En itse pidä lainkaan tästä vaikenemisen kulttuurista, mikä meillä erityisesti Susijengin ympärillä vallitsee silloin kun homma ei toimi. Eilisen todella surkean pelin ja tappion jälkeen päävalmentajan ainoat kommentit olivat: "Kannattaa seurata Tokoa ja Mickeä ja heidän sitoutumistaan maajoukkueeseen." Ei mitään analyysia itse ottelusta tai sen ongelmista.
Sama ilmiö toistuu: kotipelin jälkeen puhuttiin siitä, kuinka "pelissä oli paljon hyvää", vaikka tulos ei ollut sitä. Myös katastrofaalisten MM-kisojen jälkeen linja oli hiljaisuus, ja todettiin vain: "Vielä ei ollut meidän aikamme. Otetaan oppia ja mennään eteenpäin."
Tämä lähestymistapa tuntuu siltä, että vältellään vastuunottoa ja rakentavaa itsearviointia. Kannattajana toivoisin avoimempaa viestintää ja rehellistä keskustelua niin hyvistä kuin huonoistakin hetkistä. Miten tällaisesta voi oikeasti oppia, jos ei edes kunnolla käsitellä sitä, mitä tapahtui? Tai varmasti jotenkin käsitellään (tai ainakin todella toivon näin), mutta ajatuksia olisi kiva tuoda myös kannattajien keskuuteen. Hyvistä hetkistä kyllä hehkutetaan kyllästymiseen saakka.
Muuten, Tuovin voitto% virallisista otteluista on alle 50%. Ja onko peli merkittävästi kehittynyt kahdessa vuodessa, mitä hän on ollut päävalmentajana? Mielestäni ei. Tuntuu, että pelaajat eivät edelleenkään ole samalla sivulla ja peli on kaameaa sekoilua, vaikka joukkue leireilee ja ydinryhmä ollut mukana jo pitkään. Vastaavasti Georgialla pelaajat tapaavat uuden joukkuekaverinsa päivää ennen ottelua...
