikaa. Saa nähdä.

Kuten tuossa yllä kirjoitettiin, niin Littlen tilanne ei ole aivan helppo ensi kautta ajatellen. Jo ennen erottamistaan Craig Smith sanoi avoimesti medialle, että Utahin täytyy saada ensi kaudeksi dynaamisempi ja agressiivisempi takakenttä. Minun on vaikea nähdä, että Jensen ajattelisi asiasta eri tavalla. On tietysti niinkin, että kaikki joukkueet NCAA:ssa haluavat tällaisen dynamiittisen takakentän, mutta ei tuohon vaatimukseen sopivia palasia tietenkään kaikille riitä. Uusia miehiä Utahiin kuitenkin tulee saapumaan takuuvarmasti. Utahin takakentältä poistuu tämän kauden jälkeen aika paljon senioreita (Madsenit ja Erickson) eli sitä kautta tilaa kyllä tulee vapautumaan. Pelinrakentajantapaisella Sharavjamtsilla on vielä yksi kausi jäljellä ja on vaihtanut koulua jo kaksi kertaa (Dayton - San Fransisco - Utah) ja oli kuitenkin Big12 peleissä selvästi Littleä nokkimisjärjestyksessä edellä, joten hän tuskin on menossa minnekään.

Little voineesiis jäädä Utahiin, mutta ei Jensen tule hänen varaansa joukkueen takakenttää rakentamaan. Rooli Utahissa ensi kaudella voisi parhaimmillaan olla kai jonkinlainen takakentän reservimies, kuten tälläkin kaudella. Varmaan tuossakin asemassa pelaaja voi kehittyä, mutta muotti ja tulevaisuuden näkymät alkavat käymään vääjämättä pienemmiksi ja kapeammiksi.

Toinen vaihtoehto on tietysti laittaa nimi jälleen transfer-portaaliin. Joukkueen ja konferenssin tasossa mentäisiin varmaan jälleen alaspäin, mutta raha-asiat poislukien, niin olisiko tuo nyt niin kamalaa? Jos siis Little jollain ihmeenkaupalla pääsisi pelaamaan isossa roolissa niin kutsutulla lähikehityksen vyöhykkeellä. Vuosi sitten minun oli vaikea uskoa, että Little siirtyisi toiseen Big12 porukkaan ja tässä olinkin sitten räikeästi väärässä. Yksityiskohtia katsoessa voi kuitenkin sanoa, että Utah oli pelitavallisesti ja pelipaikkakohtaisen kilpailun suhteen Littlelle erittäin osuva valinta -- tästä tilaisuudesta mies ei kuitenkaan pystynyt ottamaan kaksin käsin kiinni. Jos siirtoportaaliin nimi jälleen päätyy, niin en ole aivan varma, että samanlaista pelitavallista tilaisuutta miehelle tämän kauden hyökkäystehoilla enää lohkenee -- edes huomattavasti heikommasta joukkueesta. Mutta on kai tämä kuitenkin mahdollista.

Näissä NCAA-vaihtoehdoissa yhdeksi lisäongelmaksi tullee asettumaan Suomen maajoukkueen leiritysvaatimukset sekä EM-kisat. Joku voisi ajatella, että Möttölä tulee tekemään parhaansa vakuuttaakseen ystävänsä Jensenin siitä, että Little tulee täysin uutena pelaajana kampukselle EM-kisojen jälkeen, mutta itse olen saanut Möttölästä sellaisen kuvan, että rehellisyys on miehelle jonkinlainen arvo ja ystävälle päin naamaa epäaidon mielipiteen kertominen ei tähän oikein istu. Ja vaikka istuisikin, niin yhteiset yliopistokokemukset Majeruksen vaativan katseen alla jaksavat tuskin vaikuttaa nykypäivän ammatillisiin päätöksiin asti. Little on nimittäin jo pelannut kahdet arvokisat eivätkä nuo kisakokemukset ole häntä voittojatakaavaksi NCAA-takamieheksi kehittäneet. Mikä tässä kesässä olisi niin erilaista?

