JOEN SUU sanoi:Mutta kenen kannattajaksi siirryt ensi kaudeksi, kun tunnut olevan aika " tuulella käyvä "?
Samaa mieltä, hyvä että saadaan menestystä eri paikkakunnille. Siinä(kin) mielessä hyvät joukkueet finaalissa. Toivotaan kuitenkin ettei korisinto kokonaan häviä kehä-III:n sisäpuolelta.Odysseus sanoi:Hyvää yötä Pyrintö. Damon voisi jatkaa ainakin ensi kauden, niin ei tulisi totaalista romahdusta. Muut pappajenkit eläkkeelle ja uutta pelisysteemiä ajamaan sisään. Parin vuoden aikana syntynyt tamperelainen into olisi hyvä saada säilymään, se olisi lajille kokonaisuutena todella hyväksi.
JOEN SUU sanoi:Tuosta varmasta mestaruudesta, niin kenellä näistä tämänvuotisista on sopimus ensi kaudeksi?
Joo, arpa_onni ei vaan suosinut Pyrintöä edellisvuosien tavoin.Trölli sanoi:Sarja oli tosiaan tänä vuonna yllättävänkin kova, kuka tahansa olisi voinut voittaa mestaruuden runkosarjan 5 parhaan joukkueen sisältä. Arpa onni nyt osui Bisonsille ja KAtajalle
veikko1 sanoi:Kyllähän varmaan kaikkein suurin bluffi on ollut tuo Pyrinnön hallitseva dynastia teema, joka lanseerattiin sen jälkeen kun joukkue oli voittanut yhden mestaruuden. Nyt kun siellä on kurat housuissa ei paljon enää kuule hallitsevasta mitään. Taisipa olla jopa tälle palstalle ahkerasti kirjoittava etsivän takaa pelkäävä joka tuon termin lanseerasi. No kannattaa oikaista jos olen väärässä.
Dynastiasta ei ole näyttöjä ja jatko näyttää lähinnä siltä, että vain Damon edelleen hallitsee kaikkea. Tulevaisuus on varmaan siellä peräpäätä parhaiten hallitsevana