Vs: Scottie Pippen ToPoon
Taas roppakaupalla julkisuutta korikselle ja pääasiassa uutisointi on ollut erittäin positiivista.
Oletettavasti täydet tuvat takasivat myös tapahtuman taloudellisen onnistumisen. Pippen vaikutti hoitaneen kaikki myös ammattimiehen ottein: tiedotuksen, pelit ja sen miten hyvin sopeutui joukkueeseen parissa päivässä. Moni kehui vanhan pelimannin taitoja. Taitoa ja pelisilmää vaatii se että onnistuu heti pääsemään sisään uuteen joukkueeseen.
Kiitokset Valavuorelle taas hyvästä tempauksesta.
Muutama lehtitoimittaja jostain syystä otti negatiivisen asenteen, jota ihmettelen hieman. Jotkut jopa menivät tekemään näistä esityksistä vertailua NBA:n nykytasoon. Herätys! Pippen nyt on kuitenkin 42-vuotias, joka pelasi viimeksi NBA:ssa kolme vuotta sitten ja viimevuodetkin olivat jo jäähdyttelyä. Lisäksi kun huomioi että kaveri olikin matkalla vuorokauden ylimääräistä eikä toipumisaikaa jetlagista ollut ollenkaan, niin mitäköhän he odottivat? Jotkut vertasivat että Pippen 'hävisi' Rodmanille, koska ei tehnyt yhtä paljon pisteitä! Pippenin molemmat matsit voitettiin ja Pippen osallistui peliin huomattavasti monipuolisemmin kuin Rodman. Rodman toi paikalle oman shownsa, joka oli varmaan hänen tapauksessaan vähintään yhtä tärkeää kuin itse peli. Pippen taas osoitti miten koripallon ammattilainen hoitaa homman kentällä ja kentän ulkopuolella, vaikka ei aktiivipelaaja enää olekaan. Pelimiehen taidot ja kosketus olivat tallella, vaikka heitto oli ruosteessa ja fysiikka ei luonnollisesti ollut enää huippuvuosien veroinen.
Seuraavaksi sitten Jordan vai, kuten Aleksi jo jossain vihjaili? Johan Jordan harjoitteli Bobcatsin kanssa kerran pari, kun taisi ymmärtää että seuraavaksi tulee hänen vuoronsa pelata Topon paidassa. Jordania varten pitänee varata Energia-Areena ainakin pariin matsiin.
Hienoa oli myös nähdä miten Topon pelurit syttyivät huippusuorituksiin Pippenin innostamina. Ja se miten Pippen suhtautumisellaan ja käyttäytymisellään oletettavasti edesauttoi tätä. Ensimmäisenä päivänä Fields ja Gonner, sekä muutama junnu, ja toisena päivänä Heinonen sekä Tenngren näyttivät kaikki pelanneen uskomattoman hyvät matsit.
Ja Kamisen kommentit olivat myös hyviä. Suomen positiivisin valmentajako? Tomi osaa näköjään saada joukkueistaan irti eri tilanteissa, yleensä positiivisen kautta mutta näköjään sitä tiukkuuttakin riittää silloin kun sille on tarvetta. Tosin näissä matseissa homma taisi keskittyä siihen hauskanpitoon. Ehkäpä tässä meillä on tuleva Suomen maajoukkueen ykkösvalmentaja? Vai Gordien jalanjäljillä Euroopan kentille? Kielitaitoa, kunnianhimoa ja kohta myös näyttöjä alkaa riittää, joten ottajia luulisi kohta löytyvän.
Entä riittäisivätkö Heinosen eväät ja kunnianhimo Euroopan kentille? Tämä vuosi on ollut hänellä varsinainen läpimurto.