Koripallo.com

Olli Nkamhoua raivaamassa tietään ammattilaisuralle

Olli oli päässyt Vekaralla piipahtamaan.

Anteeksi nyt vaan, mutta en usko sekuntiakaan tuota tarinaa - että Olli oli kyllä lähettänyt paperinsa oikeaan osoitteeseen, mutta Suomen puolustusvoimat oli vaan unohtanut käsitellä ne. Samalla muutettiin lykkäystä hakenut henkilö tuosta vaan rikolliseksi. Just joo.

Intistä voi olla mitä mieltä tahansa, mutta eivät ne tällaisia mokia tee.
 
Viestejä
2 799
Jos nyt tarinassa yksi pieni värikynä olisikin, en nyt ihan tuohon sävyyn asiasta sanoisi. Siis itse nyt ajattelen, että ei ole mitään syytä epäillä koko stoorin muita käänteitä. Jos selitys olisikin oikeasti joku väärinkäsitys tms., ehkä ihan ymmärrettävää se osa kertoa tuohon tapaan.

Vaikka en miestä tunnekaan kuin antamiensa haastattelujensa verran, en ihan heti suostu uskomaan, että olisi esim. jättänyt kokonaan asian hoitamatta - ja sitten täysin vapaaehtoisesti kertoisi siitä jonkun täysin sepitetyn version.
 
Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5 107

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5 107
Saimme Olivier Nkamhoualta mittavan haastattelun, missä Olli käy läpi NCAA-uraansa, junnuvuosiaan, NIL-kuvioita, Susijengin olympiakarsintoja ja ennen kaikkea NBA-unelmaansa.

Viestejä
754

– Nkamhoua kuntouttaa rannettaan jenkeissä kovaa kyytiä, tiedän että hänellä on kovat halut olla mukana. Terveenä pitää olla, mutta nyt näyttäisi hyvältä: moni meidän Euroopassa pelaavista avainpelaajistamme pelaa hyvässä, merkittävässä roolissa (Möttölä).

– Sataprosenttisesti suunnitelmani on yrittää mennä NBA:han. Teen kaiken, mitä pystyn sen eteen, että pääsen pelaamaan sinne. Tällä hetkellä varmaankin paras mahdollisuuteni olisi yrittää päästä Summer League -joukkueeseen, Nkamhoua linjaa ykskantaan (Nkamhoua).

Luonnollisesti eteen voi tulla myös tilanne, missä NBA-tavoite ja Susijengi kilvoittelevat etusijasta keskenään. Suomen olympiakarsintaottelut pelataan 2.-7. heinäkuuta Valenciassa, Espanjassa ja Utahin kesäliigassa esimerkiksi ottelut ovat kalenterissa 8.-10. heinäkuuta.

Kiitos taas toimitukselle haastattelusta! Toivotaan, että Nkamhouan ranteen kuntoutus ja toipuminen etenee hyvin sekä nopeasti.

Jos mies on kesällä pelikunnossa, niin kyllähän tuossa tosiaan vähän kesäliigan ja olympiakarsintojen aikataulut yhteen kolahtelevat. Ehkäpä tuo haastattelussa mainittu, 12. heinäkuuta alkava, kesäliiga sekä maajoukkuepelit voisivat jollain tapaa paiskata kättä, mutta ei tuokaan aivan optimaalinen liitto ole. NBA-portit ovat mielestäni ihan avattavissa jo ensi kaudeksi, mutta aika moni asia, varsinkin kesällä, saisi mennä erittäin suotuisasti.

Itse en äkkiseltään aivan näe, miten maajoukkuekesä palvelisi tuota NBA:han pääsyä, mutta mielenkiinnolla jään seuraamaan miten Nkamhouan ensiaskeleet post-NCAA maailmassa sujuvat.
 
Viestejä
2 799
Ensin pitää se kesäliigapaikka tietty saada, ja se tapahtuisi ennen olympiapelejä. Kyllähän sieltä paikan varmaan saakin, jos ei ole väliä mikä jengi, mikä rooli jne. - mutta siinä ei välttämättä ole järkeä.

Itse en näe, että Susijengi ja kesäliiga mitenkään sotisivat (muuten kuin aikataulun puolesta) toisiaan vastaan. Niillä muilla ukoilla pelituntuma on kotikunnan pickup-matseja tai jonkun NBA-jengin salissa kuuden miehen höntsää. On se vähän eri juttu pelata olympiakarsintoja, ensin vartioida pari viikkoa treeneissä Lauria ja sitten painia korin alla DeAndre Aytonin kanssa.

