Vs: Loimaa Bisons 2011/12
Viime kauden kokemuksesta ToPosta on nyt summattu tuonne toiseen topikkiin, joten nyt on oikea aika kääntää katseet kasvattajaseuran lippulaivan suuntaan – silläkin uhalla, että nämä pohdinnat hukkuvat jonnekin sponsorinimi- ja monopolikeskustelujen taakse.
Loimaan Korikonkarien pelaaminen Korisliigassa on minulle jotenkin edelleen täysi absurditeetti. Syksystä 1994 asti ties kuinka helevetin pitkään LoKoKolla oli aina tarjottavanaan sama resepti: hankitaan joukkueeseen pari entistä SM-sarjajyrää höystettynä oman kylän 17–21-vuotiailla ja väännetään läntisen alueen II divarin kärkikolmikossa. Välillä pelattiin yhteiskoulun uudessa salissa, jonka päätyrajoilta on 3,5cm jarrutusmatka tiiliseinään, toisinaan Tennishallilla, jonka sisälämpötila oikein kylmänä pakkaspäivänä aiheutti poskiontelontulehduksia penkinlämmittäjille.
Divarikarsintoihin LoKoKo pääsi parin, kolmen vuoden välein kiusaamaan isompiaan, mutta kausi päättyi aina pettyneeseen päänpudisteluun kerhohuoneella, kun isompi seura – milloin Säynätsalon Riento, milloin Oulun Namika – rynnisti divaripaikkaan. Jenkkipelaajien hankkimisesta kevätkausiksi oli silloin tällöin puhetta, mutta ainoa LoKoKossa esiintynyt amerikkalaisvahvistus vuosien 1999–2006 välisenä aikana oli Benkku Harris. Tavoitteita toki asetettiin: LoKoKo divariin 1998, LoKoKo divariin 2002, LoKoKo divariin 2004, mutta uudelle vuosituhannelle tultaessa tavoitteihin oli helppo suhtautua huumorilla.
Samoihin aikoihin, kun löysin itse ensimmäistä kertaa tieni koripallo.comiin ja Hongan kotimatseihin, kevään 2011 liiganousun siemenet alkoivat itää. Alueellisissa I divareissa pelanneet omat junnut tekivät hyvää duunia runkopelaajina, valmennusjohto alkoi rakentua divarikoriksen vaatimusten mukaisesti ja poppooseen löysi tiensä uusia taustamiehiä, jotka osasivat vetää oikeista naruista. Keväällä 2007 nousua yritettiin Terris Shiffordin avustamana ja 2008 Mike Kingin heitoilla, ja kappas kummaa, pianhan jengi nousi divariin.
Ja viimeinen kolmivuotinen on mennyt hujauksessa. Kevätkaudella 2009 LoKoKo jyräsi kolmen jenkin kanssa välieriin Karhua vastaan, seuraavalla kaudella jenkkiruletti toi mukanaan kemiaongelmia. Kauden 2010/11 alussa Greg Gibsonin tavoite oli nostaa LoKoKo liigaan kahdessa vuodessa ja pian pelattiinkin divarin välieriä BC Jyväskylää vastaan täyden katsomon edessä. Elokuussa taivastelin paikan päältä, kuinka omat vanhat junnukoutsit vetävät preseason-harjoituksia liigakentiltä tutuille ammattipelaajille miettien, että ehkä kasvattajaseura on viimein jotain muuta kuin Forssan Koripoikien ikuinen pikkuveli.
…
Ennen koko Nilan Bisons-ruljanssia mietin itsekseni, millaista joukkuetta Loimaalle uskaltaa odottaa. Lähdin itse pohdinnoissani liikkeelle ”hiljaa hyvä tulee”-periaatteella. Uskalsin odottaa Gregin saavan valmennettavakseen pari liigan kokeneempaa roolipelaajaa, yhden junnumaajoukkuepelaajan ja kolme jenkkiä, joista kaksi tulisi suoraan collegesta. Ja toisaalta tätä uskalsin ounastella ainoaksi mahdolliseksi etenemistavaksi. Vaikka Loimaalla on pelattu korista jo 50 vuotta, katsomokulttuuri on yhä niin nuorta, että en tahtonutkaan LoKoKon yrittävän kasata isolla rahalla mitään superjengiä, jonka myötä yleisö oppisi kuvittelemaan liigan olevan pilipalisarja.
