Koripallo.com

Susijengi EM-kotikisoissa 2025

Turkilla taitaa olla viime vuoden Fenerbachen loistava jenkki takamiehenä. Sellainen moottori minkä kuka tahansa haluaisi joukkueeseensa. Sieltä saa sellaisia passeja mistä on hyvä heittää palloa pussiin. Pelityylikin on muuttunut nopeammaksi mitä aiemmin. Väittäisin että tämän turnauksen Turkki on voittamaton joukkue susijenkeille.

Suomen pitäisi saada vähän takaisin sitä Detmannin ajan puolustamista. Mutta näillä pelaajilla se ei tule onnistumaan. Puhuttaan kovasti puolustamisen parantamisesta, mutta kentälle asti se ei ole näkynyt. Isossa kuvassa Liettuan ja Saksan tapainen sääntöjen väärällä puolella oleva koripallo ei kiinnosta ketään. Jos Euroopan koripallo menee tuohon repimiseen, tönimiseen ja hakkaamiseen niin se on paha taka isku koripallolle. Saksa ja Liettua hyötyi sallivasta tuomarilinjasta mutta koripallo hävisi. Olisin mieluusti nähnyt enemmän vihellyksiä siintä että peli alkaa muistuttamaan rugbyä eikä korista.

Milloin liettualaiset EIVÄT ole hakanneet ja sikailleet?
 
Kaarella tulisi olla tilaa paljon, toivotaan että näin on, ja kaukoheitot uppoaa. Teemu Rannikko: Tässä on Susijengin iskun paikka Serbiaa vastaan - Atleetti.fi
Rannikko kuka ja miten se tila luodaan kaarelle? Pelinrakentajamme ei siihen kykene. Lauri pelinrakentajaksi joka imee ajossaan 2-3 puolustajaa itseensä. Lauri ruokkii 2-3 vapaata heittäjää kaarella (Edon, Sasu, Olli, (Jaakoppi)).
Fingers crossed ja ukkovarpaat taivaisiin. Mikael keskittyy ainoastaan hyökkäyslevypalloihin ja ne saadessaan syöttää kaarelle. Lauri on sillä välin palannut oman korin alle ja keskittyy huitaisemaan pallon ohi.
 
Kyllä juniorin pallonkäsittely taito näkyy jo 15 ikävuoteen mennessä. Hyvällä pallonkäsittelijällä on kyky nähdä kenttää laajasti (pallon kuljetus ei vie siitä huomiota) ja ennakoida tulevaa jolloin ei ajaudu sellaisiin ongelmiin (esim. sumppu), joista ei ole ulospääsyä (syöttö tai oma jatkokuljetus). Hyvällä pallonkäsittelijällä on aina vähintään yksi HYVÄ syöttösuunta. Ja ennenkaikkia hyvä pallonkäsittelijä ei sorru pallon menetyksiin.
Miroksesta ja Edonista ei tule koskaan hyvää pallonkäsittelijää ja pelinrakentajaa.
Nikkariset Anton ja Lassi täyttävät pitkälti em. ominaisuuksia. Erityisesti Anton.
Antto Nikkarinen täyttää kriteerit ja on hyvä pallonriistäjä. Lassi Nikkarinen ei riistä riittävästi palloja ja on paljon heikompi puolustaja. Maajoukkueessa ei voi pelata, jos puolustuspelaaminen ei täytä edes minimikriteereitä.
 
Otin pienen riskin Lassin nimeämisen osalta kun en ole seurannut niin tarkkaan häntä (puolustus).
Kiinnitin enemmän huomiota pallolliseen pelaamiseen.
Huonoa se pallonkäsittely oli myös Koposella ja Rannikolla. Molemmat pärjäsivät älykkyydellään.
Koposella ehkä hiukan kulmikasta mutta kentän näkemyksellä teki tilaa itselleen ja näki syöttösuunnat. Koponen ajoi korille mutta usein se viimeinen askel jäi uupumaan ja lay-up lähti liian kaukaa ja liian suoraviivaisesti ponnahtaen levystä ulos. Rannikko oli parempi pallonkäsittelijä kuten Anton.
Mutta sekä Koposella ja Rannikolla oli aina plan B jossa pallon hallinta pysyi joukkueella.
 