Näytönpaikkana tietysti hyvin erilaisia. Olympiapeleissä pitäisi ehkä nousta esille, kun taas kesäliigassa joku katsoo koko ajan. Mutta jos Valenciassa pistää 15/8 Hernangomezien naamariin ja nauraa päälle, kyllä sillä enempi kiinnostusta herättää kuin jos saman tekee unisena Las Vegasin klo 10 pelissä jotain neljä vuotta G-liigaa vetäneen menneisyyden lupauksen vastustajana.
 
Näinhän se on.

Olli näyttää uskovan vahvasti siihen, että paras tie NBA:han on pysytellä jossain määrin sen "lähietäisyydellä" - ensin pelaamalla pitkään NCAA:ssa, sitten kesäliigassa.

Mutta nykyään scouttien ja NBA-jengien kaukoputket näkevät ihan joka paikkaan. Jos menet Eurooppaan ja teet hyvässä sarjassa tosi kovaa jälkeä, ja pelaajaprofiili on sen kaltainen että NBA:ssa voidaan kuvitella sinun sujahtavan käyttökelpoiseen rooliin halvahkolla sopparilla... on ihan varma, että kiinnostusta rapakon takaa tulee.

Se isoin kynnys on eittämättä tosi kovan jäljen tekeminen hyvässä sarjassa. Mutta siihen pitää potentiaalisen NBA-pelaajan pystyä joka tapauksessa. On riittävästi esimerkkejä siitä, että NBA-jengin yhdeksäs pelaaja on lähtenyt Yhdysvaltain ulkopuolelle laadukkaaseen ympäristöön pelaamaan ja alkanut takoa älyttömiä numeroita.

Totta kai on myös näitä tapauksia, joissa on kesä- tai G-liigan kautta saatu se yksi lyhyt näytönpaikka NBA:han, ja sitä kautta jättipottina useamman vuoden soppari. Mutta se on kyllä todella harvinainen tie ja vaatii älytöntä onnea monessakin kohtaa.
 
Viestejä
754
Nkamhoua vaan jää tuossa Suomen maajoukkueessa mielestäni Markkasen ja roolissaan erinomaisen Jantusen varjoon. Tai ainakin Okinawalla yhteispeli ja kombinaatiot eivät tuolla kolmikolla olleet voittavalla tasolla ja suhtaudun ehkä hieman skeptisesti siihen, että Nkamhoua pystyisi vielä tulevana kesänä esittämään tarpeeksi NBA-joukkueita vakuuttavia otteita Suomi-paidassa. Tämä on toisaalta enemmän henkilökohtainen fiilis ja tunne ja voin aivan hyvin erehtyäkin tässä arviossa.

Myönteisesti asiaa katsoen, niin Jantusesta on tullut todella varma kolmeenpisteenheittäjä, kun rauhassa pääsee lataamaan. Tämä avaa kentälle tilaa. Markkanen kentän levittäjänä ja avaajana on tietysti täysin poikkeuksellinen. Ja Nkamhouakin pystyy heittämään kaukaa ihan hyvin (irrotti Michiganissa yli kolme kaukoheittoa per peli kohtalaisella prosentilla). Hän on mielestäni myös tuosta huonosti syöttävästä kolmikosta se paras syöttäjä, mutta toisaalta taas erittäin menetysherkkä, kömpelehkö pienessä tilassa ja etsinyt vähän rooliaan maajoukkueessamme.

Jos Jantusen tai Nkamhouan pallotaito ottaisi tässä maagisia askeleita eteenpäin ja kaikki herrat pääsisivät harjoittelemaan paljon yhdessä, niin kyllä tuossa Suomen iso-osasto ja Nkamhoua sen osana voisi tosiaan Espanjaakin vastaan todella isoja ongelmia aiheuttaa. Toivotaan tätä.

Nkamhoua on nähdäkseni tasoltaan sellainen pelaaja, että hänen mahdollinen NBA-kohtalonsa on aika paljon onnen, sattumien sekä tietysti myös henkilökohtaisten päätösten varassa. NBA parketteja on kuluttanut viime vuosina moni huonompikin pelaaja kuin Nkamhoua, mutta en oikein näe hänessä parhaassakaan skenaariossa potentiaalia olla tuollainen luokan top250 NBA-pelaaja. Itse melkein toivoisin, että Nkamhoua pelaisi ensi kaudella Euroopassa, vaikkapa Pariisissa, kehittyisi päätöksentekijänä ja voittajana ja tätä myöten sitten päätyisi NBA:han johonkin edes hieman mielekkääseen rooliin jollain aikavälillä.
 