Kolmas skenaario Littlellä taitaa olla Yhdysvaltojen taakse jättäminen ja Eurooppaan palaaminen. NIL-rahat tuskin ensi kaudella missään skenaariossa kovin huikentelevaiset olisi eli sitä kautta päätöksenteossa ei mitään suurta vaikeutta luulisi olevan. Maajoukkuepelit ja -leiritys tosiaan uuden päävalmentajan alle siirryttäessä eivät myöskään oikein tue tuota NCAA:han jäämistä. Suurin syy NCAA-koriksen lopettamiselle voisi kuitenkin olla hyvin suoraviivainen -- Little ei ole yksinkertaisesti kehittynyt pelaajana, ainakaan peliesitysten perusteella, amerikanvuosinaan kovin paljon (poislukien ehkä puolustuspää tällä kaudella). Mutta ei kehitystä tietysti Euroopassakaan automaattisesti tule.
 
Viimeksi muokattu:

Ykkösprioriteetti on nyt päästä pelaamaan. Vaikka sitten Korisliigassa. On tietysti traagista että tähän ollaan tultu, mutta toivottavasti joku oppii Littlen NCAA-seikkailusta jotain.

Vain kunnon minuuttien ja oikean vastuun kautta Miro pystyy rakentamaan itsestään ammattilaisen, jolla voi olla kysyntää hiukan kovemmissakin sarjoissa.
 
Viestejä
400

Tuo pitää täysin paikkansa ja toki hatunnosto Mirolle, että jaksaa tehdä töitä unelmiensa eteen eikä ainakaan julkisesti valita peliajan vähyydestä tai pienestä roolista. Käsittääkseni Miron tavoite on tulla NBA pelaajaksi ja siksi sinnittelee liian kovien joukkueiden mukana, joten ehkä kannattaisi vaan ymmärtää realiteetit ja suunnata pikimmiten euroopan kentille tai sitten kotoiseen korisliigaan ( mikä ei ole huono vaihtoehto kehittymiselle )
 
Viestejä
5 566
Jos saan kohta lukea jostain mediasta haastattelun, jonka mukaan "Suomikoriksen suurlupaus Miro Little" lähtee motivoituneena hakemaan ensi kaudella lisää vastuuta Utahissa, lyön pääni seinään.

"Se on itsestä ja omasta tekemisestä kiinni, kovaa duunia vaan treeneissä ja ollaan valmiina sitä varten kun pelikomento tulee" tms tms

Utah Jazzissako lähtee sitä hakemaan? ;)
 
Viestejä
5 566
Ykkösprioriteetti on nyt päästä pelaamaan. Vaikka sitten Korisliigassa. On tietysti traagista että tähän ollaan tultu, mutta toivottavasti joku oppii Littlen NCAA-seikkailusta jotain.

Vain kunnon minuuttien ja oikean vastuun kautta Miro pystyy rakentamaan itsestään ammattilaisen, jolla voi olla kysyntää hiukan kovemmissakin sarjoissa.

Kyllä Mirosta tulee Euroopan sarjoihin ihan pelimies, mutta sarjaa en vielä uskalla sanoa. :) Mutta varmaan ois hyvä aloittaa se polku jo ensi syksynä, monestakin syystä.
 
Viestejä
113
Hienoa, että Mansen Miron kausi jatkuu sittenkin - Utah osallistumassa College Basketball Crown:iin Las Vegasissa - ensimmäinen peli ma 31.3 : College Basketball Crown
Muuten olisikin Mirolle tullut aika pitkä tauko peleistä ennen maajoukkueen harjoituspelejä :) !
 
