Keskustelu erotuomarityöskentelystä, etenkin pääsarjatasolla, on jatkunut menneiden kausien tapaan paikoittain kuumana, vaikkei se näkyisi aina koripallo.comissa. Tuntuu, että välit valmentajien ja useimpien pääsarjatuomareiden välillä hiertävät, ja kuvailisin kiinnostustani ilmiötä kohtaan suureksi. Haluaisinkin tähän purkaa joitain viimeaikaisia ajatuksiani erotuomaritoiminnasta niin miesten kuin naisten (pää)sarjoista eri teemojen muodossa. Tarkoitukseni on peräänkuuluttaa kaikkien osapuolten vastuuta hyvän keskinäisen dynamiikan edistämisessä, sillä niin pelaajat, valmentajat, tuomarit kuin fanitkin haluavat lopulta samaa asiaa: korkeatasoista, vauhdikasta ja kovaa, mutta reilua korista.
1) Tuomareiden ja joukkueiden välinen kommunikointi otteluiden aikana
Tässä lokerossa nostaisin keskeisimmäksi ongelmakohdaksi valmentajien ja tuomareiden välisen kemian, sarjatasosta huolimatta. Pääsarjoissa tuomitsee monta hyvät tai vähintään kohtuulliset sosiaaliset taidot omaavaa tuomaria jotka pyrkivät ylläpitämään mahdollisimman asiallisia välejä valmentajien kanssa, antaen pyydettäessä edes jonkinlaisen vastauksen, ja usein suoran sellaisen. On samalla toki ymmärrettävä, että valmentajat elävät vahvasti pelissä mukana, ja tästä ei aina voikaan seurata matalalla äänenvoimakkuudella käytäviä, lämminhenkisiä dialogeja. Tuomareiden kohdalla näkisinkin, että kokonaisuudessaan kehitettävää on erityisesti suorien, rehellisten ja ennen kaikkea sääntöihin perustuvien vastausten antamisessa valmentajille kiertelmättä tai kaartelematta. Valmentajien on helppo ja oikeutettua tarttua tiukemmin tilanteisiin, joihin tuomari(t) ei(vät) osaa antaa näkemystä sääntöjen ja/tai tulkintojen puitteissa. Lisäksi jos tuomari (usein etenkin nuoret ja pääsarjauransa alkupuolella olevat) ei välttämättä omaa monipuolisia keskustelutaitoja, alleviivaa tämä teknisesti ehjän viheltämisen tärkeyttä, jolloin höyryäviä hetkiä voidaan välttää paremmin.
Tästä tullaankin valmentajien vastuuseen keskinäisen kommunikoinnin ja kunnioituksen ylläpitämiseen. Kovin monet pääsarjavalmentajat eivät tunnu täysin ymmärtävän, että tuomareille keskeisimmässä roolissa on johdonmukaisen tuomitsemisen ja pelin hallinnan lisäksi ottelun mahdollisimman jouheva kulku, ja tällä on suora vaikutus siihen, miten paljon valmentajien kanssa yksinkertaisesti voidaan keskustella, tapahtui se miten hyvässä tai huonossa hengessä tahansa. Mikäli jokaiseen tai lähes jokaiseen vihellyksen tai viheltämättä jättämisen perustelun tivaamiseen reagoitaisiin, tekisi se hallaa ottelun etenemiselle, joka on pois niin pelaajilta kuin yleisöltä. Lisäksi useat valmentajat niin miesten kuin naisten liigassa yksinkertaisesti huutamalla tai muuten ääntään korottamalla esittävät eriävän mielipiteensä tilanteista, tavalla johon ei sisälly minkäänlaista kysymystä tai dialogia, samalla vaatien kuitenkin reaktiota joltakulta tuomareista. Mielestäni on täysin perusteltua olla reagoimatta tällaiseen käytökseen, tai jopa rangaista sellaisesta varoituksen/teknisen virheen muodossa, sillä se ei edistä ottelua tai osapuolten välisiä suhteita mihinkään suuntaan. En yksinkertaisesti ymmärrä, miten valmentaja voi olla pöyristynyt kun ei tule vaahtoamisestaan palkituksi ainakaan haluamallaan tavalla. Valmentajien on kyettävä kysymyksiä esittäessään hallitsemaan tunteensa sekä myös ymmärrettävä, että raja keskusteluiden määrään ja pituuteen on jossain kohtaa vedettävä, jos siitä on haittaa ottelulle ja vaikkei minkäänpuolisia pahastumisia olisi ehtinyt tapahtuakaan.
Alleviivaan kuitenkin sitä, että liigoistamme löytyy nähdäkseni huomattavasti suurempi määrä sellaisia valmentajia ja pelaajia joiden kanssa on helppo tai helpohko tulla toimeen, kuin niitä joiden kanssa on vaikea löytää samaa aaltopituutta. Sosiaalista mediaa jokseenkin aktiivisesti seuraavana on kuitenkin ollut hämmentävä seurata muutamien valmentajien julkista, tuomareihin kohdistuvaa Twitter-kommentointia joka koostuu lähinnä vain solvaamisesta, minkäänlaisen rakentavan kannanottamisen tai keskustelun loistaessa poissaolollaan.