Viestejä
2 799
Luulenpa, että Ollin uran tähänastisilla näytöillä on aika paljon helpompi napata G-liigapaikka kuin Euroliiga-joukkueen sopimus.
 
Totta kai on. Merkittävä rooli Euroliigassa olisi toistaiseksi Ollille melkoista utopiaa, mutta kyllä sieltä NBA:sta muitakin sarjoja tarkkaillaan.

Tietysti kello tikittää. Tässä tullaan nyt sitten siihen, että ammattilaisura olisi ehdottomasti pitänyt aloittaa jo pari vuotta sitten. Se olisi tuonut runsaasti lisää armonaikaa profiilin nostoon ja pohjan luomiseen esim. Euroopan kentillä.

Nyt Ollilla alkaa muutaman Euro/G-liigakauden jälkeen olla jo kiire.

Jos tavoite on alusta lähtien ammattilaisura ulkomailla, yli parin vuoden viettäminen NCAA:ssa on sulaa hulluutta.
 
Viestejä
164
Nkamhoua vaan jää tuossa Suomen maajoukkueessa mielestäni Markkasen ja roolissaan erinomaisen Jantusen varjoon. Tai ainakin Okinawalla yhteispeli ja kombinaatiot eivät tuolla kolmikolla olleet voittavalla tasolla ja suhtaudun ehkä hieman skeptisesti siihen, että Nkamhoua pystyisi vielä tulevana kesänä esittämään tarpeeksi NBA-joukkueita vakuuttavia otteita Suomi-paidassa. Tämä on toisaalta enemmän henkilökohtainen fiilis ja tunne ja voin aivan hyvin erehtyäkin tässä arviossa.

Myönteisesti asiaa katsoen, niin Jantusesta on tullut todella varma kolmeenpisteenheittäjä, kun rauhassa pääsee lataamaan. Tämä avaa kentälle tilaa. Markkanen kentän levittäjänä ja avaajana on tietysti täysin poikkeuksellinen. Ja Nkamhouakin pystyy heittämään kaukaa ihan hyvin (irrotti Michiganissa yli kolme kaukoheittoa per peli kohtalaisella prosentilla). Hän on mielestäni myös tuosta huonosti syöttävästä kolmikosta se paras syöttäjä, mutta toisaalta taas erittäin menetysherkkä, kömpelehkö pienessä tilassa ja etsinyt vähän rooliaan maajoukkueessamme.

Jos Jantusen tai Nkamhouan pallotaito ottaisi tässä maagisia askeleita eteenpäin ja kaikki herrat pääsisivät harjoittelemaan paljon yhdessä, niin kyllä tuossa Suomen iso-osasto ja Nkamhoua sen osana voisi tosiaan Espanjaakin vastaan todella isoja ongelmia aiheuttaa. Toivotaan tätä.

Nkamhoua on nähdäkseni tasoltaan sellainen pelaaja, että hänen mahdollinen NBA-kohtalonsa on aika paljon onnen, sattumien sekä tietysti myös henkilökohtaisten päätösten varassa. NBA parketteja on kuluttanut viime vuosina moni huonompikin pelaaja kuin Nkamhoua, mutta en oikein näe hänessä parhaassakaan skenaariossa potentiaalia olla tuollainen luokan top250 NBA-pelaaja. Itse melkein toivoisin, että Nkamhoua pelaisi ensi kaudella Euroopassa, vaikkapa Pariisissa, kehittyisi päätöksentekijänä ja voittajana ja tätä myöten sitten päätyisi NBA:han johonkin edes hieman mielekkääseen rooliin jollain aikavälillä.
nyt oli kyllä aika kova heitto ketäs huonompia pelaajia kuin Nkamhoua on NBA:ssa pelannut viime vuosina? Olli on erittäin hyvä pelaaja ja tulee varmasti pelaamaan korkeimmissa sarjoissa mutta yksikään NBA:ssa sopimuksella pelannut pelaaja ei ole ollut huonompi kuin mitä Olli on tässä vaiheessa uraansa. Pitää muistaa että Olli pelasi viime kauden 4-5 vuotta nuorempia vastaan eikä millään hirveän hyvällä menestyksellä. Siihen on syynsä miksi Nkamhoua on tippunut mock draftien edes top 130 listoilta. Toivottavasti Olli tulisi juuri vaikka Pariisiin ensi kaudeksi tai muuhun Eurooppalaiseen huippusarjaan.
 
