Iso kiitos koko Suomen joukkueelle ikimuistoisista kisoista. Neljäs sija on todella hieno saavutus ja olipa hieno kokemus myötäelää etänä näitä turnaustapahtumia joukkueen kanssa.
Joitain ajatuksiani:
Olen ollut kriittinen Tuovia kohtaan MM-kisoista lähtien ja varsinkin menneiden EM-karsintojen aikana, mutta Suomen historian paras EM-sijoitus ja mitalipelit on aika vastaansanomaton suoritus. Suomen joukkueen suurin vahvuus piilenee pitkäjänteisyydessä ja siinä, että parhaat pelaajat on saatu sitoutettua maajoukkue-edustamiseen. Nämäkin kisat osoittivat sen, että tämä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys eri Euroopan maissa. Päävalmentajallamme ilman muuta iso arvostus siitä, että hän on pystynyt ylläpitämään maajoukkueen kultuurin sellaisena, että suomalaiset pelaajat haluavat siellä jatkuvasti pelata. Kehuja Tuoville myös siitä, että maajoukkueprojekti pystyi nostamaan suomalaisia pelaajia ylöspäin ja vapauttamaan heidän voimavarojaan. Elias Valtonen, Olivier Nkamhoua ja Miro Little pelasivat EM-kisat sellaisella tasolla, mikä yllätti ainakin itseni, osittain aika isostikin. Mikael Jantunen on ollut koko viimeisen 12kk aivan erinomainen, mutta hänkin mielestäni pelasi näissä kisoissa elämänsä parasta koripalloa.
Kehujen jälkeen on kuitenkin todettava, että Suomi onnistui kaatamaan näissä EM-kisoissa huippumaista "vain" Serbian ja hävisi selvästi kaksi kertaa Saksalle sekä niukasti Liettualle ja Kreikalle. Tämä on tietysti vastustajan hyvyyttäkin, mutta mielestäni Suomi ei päässyt näissä hävityissä huippuotteluissa edes kovin lähelle parasta tasoaan. Ehkä eniten jossiteltavaa jätti Liettua- sekä Kreikka-pelit, jossa valtaosa pelistä mentiin täysin vastustajan tahtipuikon mukaan. Nähdyt loppukirit olivat itselleni enemmänkin osoitus joukkueen taisteluilmeestä ja koheesiosta kuin valmentajan onnistumisesta. Yhtä kaikki, jos Suomi haluaa jatkossakin menestyä, niin tästä nykyjoukkueesta täytynee pitää huoli ja Tuovi lienee tähän hommaan se kaikkein paras vaihtoehto. Ja on sekin myönnettävä, että Suomen nopea pelitapa oli kilpailuetu (ja ehkä ainoa mahdollinen menestyvä pelitapa), ainakin siinä suurimmassa kesän voitossa eli Serbia-pelissä.
Suomen joukkue on helppo kuvitella olevan parempi vuonna 2027 tai 2029 kuin nyt. Silti, jos rahaa pitäisi likoon lyödä, niin en veikkaisi Suomelle parempaa sijoitusta tulevissa vuoden 2029 EM-kisoissa kuin nyt. Maajoukkueemme on hyvässä tilassa, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sekin todeta, että Euroopan koripallon taso on kova ja jotkin nyt taakse jääneet maat, kuten Ranska, Serbia, Espanja ja Liettua ovat aivan eri tasolla koripallokulttuuriensa ja pelaajatuotannon suhteen kuin Suomi. Tätä taustaa vasten tappiopeli Kreikkaa vastaan sattuu paljon. Mutta niin sattui kolmen vuoden takainen tappio Espanjallekin. Vuonna 2022 Suomi oli tietyllä tapaa lähempänä Euroopan mestaria (Espanjaa) kuin nyt vuonna 2025 (Saksaa). Väitän, että molemmissa kisoissa Suomi jäi mitalista yhden tappion päähän. Toisaalta vuonna 2022 Suomi oli täysin vastaantulija Serbiaa vastaan ja nyt tuo huippujoukkue kaatui. Joka tapauksessa, vaikka Suomen taso tästä tulevina vuosina nousisikin, niin FIBA-formaatti on armoton. Vain yksi epäonnistuminen väärässä paikassa ja kisat päättyvät siihen.
Jos Suomi kuitenkin meinaa (ja tientenkin meinaa) pelata ja sijoittua tulevina vuosina vieläkin paremmin, niin mielestäni tarvitsemme vähintään yhden seuraavasta kahdesta asiasta:
1) Ehdottomalla supertähtitasolla pelaavan pelaajan (a la Sengun, Wagner, Giannis, Doncic, Markkanen 2022), joka aidosti pystyy hallitsemaan pelejä riippumatta siitä, miten vastustaja häntä vastaan päättää pelata. Haluan vielä uskoa, että Markkanen kykenee johonkin tällaiseen seuraavina vuosina, mutta lienee todennäköisempää, että uransa absoluuttisesti paras Lauri Markkanen nähtiin vuonna 2022 Kroatia- ja Espanja-peleissä. Jazzia edustavaan Markkaseen en ainakaan jaksa enää oikein uskoa käänteentekevänä pelaajana. Markkasen esitykset olivat tässä turnauksessa tietysti jonkinlainen pettymys, mutta sen verran hänen tekemisensä näytti vaikealta ja omituiselta, että en osaa kuitenkaan suhtautua hänen kommentteihinsa kropan vaivoista kyynisesti. Jokin ei ollut aivan kohdallaan. Suomi ei ilahduttavasti tässä supertähtiasiassa ole kuitenkaan yhden ponin varassa. Miikka Muurinen pelasi paljon paremmat kisat kuin osasin etukäteen kuvitella ja hänen tulevaisuutensa näyttää kirkkaalta. Silti, juuri nyt, en uskaltaisi lyödä sen edestä vetoa, että hän pystyisi EM-tasolla dominoimaan kahden tai neljän vuoden kuluttua. Kysesssä on kuitenkin pelaaja, jonka tulevaisuutta on mielestäni suhteellisen hankala ennustaa.
2) Uskomattoman motivoituineen, tavattoman yhtenäisen, kaiken kokeneen ja ylitehokkaan FIBA-nipun. Parhaimmassa tapauksessa näissä kisoissa onnistuneet Jantunen, Valtonen ja Nkamhoua pelaavat seuraavat viisi vuotta joka kausi paremmin sekä kovemmassa joukkueessa ja pystyvät myös nostamaan maajoukkueen tasoa siinä sivussa. Jos tuo kolmikko pystyy tuohon ja Little saa nyt tekemisestään taas kiinni ja pelaa parin vuoden päästä jossain Euroopan top-40 joukkueessa isossa roolissa, niin silloin Suomi ei menestykäseen ehkä välttämättä edes tarvitse sitä dominoivaa supertähteä -- ehkä kaksi normaalia tähteä sekä heidän taustallaan jylläävä yhtenäinen ja armoton roolipelaajiston kaarti pystyy viemään Suomen jopa tätäkin vuotta parempii suorituksiin. Ja kuka tietää, ehkä Suomen nuorissa on kykyjä, joita emme pysty edes kuvittelemaan.
PS Kiitokset myös Ruudun tuotannolle, etenkin selostaja-Palotielle.
www.ruutu.fi