Puolustus on ihan samanlaista kuin hyökkäyskin. Kuten hyökkäyksessä niin puolustuksessakin on "kuvionsa". Toki joku voi kutsua näitä ohjenuoriksi, mutta eihän hyökkäyskuviotkaan ole sen erilaisempia kuin ohjenuoria siitä minne pitää mennä. Joten on minusta vähän outoa sanoa, että se on yksilö joka päättää. Toki yksilöllä on päätös mitä kentällä tekee, mutta jos olet se pelaaja, joka sooloilee puolustuksessa niin sinut istutetaan penkille. Samaan tapaan jos sooloilet hyökkäyksessä niin sinä joudut penkille. Toki jos olet loistava sooloilija niin sitten saat jatkaa, mutta rehellisyyden nimissä näitä pelaajia on ehkäpä joukkueessa 1-2 henkilöä, joten muille pelaajille puolustuskuvioiden pelaaminen niin kuin ne on sovittu on erittäin tärkeää ja suurin osa pelaajista tietää tämän, joten eivät he ala sooloilemaan. Suomen pelaajissa ei ehkäpä ole ensimmäistäkään pelaajaa, jonka laskisin hyväksi puolustajaksi.

Puolustuskuviot ja myös hyökkäyskuviot molemmat voi rikkoa ja siinä kohtaa vaaditaan sitä yksilötaitoa, että osaat tehdä oikean korjausliikkeen. Mutta voi se korjausliike ohjeistus tulla valmentajaltakin. Tässä on se Suomen heikkous. Hyvillä joukkueilla on joko valmentaja, joka osaa Suomen puolustuksen rikkoa, ja pelaajat, jotka ovat tarpeeksi hyviä toteuttamaan ne liikeet, joten hyviä vastaan Suomen puolustus hajoaa. Suomen pelaajat eivät ole yksilötasolla tarpeeksi hyviä korjaamaan puolustusta ja kun Suomella ei ole sekundääristä puolustusta, jonka voisi heittää kentälle, kun halutaan sotkea vastustajaa (kuten paikkapuolustus) niin Suomi yrittää teipillä korjailla irronnutta siipeä. Ja sitten ihmetellään kun kone vieläkin putoaa.

Kuitenkin, ei tämä kaikki nyt pahaa ole. Suomen puolustus on parempaa kuin mitä noilla yksilöillä voi tehdä. Ilman tuota puolustuskuviota, mikä suomella on niin puolustus olisi vieläkin huonompaa. Mutta se ei tarkoita, etteikö olisi hyvä olla myös optiota käytössä, kuten paikkapuolustus. Mutta Suomi ei todennäköisesti ole treenannut paikkaa, joten jos Suomi sitä alkaisi tekemään niin se todennäköisesti olisi sitäkin huonompaa. Paikalla ei pelejä voiteta, mutta se voi sotkea sen verran vastustajaa, että tulee se 5 pistettä plussaa lyhyessä ajassa ja vastustaja joutuu polttamaan aikalisän.
Näemmä olemme tästä asiasta eri mieltä. Ei siellä puolustuksessa ehdi sopimaan mitään tai pelaamaan mitään kuvioita. Se on vähän sama asia kuin Formula-kuljettaja ajaa täysillä mutkaan ja tekee siellä voitavansa. Päätöksiä pitää tehdä vaistoilla, kun ei ole aikaa pohdintaan.

Tämä on mielestäni se juurisyy. Moni valmentajista olettaa puolustamisen olevan kuin hyökkäämistä. Väitän, että näillä valmentajilla ei ole edes pienintä aavistustakaan mitä on puolustaminen. Ainakin he ovat minun kanssa täysin eri mieltä. Ei siis mikään ihme, että puolustus ei toimi lainkaan.
 