Aleksi tägättiin Biisonien taustoille jo hyvissä ajoin ja siinä vaiheessa tiesin, että tavoitteena tulee olemaan jokin muu kuin liigapaikan säilyttäminen. Eka pelaajakiinnitys oli Matti Nuutinen, joka oli napakymppi. Clifton Jonesin hankinnan mielekkyyttä epäilin aluksi, mutta sitten punnitsin mielessäni, että nuoren Nuutisen rinnalla kokenut Clifton on hyvä vastapaino. Viimeinen uusi suomalaiskiinnitys tapahtui akselilla Tuomas Iisalo/Mikko Koivisto, ja EM-kisathan tekivät Koivistosta käytännössä kotimaisen tähtipelaajan.
Amerikkalaisosastolla Jeb Ivey oli täsmähankinta, erinomainen startti. Tiesin heti, että Ivey toisi joukkueeseen johtajuutta ja pelikuria sekä Koivistolle mahdollisuuden kypsyä seuraavalle tasolle. McDaden vapaaheittotarkkuus ja virheherkkyys ovat varteenotettavia miinuksia, mutta asenteellaan ja pelitavallaan Ryanista tulee varmasti yleisön suosikki alkavalla kaudella. Uskoin pitkään kolmannen jenkin olevan Lawrence Hamm-tyylinen heittävä nelonen, mutta Martin Zenon kiinnitys oli kuitenkin perusteltu: Biisonit ei ole vielä sen tason joukkue, että ilman all round-jenkkiä olisi pärjätty.
Kärkikuusikko meni siis kokonaan uusiksi, mutta divarin ja liigan tasoero on vieläkin niin kylmä, että jokainen loimaalainen korisfani tiesi, mitä tulisi tapahtumaan. Maurice Horton oli viime kauden jengin sydän ja J’son Stamper viime kauden jengin hauikset ja pohkeet, mutta jos Biisonit olisi solidaarisuussyistä tahtonut tehdä tilaa jommallekummalle joukkueessa, kahden muun jenkin olisi pitänyt olla luokkaa Jerald Fields/Obie Trotter.
Kärkikuusikon täydellinen uudistuminen antaa kuitenkin tilaa omille pojille pärjätä. Pelkäsin alkukesästä, ymmärtääkö Aleksi pääkaupunkiseudulta tulleena, mikä merkitys Kivisellä ja Aaltosella on joukkueelle, mutta pelkoni näyttää olevan turha. Jos Jani ja Eero olisivat hautautuneet jonnekin rotaation syvyyksiin ja penkin päähän, yleisö olisi äänestänyt jaloillaan, mutta molemmille on ilmiselvästi tiedossa rooli. Näkisin, että alkavan kauden jengissä Greg peluuttaa käytännössä yhdeksän miehen rotaatiota, jossa Kivinen, Aaltonen ja Latvala vetävät vähintään kymmentä minuuttia per matsi.
Perinteikkään LoKoKon vaihtuminen Bisonsiksi ja sitä myötä Nilan Bisonsiksi on mielestäni täysin hyväksyttävää. Suurempi yleisö puhuu joka tapauksessa ”Piisoneista”. Uskon, että Biisoneidenkin keskuudessa kuitenkin ymmärretään, ettei todellinen haaste ole alkava kausi eikä seuraavakaan, vaan tämän hetken duuni mitataan toden teolla vasta joskus kaudella 2015/16 – pelataanko silloin Loimaalla vielä liigaa, minkälaisella joukkueella ja minkälaisilla resursseilla? Alkava kausi antaa toki paljon osviittaa siitä, missä mennään, ja Loimaan liigasatsaus on myös tervetullut statement Turun suuntaan, jossa salitilanne estää vieläkin Korisliigan pelaamisen.
…
Pari sanasta joukkueesta:
Joukkueen kulmakivi ja aivot on kaksikko Ivey-Koivisto, ja Iveytä pidän jo varhaisessa vaiheessa Biisonien MVP:na. Ivey on henkinen johtaja, joka pitää huolen siitä, että koko jengi tekee töitä ientulehduksen ja sappinesteiden maku suussa, pakittaa täysillä joka helevetin hetki, johtaa peliä ja osaa heittää. Iveyn läsnäolo vapauttaa Koiviston kakkospaikalle tekemään sitä, mitä Koivisto tekee parhaiten: heittämään jokaisesta millin raosta. Toisaalta Iveyn pallovarmuus ja koris-ÄO antaa myös Koivistolle mahdollisuuden operoida pointtina sen suuremmitta paineitta. Molemmat veijarit tulevat varmasti vetämään 30+ minuuttia per matsi.