2) Virheet ja kontaktit Suomessa
Lyhykäisyydessään, olen ollut huomaavinani, että virheitä halutaan vihellettävän paljon myös hyvin marginaalisista kontakteista, joilla ei usein ole pelaajan etenemiseen tai heittoliikkeeseen merkittävää vaikutusta. Tämä näkyy ehkä hieman enemmän nais- kuin mieskoripalloilussa, ja etenkin valmentajien turhautumisen muodossa. On heti todettava selväksi, että tuomarit eivät eri kaksikoissa/kolmikoissa ja eri pelityylejä toteuttavien joukkueiden otteluissa aina onnistu säilyttämään johdonmukaista linjaa, ja tavat lukea/tulkita peliä ja kontakteja saattavat esim. kolmikon sisällä vaihdella, ja tämä ymmärrettävästi saattaa aiheuttaa turhautumista joukkueissa. Tällöin esim. joukkue A saattaa kohdata erilaisia vihellyksiä pelatessaan joukkuetta B vastaan kuin joukkuetta C. Tämänkaltainen ailahtelevaisuus tulisi pyrkiä minimoimaan, jottei esimerkiksi ennakkoasenteita joukkueiden ja tuomareiden välille pääsisi syntymään jo ennen pelejä. Tähän näen jonkínlaisena ratkaisuna kolmikoiden aktiivisen kierrättämisen, jotta tuomarit saavat paljon mahdollisuuksia oppia yhtenäistämään tuomitsemistekniikkaansa erilaisissa ryhmissä.
Joka tapauksessa, on mielenkiintoista seurata miten konflikteja tuomareiden ja joukkueiden välille saattaa syntyä hyvin pienistä kontakteista, joihin puuttumalla tehtäisiin ottelun jouheva tuomitseminen erittäin vaikeaksi. Pelaajat lähtökohtaisesti haluavat pelata kovaa, kunhan on varmuus siitä, että isoihin kontakteihin puututaan. Summa summarum, aistin eroavaisuuksia siinä, millaisia kontakteja pelaajat versus valmentajat haluavat vihellettävän pelissä.
3) Tuomareiden yleinen taso ja keskinäiset eroavaisuudet
Koripallo on Suomessa suhteellisen hyvästä tasosta huolimatta sen verran vaatimattomassa roolissa suosioltaan, ettei meillä yksinkertaisesta toimijoiden vähyydestä johtuen ole mahdollisuuksia sen kaltaiseen tuomareiden keskinäiseen kilpailuttamiseen kuin esimerkiksi eurooppalaisissa maissa joissa pelataan kansainvälisen huipputason korista (mm. Espanja, Puola, Kreikka, Liettua, Serbia). Näissä ja muissakin vastaavissa koriskeskittymissä löytyy jonoksi asti kenties tuhansia tuomareita, niin kokeneita konkareita kuin potentiaalisia nuoria jotka fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan ovat valmiita kansainvälisen tason tuomareita. Suomestakin löytyy erinomaista FIBA-lahjakkuutta ja -kokemusta, ja myös heidän perässään tulevasta joukosta saadaan suomalaiseen korikseen varsin pätevä joukko, vaikkei aina se kaikkein näyttävin tai lennokkain. Niille valmentajille ja toimijoille jotka vuodesta toiseen valittavat tuomareiden yleisestä huonosta tasosta/habituksesta, peräänkuulutan tietoisuutta siitä, että useimmat tuomarit tekevät parhaansa ollakseen itsestään parempia versioita jo heti seuraavassa pelissä. Samalla tulisi muistaa, että ideaalitilanteessa kaikki tuomarit olisivat samanlaisia orkesterin johtajia kuin kourallinen maamme absoluuttisia kärkituomareita, mutta ihmiset luontaisestikin omaavat erilaisia vahvuuksia, eivätkä ne korostu tai kehity kaikissa samalla tavalla.
Olisi silti naiivia väittää, etteikö tietynlainen kilpailun puute vaivaa tuomaroinnin tasoa ainakin jollain tavalla. Olisi hienoa, että tulevina vuosina saataisiin yhä kasvavassa määrin nuoria tuomareita lajin pariin, etenkin jos omaa kokemusta pelikentiltä!
Huh, tulipa pitkä teksti, mutta koen purkaneeni keskeisimmät ajatukseni eheästi. Toivon, että tämä saavuttaa edes yhden valmentajan, pelaajan, tuomarin tai muun lajitoimijan ajattelemaan omaa suhdettaan koripalloerotuomarointiin Suomessa, sillä kukaan tuomareista ei vahvuuksistaan tai heikkouksistaan huolimatta tekisi kyseistä hommaa, ellei omaisi isoa sydäntä lajiin. Toivottavasti yhteinen jalansija on löydettävissä paremmin, etenkin näinä muutenkin koettelevina aikoina. Hyvää ja tervettä kevättä!
www.hs.fi