Viestejä
2 799
ammattilaisura olisi ehdottomasti pitänyt aloittaa jo pari vuotta sitten.
Aloitti jo ammattilaisuransa viime kaudella.

Jos tavoite on alusta lähtien ammattilaisura ulkomailla, yli parin vuoden viettäminen NCAA:ssa on sulaa hulluutta.
Tuossa on muutama viesti ylempänä Ollin pitkä haastattelu ja tavoite on ihan jutun otsikossa. Sinä voit ajatella, että tavoitteen pitäisi olla ammattilaisura Euroopassa, mutta pelaaja ei näin ajattele.

nyt oli kyllä aika kova heitto ketäs huonompia pelaajia kuin Nkamhoua on NBA:ssa pelannut viime vuosina? Olli on erittäin hyvä pelaaja ja tulee varmasti pelaamaan korkeimmissa sarjoissa mutta yksikään NBA:ssa sopimuksella pelannut pelaaja ei ole ollut huonompi kuin mitä Olli on tässä vaiheessa uraansa.
Siitä katsomaan listaa ja pelkästään tällä kaudella heitä on ollut kymmeniä. Se että yksikään pelaaja ei olisi vuosiin ollut huonompi kuin Olli, nyt on räikeästi väärä väite.

Se ei toki tarkoita, että sinne NBA:han tuosta vaan marssitaan. Ja ylipäänsä, jos nyt yhden kymppipäiväisen sopimuksen saisi ja kerran kävisi kentällä neljä minuuttia, siitä nyt ei valtavasti kostu kukaan varmaankaan.

Toivottavasti Olli tulisi juuri vaikka Pariisiin ensi kaudeksi tai muuhun Eurooppalaiseen huippusarjaan.
Ei sinne niin vain tulla. Euroliigan jengeihin varsinkin ensimmäistä Euroopan ammattilaiskauttaan pelaavia pelaajia pääsee todella harva.
 
Aloitti jo ammattilaisuransa viime kaudella.

Just joo.

Tuossa on muutama viesti ylempänä Ollin pitkä haastattelu ja tavoite on ihan jutun otsikossa. Sinä voit ajatella, että tavoitteen pitäisi olla ammattilaisura Euroopassa, mutta pelaaja ei näin ajattele.

Luetun ymmärtämisessä ongelmia? Minä esitin, että Eurooppa voisi olla huomattavasti parempi väylä tuon NBA-haaveen toteuttamiseen kuin bussimatkailu ympäri syrjäkyliä G-liigajoukkuetta edustaen.

Mikään ei toki takaa mitään. Ja kuten todettua, Ollin on joka tapauksessa todistettava tavalla tai toisella, että olisi NBA-joukkueelle kannattava satsaus. Toistaiseksi hän ei ole sitä tehnyt tällä seitsenvuotisella NCAA-uralla.
 
Viestejä
754
nyt oli kyllä aika kova heitto ketäs huonompia pelaajia kuin Nkamhoua on NBA:ssa pelannut viime vuosina? Olli on erittäin hyvä pelaaja ja tulee varmasti pelaamaan korkeimmissa sarjoissa mutta yksikään NBA:ssa sopimuksella pelannut pelaaja ei ole ollut huonompi kuin mitä Olli on tässä vaiheessa uraansa. Pitää muistaa että Olli pelasi viime kauden 4-5 vuotta nuorempia vastaan eikä millään hirveän hyvällä menestyksellä. Siihen on syynsä miksi Nkamhoua on tippunut mock draftien edes top 130 listoilta. Toivottavasti Olli tulisi juuri vaikka Pariisiin ensi kaudeksi tai muuhun Eurooppalaiseen huippusarjaan.
Otetaan tästä nyt nopeasti vaikkapa:

Thanasis ja etenkin Kostas Antetokounmpo. Tällä kaudella Chicagossa pelannut Henri Drell ei mielestäni myöskään ole Nkamhouaa parempi pelaaja. Oletko kuullut Northwestern-legenda Pete Nancesta? Ai et, no en ihmettele. Hänkin on kuitenkin NBA-parketteja kuluttanut tällä kaudella. Varmaan listaa voisi jatkaa suht luotettavasti ainakin kymmenellä muullakin pelaajalla, mutta idea varmaan tuli selväksi.