Martin Zenon en ole vielä nähnyt pelaavan kertaakaan, mutta kuulopuheiden mukaan kyseessä on kontrolloidumpi versio Jonathan Heardista, joka on myös parempi pakittaja. Ilmeisen epäitsekäs pelaaja, joka on hyvä, koska Biisoneissa riittää tulivoimaa. Erään liigavalmentajan – ei Gibsonin – sanoin: ”Zenon todellinen taso mitataan sitten Jared Newsonia ja Damon Williamsia vastaan, mutta en ihmettelisi, jos kaveri pärjäisi oikein hyvin.”
Matti Nuutiselta olen odottanut paljon jo pari, kolme vuotta, ja kevätkausi Vilppaassa lunasti odotuksia. Hyvin Timi Heinosen kaltainen pelaaja, joka osaa skorata lähempää ja kaukaa. Ei joudu Biisoneissa liian lähelle koria, kuten viime kaudella Vilppaassa. Ei tule mälläämään tilastoilla, mutta jos joukkue menestyy odotusten mukaisesti ja statsit jakautuvat tasaisesti kuuden pelaajan kesken, pistekeskiarvon pysyminen entisellään spelar ingen rol.
McDade ja Jones ovat kilpailukykyinen – ei liigan paras, mutta kilpailukykyinen – korinalusduo. Molemmat pelaavat kovaa ja epäitsekkäästi, ja paikkaavat toistensa heikkouksia. Tekevät sijoittumisellaan ja fysiikallaan heittäjille nannaa. Osoittivat kaksi kautta sitten KTP:ssa pystyvänsä pelaamaan kentällä myös yhtä aikaa tehokkaasti.
Rotaation seitsemäs pelaaja on Jani Kivinen – 183-senttinen, 25-vuotias oman kylän poika, joka taatusti pääsee muutamassa matsissa avausviisikkoonkin; en totta puhuen yllättyisi, jos Greg peluuttaisi useinkin vauhtiviisikkoa McDade-Zeno/Nuutinen-Koivisto-Kivinen-Ivey. 183-senttisenä kakkospaikan pelaajalla Kivisellä on omat rajoituksensa, mutta toisaalta Jani tekee hyvin sen, mitä hän osaa; pakittaa lujaa, tällää rankkarit sisään hyvin prosentein ja omaa sen verran kovan itseluottamuksen, että pistää pallon ilmaan varauksetta. Ennustan alkavalta kaudelta Janille 6-8 pinnan keskiarvoa sekä vähintään viittä peliä joissa kolmosia uppoaa 4-5. Toisaalta hidastempoisissa matseissa Janilla voi olla vaikeaa löytää rooliaan.
Kahdeksas pelaaja lienee oma kasvatti Eero Aaltonen – 194 senttiä ja 20 vuotta. Eero aloitti koriksen vasta 15-vuotiaana, mikä näkyy yhä kirkkaasti hänen perustaidoissaan. Kun puhutaan Eerosta, puhutaan ennen kaikkea pitkän tähtäimen projektista; loppujen lopuksi Eero teki divariläpimurtonsakin vasta viime kevätkaudella. Pelityylillään Eero on pienempi versio Timo Parviaisesta; kimmoisa, energinen ja ulottuva avoimen kentän pelaaja, jolle puolen kentän hyökkäykseen mukautuminen on paikoin vaikeaa. Pallollisen puolustajana Eero on ilmeisesti kehittynyt aika paljon sitten viime talven, mikä on kovemman liigan huomioon ottaen tervetullut ominaisuus. Eero pelaa varmasti joissain matseissa 20+ minuuttia, mutta tiettyjä joukkueita vastaan saattaa jäädä minuuteitta. Eerolla on täysin mahdollisuus pelata itsensä vuoden 2013 universiadirinkiin, mutta toisaalta toivoisin, että hän vääntäisi farmisopimuksella myös divaria alkavalla kaudella: Eero tarvitsee peliminuutteja ja sitä myötä -tuntumaa.
Eeron kanssa kahdeksantena miehenä kamppailee Santeri Latvala, Vimpelin Vedon kasvatti. Santeri siirtyi ymmärtääkseni Gregin perässä Kauhajoelta Loimaalle ja kuulopuheiden mukaan on vetänyt koko kesän ja syksyn kovalla itseluottamuksella. Rotaatiossa Santeri on maalaisjärjellä ajatellen Jebin, Koivarin ja Kivisen takana, mutta jos Jeb ja Koivari ovat huonolla jalalla liikkeellä ja Kivisellä ei heitot putoa, Santeri ei tule heikentämään viisikon tasoa kentälle tullessaan.