Viestejä
981
Ei ole tosiaan ihan normaalia. Mutta nyt korona-aikana noita vastaavia on kuitenki jonkun verran, esim Emerita Mashaire on pelannut ensin yhden kauden Cincinatissa, sitten tosen zBuffalossa ja nyt pari viimeisintä kautta Pepperdinessä, eli kolmessa eri koulussa neljän vuoden aikana. Myös Elina Arike on pelannut kolmessa koulussa, tosin viiden kauden aikana.
 
Ei tätä uskoisi ellei omin silmin näkisi. Jensenin Alex on ilmeisesti viestittänyt että Mirolle ei sitten ensi kaudella olisi tulossa yhtään peliaikaa.

Joko kuuluu ensimmäiset tuskanhuudot sieltä "Opinnot Utahissa on hyvä saattaa loppuun!" -puolueelta?
 
Ikävä asia Miron kannalta, mutta minkäs teet....
 
Viestejä
5 594
Ei tässä Little vaelluksessa ole enää mitään ihmeellistä. On tuolla esimerkkejä myös pelaajista, jotka ovat vaihtaneet koulua joka kauden jälkeen. Tää homma muuttui, kun ensin korona-aikana pelaajille annettiin mahdollisuus vaihtaa koulua ilman välivuotta koriksesta. Sittemmin sääntö on laajentunut niin, ettei kenenkään tarvitse enää istua vuotta penkillä koulun vaihtamisen jälkeen. Nyt on siis ihan arkipäivää, että pelaajat hyppivät koulusta toiseen. Little yksi niistä sadoista (tuhansista?).
 
Viestejä
867
Ei tässä Little vaelluksessa ole enää mitään ihmeellistä. On tuolla esimerkkejä myös pelaajista, jotka ovat vaihtaneet koulua joka kauden jälkeen.
On totta, että yliopistoja vaihdetaan nykyään kuin huvipuistossa laitteita, mutta ainakin toistaiseksi on todella, todella harvinaista, että pelaaja vaihtaisi joukkuetta jokaisen kautensa jälkeen (jonkinlainen esim). Toivottavasti näin ei myöskään käy Littlelle.

En myöskään tiedä kovin montaa esimerkkiä, jossa kolme joukkuetta kolmen vuoden aikana olisi johtanut selvään pelilliseen kehitykseen. Tämä ei toki tarkoita, etteikö Littlen tapauksessa voisi näin käydä. Lienee selvää, että Utah ei nähnyt Littleä merkittävänä osana ensi kauden joukkuetta, joten ei nuorella miehellä tuossa tietysti ollut tranfer-portaalin lisäksi muuta vaihtoehtoa kuin tulla Eurooppaan/Suomeen. Kaiken kaikkiaan uuteen joukkueeseen integroituminen ei tulle olemaan helppoa tulevan maajoukkueohjelman kanssa. Samankaltaisesta tilanteesta Littlellä on toki kokemusta niin Sunrisen, Baylorin kuin osittain Utahinkin kanssa. Ja kaikissa tapauksissa myöhäinen joukkueeseen liittyminen ei tainnut sujua aivan ongelmitta.

Pakko todeta, että symppaan kyllä myös noiden yliopistojen akateemisia neuvonantajia, jotka joutuvat parsimaan näille opiskelijaurheiljoille jonkinlaiset koherentit opintopolut ja joissain tapauksissa myös tutkinnot. Yliopistojen sääntöjä täytynee tulkita aika luovasti tässä nykytilanteessa.
 
Viestejä
3 283
Tuo portaaliin ilmoittautuminen ei tietysti vielä kerro mitään aikomuksista ensi kauden suhteen. Muuta kuin että 100 % varmuudella ei Little ole NCAA:ta sulkenut pois. Se on kuitenkin se ainoa tapa selvittää, mitä ja missä voisi muuta olla tarjolla.
 
Viestejä
3 716
On totta, että yliopistoja vaihdetaan nykyään kuin huvipuistossa laitteita, mutta ainakin toistaiseksi on todella, todella harvinaista, että pelaaja vaihtaisi joukkuetta jokaisen kautensa jälkeen (jonkinlainen esim). Toivottavasti näin ei myöskään käy Littlelle.