Tuo NBA:n häntäpään pelaajaporukka on tietyllä tavalla aivan oma kategoriansa, moni ei heistä saisi vaikkapa Euroliigassa juuri mitään aikaan.

Luulenpa, että Ollin uran tähänastisilla näytöillä on aika paljon helpompi napata G-liigapaikka kuin Euroliiga-joukkueen sopimus.
Juu, tässä pieni kotimaan apu voisi avittaa. Jos Nkamhoua olisi italialiainen, israelilainen, saksalainen tai vaikkapa ranskalainen, niin Euroliiga-sopimus olisi käytännössä varma. Tällaisesta on paljon esimerkkejä (esim. Roman Sorkin tai Yves Pons) ja tässä suhteessa myönnyn siihen, että suomalaiset eivät eurokentillä juuri mitään ilmaiseksi saa. Toki esimerkiksi Sorkinin täytyi roolinsa oikeasti itselleen raivata, mutta mahdollisuus hänelle kuitenkin Maccabissa avautui pääasiassa passinsa vuoksi.
 
Viestejä
164
Aloitti jo ammattilaisuransa viime kaudella.

Tuossa on muutama viesti ylempänä Ollin pitkä haastattelu ja tavoite on ihan jutun otsikossa. Sinä voit ajatella, että tavoitteen pitäisi olla ammattilaisura Euroopassa, mutta pelaaja ei näin ajattele.

Siitä katsomaan listaa ja pelkästään tällä kaudella heitä on ollut kymmeniä. Se että yksikään pelaaja ei olisi vuosiin ollut huonompi kuin Olli, nyt on räikeästi väärä väite.

Se ei toki tarkoita, että sinne NBA:han tuosta vaan marssitaan. Ja ylipäänsä, jos nyt yhden kymppipäiväisen sopimuksen saisi ja kerran kävisi kentällä neljä minuuttia, siitä nyt ei valtavasti kostu kukaan varmaankaan.

Ei sinne niin vain tulla. Euroliigan jengeihin varsinkin ensimmäistä Euroopan ammattilaiskauttaan pelaavia pelaajia pääsee todella harva.
Voi olla että näitä turisteja on sinne eksynyt viime vuosina pelaamaan jotain 10 päivän sopimuksia harjoitusmiehistöön mutta ei kyllä löydy tuosta listasta yhtään huonompaa pelaajaa kuin Olli valitettavasti. Ei sinne NBA:han mistään Romanian pääsarjasta ponnisteta. Kaikki jotka yhtään minuuttia tällä kaudella NBA:ssa pelannutta on olleet yliopistossa oman joukkueensa ykköspelaajia tai luoneet hyvää uraa ulkomailla. Ollin 15pt ja 7lp statsit eivät ole kovinkaan kummoiset viidennen vuoden seniorilta jonka joukkue voitti vain 3 konferenssi peliä ja 33% otteluistaan koko kaudella
 
Viestejä
164
Otetaan tästä nyt nopeasti vaikkapa:

Thanasis ja etenkin Kostas Antetokounmpo. Tällä kaudella Chicagossa pelannut Henri Drell ei mielestäni myöskään ole Nkamhouaa parempi pelaaja. Oletko kuullut Northwestern-legenda Pete Nancesta? Ai et, no en ihmettele. Hänkin on kuitenkin NBA-parketteja kuluttanut tällä kaudella. Varmaan listaa voisi jatkaa suht luotettavasti ainakin kymmenellä muullakin pelaajalla, mutta idea varmaan tuli selväksi.

Tuo NBA:n häntäpään pelaajaporukka on tietyllä tavalla aivan oma kategoriansa, moni ei heistä saisi vaikkapa Euroliigassa juuri mitään aikaan.

Juu, tässä pieni kotimaan apu voisi avittaa. Jos Nkamhoua olisi italialiainen, israelilainen, saksalainen tai vaikkapa ranskalainen, niin Euroliiga-sopimus olisi käytännössä varma. Tällaisesta on paljon esimerkkejä (esim. Roman Sorkin tai Yves Pons) ja tässä suhteessa myönnyn siihen, että suomalaiset eivät eurokentillä juuri mitään ilmaiseksi saa. Toki esimerkiksi Sorkinin täytyi roolinsa oikeasti itselleen raivata, mutta mahdollisuus hänelle kuitenkin Maccabissa avautui pääasiassa passinsa vuoksi.
Kannattaa katsoa vähän Thanasiksen ja Drellin meriittejä Euroopassa ja g-liigassa eikä vain jonkun youtubettajan tiktok clippejä. Pete Nance on 210cm stretch iso pelaaja eli juuri mitä NBA:ssa halutaan ja kannattaa katsoa North Carolinan kokoonpanoa 22-23 kaudella oli aika merkittävä palanen siellä vaikka olikin nimekäs rosteri. Kostasilla nyt sattuu olemaan aika kova isoveli palloilemassa Milwaukessa ja ei ole ihan turha pelaaja ollut Euroopassakaan.
 