Karppinen, Hyppönen ja Rikkonen ovat pitkälti treenipelaajia. Kaikki tekevät nöyränä duunia, mutta liigaminuutit jäänevät pariin vaihtoon selvissä peleissä. Yksittäisistä tilanteista tulisi mieleen se, että Karppinen osaa heittää vapaan kolkin sisään, Hyppönen vaparin sisään ja Rikkonen osaa pakittaa pallollista, eli tarpeen tullen jokaisella on rooli tiukemmissakin peleissä. ”Treenipelaaja”-termillä en tahdo loukata yhtäkään edellä mainituista pelaajista, koska etenkin näin nuorella liigajengillä jokaisen pelaajan läsnäolo joukkueessa on tärkeä. Lisäksi Karppinen voi omana kasvattina räjäyttää kotiyleisön täysin pistämällä vaikka perättäiset kolkit sisään blowout-matsin viimeisellä minuutilla..
Omia kasvatteja LoKoKon junnumylly pyörittää tasaiseen tahtiin, mutta kuten viime vuosikymmeninäkin, edustusjoukkuekelpoiset pelaajat tulevat muutaman vuoden sykleissä: seuraava jengi, jolla on ymmärtääkseni aidosti edaritason talentteja, on 1998 syntyneet. Uskon, että Greg roudaa kauden aikana pari A-poikaa ja jonkun viime kausien kokeneemman pelaajan myös tarpeen tullen haistelemaan liigailmapiiriä, mutta merkillisiä läpimurtoja kärkiyhdeksikön ulkopuolelta tuskin tulee.
…
Gregin paineet ja tahto menestyä ovat varmasti kovat parin Kauhajoen liigayrityksen jälkeen. Gregillä on kuitenkin nyt käytössään aivan eri luokan materiaali kuin aikanaan Karhussa. Jossain vaiheessa kautta Biisoneille tulee se tappioputki, minkä jokainen liigajoukkue jossain vaiheessa seitsemän kuukauden rupeamaa kokee, ja silloin mitataan myös loimaalaisen koriskulttuurin taso; ymmärretäänkö, että tammikuun lopun kuuden matsin tappioputki ei ole maailmanloppu, vai haetaanko päitä vadille?
Gregin rupeamat Karhun päävalmentajana eivät antaneet minulle täydellistä kuvaa siitä, mitä GG osaa, joten joudun menemään jälleen kuulopuheiden varassa. Selkäytimestä ja perstuntumalta sanottuna luottaisin kuitenkin Gibsonin ammattitaitoon. Hänellä on takanaan tarvittava pelaajaura, hän on osoittanut kykynsä voittavassa joukkueessa (vaikkakin I divisioonassa), ja nyt hänellä on ensimmäistä kertaa käytössään rotaatio, jolta voi odottaa voittoja. Lisäksi kuulemani asiat apuvalmentajien roolituksesta kertovat hyvää Gregin työrauhan kannalta.
”Tammikuun lopun tappioputki” on Gregin työpaikan kannalta hänen huolistaan konkreettisin. Toinen on se, että kuinka nopeasti Biisonit saavat palaset loksahtamaan kohdalleen. Siitä en ole kuitenkaan huolissani, koska lokakuussa voittoihin riittää se, että ollaan kovemmassa kunnossa kuin muut ja että joukkueessa on tarpeeksi pelaajia, jotka yksilöinä osaavat voittaa. Identiteetin rakentuminen ei tosin käy hetkessä, ja siksi sekä kevätkausi että mahdolliset pudotuspelit ovat kauden 2012/13 kannalta todellisia koitoksia.
Loukkaantumiskysymys on myös tärkeä: Namika Lahti, Korihait ja Salon Vilpas ovat osoittaneet, kuinka haavoittuvaisia liigakokoonpanot ovat. Tällä hetkellä liigajoukkueista vain Pyrintö ja Kataja tulisivat selviämään kuivin jaloin aloitusviisikon pelaajan loukkaantumisesta. Biisoneiden pelaava rotaatio on kapea, sillä vaikka Aaltonen, Kivinen ja Latvala ovat kaikki selkeissä rooleissa joukkueessa, liigaan kokeneita ratkaisupelaajia rivissä on kuusi, ja esimerkiksi Jeb Iveyn loukkaantuminen vaatisi välittömiä toimenpiteitä. Nämä ovat kuitenkin asioita, joiden kanssa jokainen liigajoukkue painii.
…
Toivotan Piisonit tervetulleiksi liigaan ja yritän päästä kotikonnuilleni katsomaan mahdollisimman monta matsia kauden aikana. Yritän säilyttää etäisyyden, mutta varoituksen sana: mahdolliset havainnot tulevat olemaan sinipunaisten lasien läpi kirjoitettuja
