Minusta näissä kisoissa eniten mentiin metsään suuren yleisön ennakko-odotuksissa. Jostain syystä vallalla oli odotus että joko Saksa tai Aussit kaadettaisiin, ei kovin realistista.
Japani peli oli kohtuullista kolme jaksoa, sitten vastustaja sai hurmion päälle.
Meillä oli kasassa joukkue jossa oli kolme NCAA-pelaajaa, se on vähän kuin pelaisi minipojilla C-poikien peliä.
Täytyy myös muistaa että Suomi ei ole koskaan historian aikana voittanut MM-kisoissa kahta peliä, se on kova suoritus.
On melko turhaa keskustella siitä olisiko peli parantunut, jos mukaan olisi valittu joku toinen. Kyllä nämä turnaukset voitataan 8-9 miehen rotaatiolla.
Oikeastaan ainoa seikka joka itseäni harmitti oli tuo niukka harjoituspelien määrä, varsinkin kun niissäkin oli paljon vajaita kokoonpanoja. Olisi mielenkiintoista tietää miksi tuohon päätökseen päädyttiin.
7 arvosanalla toimi koko kokonaisuus.
Jatkossakaan Suomen sijoitusta ei ratkaise se miten tai ketkä suomalaiset rotaatiossa 9-12 pelaavat vaan se miten rotaatiossa 1-8 pelaavat.
Aloittaa nyt yliopisto uran saman ikäisenä kuin Little. Vaikuttaa hyvältä pelaajalta highligts videoissa ja vähän samantyylinen pelaaja kun Little, mutta eroavaisuuksia löytyy.Millähän perusteella ugusuk..
No joo ei ehkä vielä 2025 ja ei Suutelakaan vielä 2025, mutta tulevaisuudessa uskoisin Susijengille tärkeiksi runkopelaajiksi?Ei kai nyt sentään 16v hintelä keskenkasvuinen poika (M.M.) vielä ole miesten mj sentterin paikasta kamppailemassa. Joskus vuosien päästä varmaankin kyllä. Että joku raja näihin arvioihin. Murphyjakaan ei varmaan monikossa tarvita.
En itsekkään ymmärrä miksi Suomi pelasi vain 4 harjoitusottelua.Olympiakarsinta ensi kesänä, tuolloin pelattava vähintään 4 ottelua Latviaa ja Liettuaa vastaan. Jopa 6 olisi hyväksi, välittämättä kuinka monessa Markkanen saa pelata. Katsokaapa miten Liettua pelaa USA:ta vastaan, ja kuinkakohan monta harjoituspeliä pelasivat?
En itsekkään ymmärrä miksi Suomi pelasi vain 4 harjoitusottelua.
Olisi pelannut vaikka yhden harjoitusottelun Ruotsia vastaan, 1 ottelun latviaa vastaan, 2 Liettuaa, 1 Viroa, 1 Sloveniaa vastaan ja vaikka jotain Aasian ja Etelä Amerikan maata vastaan esim. Paraguayta tai Argentiina.
Eli 8-10 olisi ollut riittävä ja vaikka 4-5 ottelua pelannut ilman Markkasta tai olisi pyytänyt Markkasen pelaamaan aikaisemmin.
Katsokaapa miten Liettua pelaa USA:ta vastaan, ja kuinkakohan monta harjoituspeliä pelasivat?
Veikkaan, että niukka harjoituspelien määrä johtui siitä, ettei yksinkertaisesti saatu sovittua enempää harjoituspelejä, mikä menee kyllä valmennuksen ja liiton piikkiin.
Blomgrenia ja Ugusukia pitää ajaa myös sisään jos 2006 syntynyttä Suutelaa pitää ajaa sisään.Aika monen hermot (minun mukaan lukien) olisi koetuksella keväällä 2025 kun selviäisi että kotiturnaukseen mennään 3-4:llä harjoitusottelulla. Toivottavasti virheistä opittiin ja niin ei käy, mutta olisihan se koomista jos harjoitusotteluiden määrä olisi sama silloinkin.
Meillä on 2025 vuonna vielä silloinkin nuori joukkue, johon tarvitsee ajaa sisään varmaan ainakin jotain Federikoa, Suutelaa, Littleä ja muita. Little siksi että point guard on niin tärkeä pelipaikka että Littlelle tarvitaan vieläkin mahdollisimman monta peliä myös jatkossa ja onhan Little meidän ykköspointti nyt ja luultavasti jatkossakin.
Suomi voisi pelata yhden vierasottelun jotain kovaa maata vastaan ja sitten vaikka 7 kotipeliä, kun turnauksessakin pelataan ainakin alku kotona. Korisliitolle tulisi hyvät lipputulot samalla.
Nyt vähän jarrua sen Ugusukin kanssa ”Näyttää hyvältä highlight-videossa” usko tai älä niin minäkin! Hänellä ei ole yhtään kokemusta hyvätasoisista miesten peleistä. Viime kaudella pelasi erittäin heikkotasoisia U19 SM-sarjaa. Sarjasta löytyi mm. häntä parempi takamies (Nordberg), joka pelasi myös miesten 1A:ssa kovilla tehoilla.Blomgrenia ja Ugusukia pitää ajaa myös sisään jos 2006 syntynyttä Suutelaa pitää ajaa sisään.
Takakentälle jopa eniten huutava pula ja Blomgren olisi EM kisojen aikana 23v ja Ugusuk 21v ja Suutela olisi 19v.
No voi olla että olen väärässä kun en ole nähnyt kovinkaan montaa Ugusukin peliä.Nyt vähän jarrua sen Ugusukin kanssa ”Näyttää hyvältä highlight-videossa” usko tai älä niin minäkin! Hänellä ei ole yhtään kokemusta hyvätasoisista miesten peleistä. Viime kaudella pelasi erittäin heikkotasoisia U19 SM-sarjaa. Sarjasta löytyi mm. häntä parempi takamies (Nordberg), joka pelasi myös miesten 1A:ssa kovilla tehoilla.
Blomgreniahan yritettiin ajaa sisään maajoukkueeseen parisen vuotta sitten, mutta ei lähtenyt. Nyt ura junnannut pari vuotta paikallaan, joten toivotaan että Sloveniassa lähtee taas lentoon.
Miten tarkalleen ottaen Suomi olisi hyötynyt näistä B-joukkueella pelatuista otteluista?En itsekkään ymmärrä miksi Suomi pelasi vain 4 harjoitusottelua.
Olisi pelannut vaikka yhden harjoitusottelun Ruotsia vastaan, 1 ottelun latviaa vastaan, 2 Liettuaa, 1 Viroa, 1 Sloveniaa vastaan ja vaikka jotain Aasian ja Etelä Amerikan maata vastaan esim. Paraguayta tai Argentiina.
Eli 8-10 olisi ollut riittävä ja vaikka 4-5 ottelua pelannut ilman Markkasta tai olisi pyytänyt Markkasen pelaamaan aikaisemmin.
Suomen lopullinen sijoitus 21. Olympialaisista ulos jäi muunmuassa Kiina.
Minusta näissä kisoissa eniten mentiin metsään suuren yleisön ennakko-odotuksissa. Jostain syystä vallalla oli odotus että joko Saksa tai Aussit kaadettaisiin, ei kovin realistista.