Viestejä
754
Voi olla että näitä turisteja on sinne eksynyt viime vuosina pelaamaan jotain 10 päivän sopimuksia harjoitusmiehistöön mutta ei kyllä löydy tuosta listasta yhtään huonompaa pelaajaa kuin Olli valitettavasti. Ei sinne NBA:han mistään Romanian pääsarjasta ponnisteta. Kaikki jotka yhtään minuuttia tällä kaudella NBA:ssa pelannutta on olleet yliopistossa oman joukkueensa ykköspelaajia tai luoneet hyvää uraa ulkomailla. Ollin 15pt ja 7lp statsit eivät ole kovinkaan kummoiset viidennen vuoden seniorilta jonka joukkue voitti vain 3 konferenssi peliä ja 33% otteluistaan koko kaudella
Hyvä, omista periaatteista on hyvä pitää kiinni. Mutta kertoisitko vielä mitä hyvää Dmyotro Skapintsevin ulkomaisessa tai yliopistourassa on ollut tähän mennessä?

Kannattaa katsoa vähän Thanasiksen ja Drellin meriittejä Euroopassa ja g-liigassa eikä vain jonkun youtubettajan tiktok clippejä. Pete Nance on 210cm stretch iso pelaaja eli juuri mitä NBA:ssa halutaan ja kannattaa katsoa North Carolinan kokoonpanoa 22-23 kaudella oli aika merkittävä palanen siellä vaikka olikin nimekäs rosteri. Kostasilla nyt sattuu olemaan aika kova isoveli palloilemassa Milwaukessa ja ei ole ihan turha pelaaja ollut Euroopassakaan.
No niin. Selvä on. Mihin tarkalleen ottaen haluaisit minun katsovan näiden kreikkalaisten meriittien osalta? Mainitsit tuossa Michiganin huonon menestyksen kuluvalla kaudella - hyvä pointti. Kuinkas tuo North Carolina menestyikään kaudella 22-23?
 
Viestejä
164
Hyvä, omista periaatteista on hyvä pitää kiinni. Mutta kertoisitko vielä mitä hyvää Dmyotro Skapintsevin ulkomaisessa tai yliopistourassa on ollut tähän mennessä?

No niin. Selvä on. Mihin tarkalleen ottaen haluaisit minun katsovan näiden kreikkalaisten meriittien osalta? Mainitsit tuossa Michiganin huonon menestyksen kuluvalla kaudella - hyvä pointti. Kuinkas tuo North Carolina menestyikään kaudella 22-23?
218-220cm pehmeät kädet omaava isomies on hieman eri asia kuin Nkamhouan tyyppinen pelaaja joita löytyy noin 100x määrä enemmän.

Tässä vielä hieman statseja: Dmytro Skapintsev, Basketball Player | Proballers

Toki voi aina miettiä minkä tasoisia nuo Ukrainan ja Liettuan liigat on mutta varmasti Skapintsev pärjäisi hyvin Euroliigassa jos sinne haluaisi mennä.

Kreikan pääsarja nyt kuitenkin yksi Euroopan parhaimmista siellä Thanasis vääntänyt ihan kiittettävillä tilastoilla ennen siirtymistään Milwaukeen veljensä "hype" mieheksi. Itsellä myös jonkinlainen muistikuva siitä miten Thanasis pyöritti suomipoikia kun viimeksi Kreikkaa vastaan pelattiin ;).

Voit varmaan ihan itse googlettaa miten North Carolinalla meni kausi 22-23 mutta meni se aika paljon paremmin kuin mitä Michiganilla tällä kaudella.

Kaikista suomalaisista pelaajista se kenellä NBA ovet ovat raollaan tällä hetkellä on Jantunen. Toivottavasti Nkamhoua pääsee Euroopan pääsarjaan ensi kaudeksi eikä jää pelaamaan G-liigaa 10 päivän sopimusten toivossa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös