Vs: Pussihukat 2008-2009
puhuman sanoi:
Pussihukat PuHu ry:n hallitus etsii kuumeisesti ratkaisua yhdistyksen
vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen, ja lupaa tiedottaa asiasta
välittömästi, kun jotain konkreettista tiedotettavaa on.
HS osaa kertoa, että velkoja olisi yhteensä 300 000e, mutta seuran tuore puheenjohtaja väittää että velat ovat huomattavasti pienemmät:
http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/Pussihukkien+pit%C3%A4%C3%A4+antaa+talousselvitys+keskiviikkona/1135241243381
Mielenkiintoista nähdä, millainen todellisuus taustalta paljastuu. Jos seuran varallisuuden todetaan lopulta olevan reilusti pakkasen puolella, alkaa varmasti keskustelu siitä, onko joku tilanteesta henkilökohtaisessa vastuussa. Uusi puheenjohtaja selvinnee kuivin jaloin, mutta velkojen syntymisestä vastanneet saattavat joutua selittelemään tekemisiään enemmän. Esimerkiksi tälle kaudelle tehdyt pelaajahankinnat voidaan jo nähdä sopimattomina, mikäli katsotaan, että seuran johdon olisi pitänyt ymmärtää, ettei se pysty vastaamaan kaikkien velvoitteiden hoitamisesta.
Junioritoiminta ollaan kuitenkin pelastamassa, HS:n tietojen mukaan sekä kaupunki (harjoitusvuorot) että liitto (sarjapaikat) olisi näyttämässä hankkeelle vihreää valoa. Aikuisten toiminnan osalta tilanne voi kuitenkin olla toinen, joten naisten SM-sarja kutistunee 8 joukkueen koitokseksi ja miesten divarissakin paine häntäpäässä kevenee.
Tietääkö kukaan, onko taustalla jotain yksittäistä isoa yllätystä, joka olisi veneen kaatamassa? Sopimussakkoja jonnekin suuntaan? Peruuntuneita mainossopimuksia? Muuten minun on vaikea ymmärtää tällaista velkasummaa Pussihukkien kaltaisella seuralla...