- Viestejä
- 250
Vs: Namika Lahti 2007-2008
Onhan tuo Toiviainen löytäny Mantereen kanssa ihan hyviä vahvistuksia. Mm. viime kaudella. Tai paskojahan ne oli kaikkien mielestä mut hopeaa tuli vaik karsintoihin piti mennä.
JoKaFan sanoi:Tarkoitukseni ei ollut millään lailla kettuilla. Scruggsin luulisi olleen kohtuullisen kallis mies, vaikka puolikuntoinen olisikin. Tim vaikuttaa toistaiseksi kovemmalta kuin Oppland ja Izzo, joka lopulta tullutkaan. Eikös se Holmes kuitenkin aika hyviä statseja takonut CBA:ssa, joten se varmaan ruokapalkalla tullut. Vaskysille (suuret?) euroniput antoi R. Virtanen.
Williams, joka on varmasti hyvä lisä Namikan rosteriin, ei varmaan ole kalleimmasta päästä.
Bond, Foreman, Grant, Cherry, Cummings, Woodson, Kuebler, Jones, Parve,... Noihin verrattuna, viime kauden (Vaskysia lukuunottamatta) ja toistaiseksi tulevan kauden (Williamsia lukuunottamatta) vaikuttavat aika halpahallikamalta.
Ekström on kyllä osannut "haistaa" potentiaaliset pelaajat ja ennen kaikkea joukkueen muottiin sopivat pelaajat. Kuten jo aiemmin totesin, on mielenkiintoista, miten Toiviainen hommassa onnistuu. Mieshän itsekin myönsi radiohaastattelussa, että ei se hirveän helppoa ole ollut.
Onhan tuo Toiviainen löytäny Mantereen kanssa ihan hyviä vahvistuksia. Mm. viime kaudella. Tai paskojahan ne oli kaikkien mielestä mut hopeaa tuli vaik karsintoihin piti mennä.