Rupesin ite jo miettimään mitenköhän lähtevät lauantaina pelaamaan. Ite ajattelin että Markkanen - Muurinen - Jantunen - Valtonen - Maxhuni olisi aloitus, laitetaan Muurinen puolustaa Jokicia ja juttelee mukavia? Jos lähtee huonosti käyntiin, niin sitten Nkamhoua tilalle.
Heti sen huomatessaan Serbit kyllä laittaisivat pallon vielä innokkaammin Jokicille, jotta hän voisi postata Muurista vastaan. Olen kuitenkin samaa mieltä, että jotain villiä pitää yrittää, joten tämä kävisi minulle. Minulle jää kyllä tosi huono maku pelistä jos hävitään ja ei olla yritetty mitään normaalista poikkeavaa. Muurinen todellakin on se X-factor. Hän varmaan väsyy yli 20 minuutin peliajalla, varsinkin jos yhtään puolustaisi Jokicia, joten sen enempää Muuriselta ei voi odottaa. Markkanen pitää saada vauhtiin nyt jotenkin ja muun joukkueen pitää helpottaa hänen pelaamistaan keinolla millä hyvänsä.
 
Joku siihen laitettava paimentamaan, niin että pitää poissa pallosta, eikä pääse hänen kauttaan peli kulkemaan. Parhaimmat ovat Valtonen, Jantunen ja Muurinen. Mutta kahta ensimmäistä tarvitaan pisteiden teossa myös.
 
Näemmä olemme tästä asiasta eri mieltä. Ei siellä puolustuksessa ehdi sopimaan mitään tai pelaamaan mitään kuvioita. Se on vähän sama asia kuin Formula-kuljettaja ajaa täysillä mutkaan ja tekee siellä voitavansa. Päätöksiä pitää tehdä vaistoilla, kun ei ole aikaa pohdintaan.

Tämä on mielestäni se juurisyy. Moni valmentajista olettaa puolustamisen olevan kuin hyökkäämistä. Väitän, että näillä valmentajilla ei ole edes pienintä aavistustakaan mitä on puolustaminen. Ainakin he ovat minun kanssa täysin eri mieltä. Ei siis mikään ihme, että puolustus ei toimi lainkaan.
Meinaat että kun Liettuan koutsi sanoo pelaajilleen että "sinä puolustat Markkasta ja heti kun se meinaa laittaa pallon maahan niin siinä pitää olla toinen tuplaamassa" on ihan täyttä höpön löpöä ja tuo kaikki oikeasti tulee jostain transsimaisesta vaistosta?

Ihan yhtä nopeasti ne tilanteet tulevat hyökkääjillekin kuin puolustajille. Onko koripalloilijan hoksottimet hyökkäyspäässä jotenkin nopeammat kun ne ehtii sopimaan vaikka sun mitä kuviota mutta puolustajat vetää siinä vieressä ihan vaan vaistolla kun ei millään ehdi edes ajattelemaan?
 
Jos Suomi jatkaa sen saman tekemistä mitä tekivät aikaisemminkin niin Markkasta on helppoa puolustaa. Pitäisi jotain keksiä, jolla sotketaan Serbian puolustusta.

Optio 1 on tehdä Laurista prime Klay Thompson, joka juoksee jokaisen skriinin takaa. Tämä sama Lauri oli olemassa edellisissä kisoissa ja Utah:n ensimmäisenä vuotena. Sen jälkeen on puhuttu, että Lauri pitäisi oppia pelamaan 1-vs-1 ja sitä Lauri on yrittänyt erittäin huonolla tuloksella samalla unohtaen sen mikä teki hänestä allstar pelaajan.

Optio 2: Lauri tekee hyökkäyspäässä skriinejä Jokic:iin, ketä Jokic sitten puolustaakin. Jos Serbia ei uskalla vaihtaa, niin joku sentteri siellä tekee helppoja koreja ja jos he vaihtavat niin sitten Markkanen skriinin jälkeen menee ulos kolmosen taakse ja Jokicia vastaan hän voikin jo päästä ohi. Tämä väsyttäisi Jokic:ia, mutta Laurikin joutuisi pari kolhua ottamaan. Mitä sitä ei tekisi voiton puolesta.

Jotenkin tuntuu ettei Lauri enää halua olla 7 jalkainen Klay Thompson, joten pidän optiosta 2 eniten. NBA:ssa Lauri on kyllä näyttänyt puolustavan Jokic:ia kohtalaisesti, joten ehkäpä laittaisin hänen Jokic:ia puolustamaan.
 
Lähtisin itse myös hyökkäämään nimenomaan Jokicia vastaan. Mies pitää saada väsytettyä. Ihan pirun vaikea rasti, mutta Jokic nyt ei ole mikään puolustuksen lukko niin jos sen saa tekemään töitä puolustuspäässä niin jospa se rokottaisi sitten niitä hyökkäyspään taikoja. Jos Jokic saa puolustaa läpi pelin passiivisesti niin hyökkäyksessä se tulee tekemään niin paljon tuhoja että ihan varmaan ei pärjätä.
 
1757110518712.png
 
Olen samaa mieltä. Jokic pelasi Turkkia vastaan 33 min. Käsittääkseni Jokicilla on paljon parempi kunto kuin miltä hän ulospäin näyttää ja siihen on varmasti auttanut se, että Denver on noin 1600 metrin korkeudessa.
 
Optio 2: Lauri tekee hyökkäyspäässä skriinejä Jokic:iin, ketä Jokic sitten puolustaakin. Jos Serbia ei uskalla vaihtaa, niin joku sentteri siellä tekee helppoja koreja ja jos he vaihtavat niin sitten Markkanen skriinin jälkeen menee ulos kolmosen taakse ja Jokicia vastaan hän voikin jo päästä ohi. Tämä väsyttäisi Jokic:ia, mutta Laurikin joutuisi pari kolhua ottamaan. Mitä sitä ei tekisi voiton puolesta.
Laurin vastaus viimeiseen kysymykseesi: skriinaisi slippaamatta

Tänään ei kyllä ole mitään palaa ellei vakava sisäinen konflikti tai jokin kova tauti jyllää Serbian riveissä. Alle 20 pisteen häviö kertoisi että paljossa on onnistuttu. Mutta nähtävä se on joten ei muuta kuin lentokenttää kohti ja Riiassa tavataan!
 
Otin pienen riskin Lassin nimeämisen osalta kun en ole seurannut niin tarkkaan häntä (puolustus).
Kiinnitin enemmän huomiota pallolliseen pelaamiseen.
Lassi Nikkarisella on vahvuuksia, jotka ovat kiistämättömiä. Hänen tulisi kehittää heikkouksiaan ja kiinnittää niihin entistä enemmän huomiota.

Asia mitä pitäisi pohtia miksi hänellä on vähemmän riistoja kuin jenkeillä. Onko hänen puolustusetäisyys kunnossa? Ottaako hän liian vähän riskejä?

Miten hän pelaa, kun hän jää omasta miehestä jälkeen. Miten siis hänen "recovery-puolustus" toimii?

Milloin hän pelaa puolustuksessa kuin hiipiä, kalpamiekkailija, lentopalloilija, painia tai pikajuoksija. Miten nopeasti hän vaihtaa asentoaan roolista toiseen?
 
Rene Rougeau on todella hyvä pelaaja.

Lassi Nikkarinen ei mahtunut mukaan maajoukkueeseen niin ei taida se puolustuspuoli olla sittenkään riittävän hyvää. Seurasin Samu Adlerin kesän junnumaajoukkuepelejä eikä hänkään kovin valmiilta vaikuttanut ottamaan sen seuraavan ison askeleen.

Molemmat pelaavat hyvissä seuroissa ja ovat saavuttaneet tason, joka on vaikea saavuttaa. Matkaa on vielä jäljellä ja tekemistä riittää. Lainaan kapteeni Koskimiestä: " uralla ei pääse eteenpäin pelkästään vanhenemalla".
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Takaisin
Ylös