Pidän mahdollisena, että Raitanen vielä rikkoo Palmin piste-ennätyksen, mutta vielä ei ollut Raitasen aika....Lisäksi Palmi on tsemppipelaaja, joka kykenee omiin (yllättäviinkin) ratkaisuihin, ja jonka voi laittaa kentälle hämmentämään silloin kuin on vaikeaa. Ehkä katsottiin että sellaisesta on enemmän hyötyä kuin sinänsä ulottuvammasta Raitasesta. Palmi on myös kokeneempi. Lisäksi Raitanen on valitettavasti heittänyt aika vaisusti tänä kesänä. Mikä siinä lieneekin syynä…
Tämä on se kuvio joka itsellä tuli mieleen eli vaikka Raitanen ei millään korvaa Ollia puolustuksessa niin Remu ykkösvaihtoehto. Nepo sitten seuraavana ja Pöllä vikana vaikka nuoria voi ja pitää nyt ajaa sisään huolella. Tarvittaessa Huff voi tuurata isona. Eikös Shawn aloittanut junnuna sentterinä aivan kuten Leon niin tavallaan ympyrä sulkeutuu.
Kantonen voi sitten tarvittaessa pelata kolmospaikkaa eilen nähdyn perusteella.
Joo, ei voi mitään. Raitanen lienee paras vaihtoehto Nkamhouan tilalle vaikka hän ei missään tapauksessa ole korvaava pelaaja.
Ajatus siitä, että Perttu Blomgrenin pitäisi olla Ilari Seppälän edellä kisoihin lähteviä pelaajia valittaessa on absurdi ja aiheutti pienen hymähdyksen. Perttu on siinä ja siinä kuuluuko (vielä) edes maajoukkueeseen.
Spekulointi on urheilun ja tämänkin palstan suola, eli jatketaan toki.
kuin luottamalla siihen, että oma huippuvire osuu juuri niihin muutamaan Suomen EM-kisamatsiin.
Mitä mieltä ootte jos näis lopuis peleissä vois jopa testailla ja antaa nuoremmille enemmän vastuuta ku MM-paikka varma. Esim kokeilla Federikoa Katajasta ja Blomgrenia pelutettaisiin enemmän ja Vaaraa koitettaisiin sentterinä?
Oma veikkaus/toive Suomen mm kokoonpanosta ensi vuodelle.
PG: Maxhuni / Little / Gustavson
SG: Salin / Tahvanainen
SF: Jantunen / Grandison
PF: Nkamhoua / Valtonen
C: Markkanen / Madsen
12 pelaaja sitten nelikosta: Amzil, Palmi, Kantonen, Raitanen.
Koposen lopetettua takamies osastolle jää kohtalaisen suuret saappaat täytettäväksi, mutta itselläni on vahva usko, että emme joudu kauaa odottamaan kunnes Little pystyy täyttämään nämä saappaat. Jos Miro saa ensi vuonna hieman lisää varmuutta peliinsä niin uskon, että hän on jo ensi vuonna suuri lisä suomen PG osastolle.
Grandison ja Tahvanainen ovat molemmat hyviä heittäjiä ja ovat varmasti hyviä ”lisiä” susijengiin. Grandison pystyy ensi vuonna täyttämään Huffin roolin varmasti paremmin, kuin hyvin ja Tahvanainen pystyy rajoittamaan Sasun ylikuormittamista. Gustavson on itselleni näistä Ncaa kavereista se isoin kysymysmerkki, mutta haluan uskoa, että hän pystyy parempaan kuin Seppälä.
Suomen mm joukkue tulee olemaan pakosti yksi kisojen nuorimmista, koska Huff ja Koponen lopettavat. Itselleni tuo luo vain lisää kiinnostusta joukkuetta kohtaan sillä tuon joukkueen parhaat vuodet tulevat kuitenkin olemaan vasta 3-6 vuoden päästä. Joten ensi vuoden mm-kisoissa päästään pelaamaan ns. talon rahoilla.
Ei vielä ensi vuonna, mutta ehkä jo Em kotikisoissa on Suomen maajoukkueelle tulossa vastaan tilanne jossa kaikki kisoihin valitut suomen pelaajat pelaavat isossa roolissa Euroopan huippusarjoissa sekä P-Amerikassa. En ehkä olisi tälläistä kuvitellut 10 vuotta sitten.
Itsekkään en ole mikään NCAA:n super seuraaja. Muutama ottelu tulee silloin tällöin katsottua. Muuten ollaan tilastojen ja kuulopuheiden varassa.Hyvin on pullat uunissa siis . Tahvanainen on mulle aika iso kysymysmerkki noista. Ainakin enemmän kuin Gustavson. En ole tainnut nähdä Tahvanaisen pelaavan sen jälkeen kun edusti Suomea jossain juniorimaajoukkueessa.
Itsekkään en ole mikään NCAA:n super seuraaja. Muutama ottelu tulee silloin tällöin katsottua. Muuten ollaan tilastojen ja kuulopuheiden varassa.
Mitä mieltä ootte jos näis lopuis peleissä vois jopa testailla ja antaa nuoremmille enemmän vastuuta ku MM-paikka varma. Esim kokeilla Federikoa Katajasta ja Blomgrenia pelutettaisiin enemmän ja Vaaraa koitettaisiin sentterinä?
* Vaikuttaako karsintalohkon voittomäärä ja/tai sijoitus MM-kisojen lohkojen arvontaan? Eli voiko Suomi nyt pelata itselleen mahdollisimman hyvän "korin" arvontoja varten? Jos, niin voitot ovat edelleen arvokkaita.
* Ei kannata myöskään aliarvioida näitä harvoja mahdollisuuksia pelata maajoukkueena kovia matseja yhdessä alle vuosi ennen tärkeitä MM-kisoja. Tällaisia mahdollisuuksia kunnollisiin otteluihin tulee maajoukkueelle kuitenkin tosi harvoin.