En myöskään tiedä kovin montaa esimerkkiä, jossa kolme joukkuetta kolmen vuoden aikana olisi johtanut selvään pelilliseen kehitykseen. Tämä ei toki tarkoita, etteikö Littlen tapauksessa voisi näin käydä. Lienee selvää, että Utah ei nähnyt Littleä merkittävänä osana ensi kauden joukkuetta, joten ei nuorella miehellä tuossa tietysti ollut tranfer-portaalin lisäksi muuta vaihtoehtoa kuin tulla Eurooppaan/Suomeen. Kaiken kaikkiaan uuteen joukkueeseen integroituminen ei tulle olemaan helppoa tulevan maajoukkueohjelman kanssa. Samankaltaisesta tilanteesta Littlellä on toki kokemusta niin Sunrisen, Baylorin kuin osittain Utahinkin kanssa. Ja kaikissa tapauksissa myöhäinen joukkueeseen liittyminen ei tainnut sujua aivan ongelmitta.

Pakko todeta, että symppaan kyllä myös noiden yliopistojen akateemisia neuvonantajia, jotka joutuvat parsimaan näille opiskelijaurheiljoille jonkinlaiset koherentit opintopolut ja joissain tapauksissa myös tutkinnot. Yliopistojen sääntöjä täytynee tulkita aika luovasti tässä nykytilanteessa.
Näistä NCAAn akateemisista vaatimuksista kyllä riittää naurettavia juttuja kierrätettäviksi. Ainkin jalkapallon puolella on ollut kauhukertomuksia äijistä, jotka ei osaa kunnolla lukea saati sitten kirjoittaa, kun ovat opiskelleet mitä ihmeellisempiä aineyhdistelmiä ja täyttäneet NCAAn vaatimukset.
Toisaalta, kunnianhimoisemmat opiskelijat löytävät noista myös oikeasti arvostetun koulutuksen, vrt Gustafsson.
 
Viestejä
867
Kun jäljellä olevien jengien aloitusviisikoita ja missä koulussa kukin on NCAA-uransa aloittanut katsoo, kyllähän tuo pelaajaliikenne on täyttä arkipäivää nykyisin.

#Family
#Different family every year

Joukkueen vaihtaminen joka vuosi on kuitenkin edelleen/toistaiseksi harvinaista. Noista 80 pelaajasta vain kolme (4%) on vaihtanut joukkuetta kolmesti kolmen ensimmäisen vuotensa aikana: Illinoisin Tre White, Michiganin Nimari Burnett ja Ole Missin Malik Dia. Ja kaikki heistä olivat lyöneet läpi NCAA:ssa vähintään toisena vuonnaan. Vähiten ehkä Nimari Burnett kaudella 2022-23 Alabamassa. Mutta hänkin kuului tuolla kaudella top-3 joukkueen (SEC-mestari Alabama) aloitusviisikkoon ison osan kaudesta ja pelasi ihan mukiinmenevillä tehoilla erinomaisessa joukkueessa.

Yhteensä kolmea joukkuetta urallaan tuosta porukasta on edustanut kymmenen pelaajaa, joista kuusi on supersenioreita eli he ovat edustaneet kolmea joukkuetta viiden vuoden aikana. Ainakin toistaiseksi tavanomaisin transfer-historia on sellainen, että joukkuetta vaihdetaan ensimmäisen vuoden jälkeen toiseen, ja tässä uudessa joukkueessa sitten pysytään kaksi-kolme vuotta. Sekin on ollut suht yleistä, että pelataan jossain yliopistossa kaksi-kolme vuotta ja siirrytään sitten parempaan joukkueeseen uran lopuksi. Toki lienee odotettavissa, että muutaman vuoden päästä joukkuetta joka vuosi vaihtaneita, senioreitakin, on enemmän kuin nyt.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös