Pirun hienoa, että voitto hoidettiin eilen. Merkitys iso suomalaisen koriksen kannalta. Täysi sali taas - ja niin varmasti saadaan isot yleisöt myös jatkolohkon kotipeleihinkin, vaikkei Markkanen samaan malliin vetonaulana olisikaan.
Toisessa erässä oli hetkiä, jolloin peli olisi voinut nitkahtaa, mutta joukkue osoitti kovaa selkärankaa niinä hetkinä. Samoin mukava oli nähdä, että vaikka tuntui koko ajan Lauri olevan vastustajan keskittymisen kohteena, lopulta sieltä tulivat ne 28 pistettä melkein huomaamatta.
Sitten ei muuta kuin jatkolohkossa rohkeasti haastamaan vastustajia. MM-paikka isona unelmana, mutta nyt on kuitenkin vähimmäistavoite täynnä.
Niin, mitä tapahtuisi esim. Espanjassa tai muussa suuressa koripallomaassa, jos mm-karsinnan tulokset olisivat heikot. Muisteltaisiinko vain mitä epäonnistuneen joukkueen valmentaja on tehnyt aikaisemmin? Toinen asia tietysti on se, että jos Suomesta ei vain löydy ketään toista valmentajaa/valmennusrykelmää, joka pystyisi valmentamaan maajoukkuetta. Ja jos näin on, niin sitten tilanne on aika huolestuttava.
Voisi myös pohtia olivatko odotukset liian kovat näihin karsintaotteluihin? Jos olivat, niin valmennus ei ole epäonnistunut eivätkä myöskään pelaajat. Mutta sillon meidän olisi todettava, että Suomen koripallon taso ei olekaan niin korkea mitä viime aikoina on annettu ymmärtää. Ja jos myönnetään, että taso ei olekaan niin korkea, silloin valitettavasti joudutaan muutama sankarinviitta riisumaan.
Pitääkö kaiken olla joko mustaa tai valkoista? Kyllähän siellä välissä on kuitenkin 50 shades of grey.
Totta kai MM-kisoihin selviytymisen osalta valinta on binäärinen: joko saadaan paikka tai ei, joko onnistutaan tai epäonnistutaan.
Mutta kai Henkka voi olla yhtä aikaa Suomen maajoukkueen nousun tärkein henkilö, loistava valmentaja vuosikaudet - ja sitten tehnyt myös virheitä näissä karsinnoissa. Varmasti muitakin valmentajia löytyisi, jotka kykenisivät maajoukkuetta valmentamaan, mutta olisivatko he parempia, yhtä hyviä, hieman heikompia, paljon heikompia kuin Henkan poppoo? Ei sen osaltakaan valinta ole vain: pystyy / ei pysty.
En tiedä mitkä sinun odotuksesi olivat, mutta itse ajattelin jatkolohkopaikan olevan minimitavoite. Sinne olisin toivonut ja odottanut Suomen jatkavan vähintään yksi voitto taskussa enemmän. Nyt jatkolohkossa vaadittaisiin kisoihin päästäkseen vielä isompia onnistumisia, ja helpompi tie olisi ollut ottaa ne pinnat aiemmin.
Vaikka Suomi ei MM-kisoihin menisi, ei se mielestäni Henkan, Petskun, Sasun tai kenenkään muun sankaruutta mitenkään vähentäisi. He ovat vieneet Susijengin vakijoukkueeksi EM-kisojen pudotuspeleissä, kertaalleen MM-kisoihin ja nyt ollaan taas tiukasti skabassa mukana.
Ei kukaan kuitenkaan varmaan ajattele, että he olisivat erehtymättömiä jumalia ja sateentekijöitä, joilla olisi Midaksen kosketus. Enkä ole törmännyt kehenkään, joka ajattelisi että Suomi olisi sen tasoinen jengi, että me ihan normaalisti aina tästä eteenpäin olisimme MM-kisoissa mukana.
Jos MM-kisapaikka lipuu sivu suun, on karsinnoissa siltä osin kiistämättä epäonnistuttu. Ei se silti tee Henkasta epäonnistunutta valmentajaa tai pelaajista epäonnistuneita pelaajia.