Toki ollaan vielä varhaisessa vaiheessa kautta, mutta nähdyn perusteella Vilppaan jenkkihankinnat ovat menneet penkin alle.
1) Kingistä ei vain yksinkertaisesti ole pelintekijäksi. En epäile, etteikö hänestä ole skoraamaan, mutta tänäänkin yksi (1) syöttö. Kingiltä nähtiin useampi hyökkäys, jossa hän piti 20 sekuntia palloa, jonka jälkeen syötti vierelleen ja hyökkäysaika kului umpeen. Todettakoon lisäksi, että puolustuksessa sattuu huomattavan paljon nukahduksia. Veikkaisin, että jenkeistä se kallein.
2) Georgian superliigan MVP ei ole ainakaan toistaiseksi vakuuttanut. Hensonilta nähtiin tosin tänään elon merkkejä, mutta kylmeni lopulta pelin loppua kohden. Mikäli Vilpas haluaa voittaa pelejä, on Hensonin yksinkertaisesti pystyttävä skoraamaan (tähän rooliin hänet hankittiin). Mikäli pallo ei ala uppoamaan korisukasta, en näe syytä pitää häntä täällä kauempaa. Kello käy.
3) Eady on odotuksiin nähden ollut ihan OK. Parantanut mielestäni joka pelissä, vaikka muutama isompi nukahdus sattunutkin puolustuspäässä (Ellisonin and1). En usko, että hänestä saadaan hyökkäyksessä hirveästi enempää irti, mitä nyt ollaan nähty. Tykkää mielummin olla poissa pallosta, mikä sinänsä ihan hyvä, jos muut vahvistukset pelaisivat paremmalla tasolla. Nyt näin ei ole.
4) Dishmanista olen jo sanonut sanottavani: taso (ja kunto) et riitä Korisliigaan, vaikka miten positiivisesti olisikin treeneissä esiintynyt.
Tappioiden tullessa on tosin helppo osoittaa syyttävää sormea jenkkivahvistuksiin. Varmasti valmennuksellakin joku vastuu siitä, miksi peli näyttää tällä hetkellä niin sekavalta ja mielikuvituksettomalta.
Luotetaan, että tämä tästä kääntyy vielä. Helppoa se ei ole, kun katsoo Vilppaan seuraavia vastustajia (Nokia, Korihait, Kataja, Kouvot ja Seagulls) ja niiden edesottamuksia Vilppaaseen nähden.
Positiivista on kuitenkin se, että kauden molemmissa kotimatseissa on ollut +1300 katsojaa ja äärimmäisen hyvä tunnelma. Toivotaan, että salolaiset löytävät jatkossakin hallille, vaikka alkukausi onkin alkanut surullisissa merkeissä.